Miten ihmeessä uskaltaisin tutustua muihin ihmisiin?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Mulla on vuoden ikäinen lapsi jonka kanssa olen kotona. Mie tekee toella pitkää työpäivää, n.14-17h ja 7päivää viikossa. Ehkä parin viikon välein pitää vapaapäivän tai joskus jopa kaksi. Meillä menee kyllä silti parisuhteessa ihan hyvin, ihme kyllä. Mutta mulla ei ole ketään muuta aikuista ihmistä kuin mun mies. Ei sukulaisia, ei ystäviä, ei ketään. Ja tämä yksinäisyys ahdistaa mua niin hirveästi että mä tavallaan pelkään jo etukäteen aina seuraavaa päivää, että miten mä selviydyn.

Päivät menee vielä ihan ok, kun olen lapsen kanssa ulkona ja josks käydään jossain kerhoissa tms. Mutta illat on ihan kamalia. Odotan vaan sitä hetkeä kun lapsen voi laittaa nukkumaan ja sitten toivon että nukahtaisin itsekin mahd. pian, ettei tarvitsisi enää enempää olla yksin. Illalla koko päivän yksinäisyys jotenkin kasaantuu, kun ei ole puhunut koko päivänä kenenkään muun aikuisen kanssa, sanonut korkeintaan kaupan myyjälle moi, mä en tarvia kuittia, kiitos ja moi. illalla alkaa olla jo niin ahdistunut ja kamala olo että itken usein sängyssä niin kauan kunnes nukahdan.

Vaikka käyn noissa kerhoissa yms. niin en sieltäkään ole oikein juttuseuraa saanut. Kaikilla tuntuu olevan ne omat porukat, joihin en oikein uskalla mennä vaan juttelemaan kun olen tosi ujo. Mua kiusattiin koko kouluaika ala-asteelta aina amk:hon asti, joten itsetuntokin on aika nollassa mikä varmaan vaikuttaa siihen etten uskalla mennä juttelemaan, ajattelen automaattisesti että kaikki tuntemattomat pitää mua ihan idioottina, koska siihen mä koulu/opiskeluaikoina totuin. Vaikka omasta mielestäni olen kyllä ihan tavallinen 25v nainen, äiti ja vaimo.

Millä ihmeellä mä saisin itseni tutustumaan muihin ihmisiin? Mä en yksinkertaisesti enää kestä tätä yksinäisyyttä! Monta kertaa olen miettinyt, että jos ei tuota lasta olisi, niin tuskin olisin enää tässä.. On tosi raskasta niellä yksin kaikki ilot ja surut.
 
"vieras"
En tiedä auttaako tämä mitään, mutta minulla on aika samanlainen tausta, ja ihmisiin tutustuminen on vaikeaa. Olen sinua melkein 10 vuotta vanhempi, ja sosiaaliset tilanteet ovat vuosien varrella hiljalleen muuttuneet helpommiksi. Tämä on nyt vähän hakuammuntaa, mutta tässä muutamia ajatuksia.

Oletko koskaan käynyt terapiassa tai puhunut jollekin kiusaamisesta? Jos tuntuu, että et voi puhua kenellekään, oletko kokeillut esimerkiksi taide- tai kirjallisuusterapiaa? Minä voin omasta kokemuksesta suositella niitä. Itsetunnon kohottaminen auttaisi varmasti myös. Mieti millaisia onnistumisen kokemuksia sinulla on ollut, missä olet hyvä ja mistä voisit saada lisää onnistumisen kokemuksia?

Harjoittelu voi myös auttaa. Minä aloin jossain vaiheessa asettamaan itselleni ihan tietoisestikin haasteita. Aluksi ihan pieniä, kuten ventovieraan jutusteluun vastaaminen hississä tai kaupassa. Sitten hiljalleen vähän vaikeampia. Olen tahallani asettanut itseni tilanteisiin, joissa pitää olla sosiaalinen tai kommunikoida paljon muiden kanssa. Olen esimerkiksi toiminut lyhyessä projektissa projektipäällikkönä. Vielä 25-vuotiaana en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni sellaista, mutta onnistuin tehtävässä loppujen lopuksi hyvin ja sain siitä lisää itseluottamusta.

Minusta tuntuu myös, että aika ja elämänkokemus sinänsä auttavat. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän välittää siitä jos joku ei pidäkään sinusta sellaisena kuin olet ja sitä vähemmän jaksaa esittää jotain mitä ei ole.
 
"jojo"
Kerhoissa yms. olen huomannut, että mulla on helpointa, jos olen paikalla aikaisin. Jos sinne on syntynyt jo juttuporukoita, niihin mun on vaikeampi mennä mukaan. Mutta ihan alussa jutun juureen pääsee helpommin.

Jos kerhoon tulee joku uusi, kannattaa kerätä rohkeus ja mennä tutustumaan, sillä uusi tulokas on usein vähän orpo piru ja hänestä saa helposti seuraa. Siinä ehtii vähän tutustua alkuun ja kohta voidaan ollakin jo kavereita, kun uskaltaa kysyä vaikka kahville.
 
"vieras"
[QUOTE="jojo";25890433]Kerhoissa yms. olen huomannut, että mulla on helpointa, jos olen paikalla aikaisin. Jos sinne on syntynyt jo juttuporukoita, niihin mun on vaikeampi mennä mukaan. Mutta ihan alussa jutun juureen pääsee helpommin.

Jos kerhoon tulee joku uusi, kannattaa kerätä rohkeus ja mennä tutustumaan, sillä uusi tulokas on usein vähän orpo piru ja hänestä saa helposti seuraa. Siinä ehtii vähän tutustua alkuun ja kohta voidaan ollakin jo kavereita, kun uskaltaa kysyä vaikka kahville.[/QUOTE]

Samoin!

Minulla on myös yksi harrastus, jossa pidämme aina kahvitauon. Huomasin, että kaikki menevät yhdessä kahville ja istuvat samaan pöytään vaikka eivät tunne toisiaan. Niinpä menin rohkeasti muiden mukana. Ryhmä oli aika iso, joten ei ollut paineita välttämättä keksiä jutustelua, mutta siinä pääsi mukavasti ryhmään mukaan saman tien. Sitten jutustelu muiden kanssa myöhemmin tuntui helpommalta kun he eivät enää olleet ihan ventovieraita - ja oli yhteinen jutun aihe jos ei mitään keksinyt aluksi! :)
 
Ymmärrän täysin mistä aloittaja puhuu, mut neuvoja mulla ei kyl oo.. Mutta jaksamisia sulle :hug: Kyl kait niit kavereita jostain löytyy. Itsellä on kyl kavereita, mut ne on useamman sajan kilometrin pääs...
 

Yhteistyössä