miten ihmeessä te ratkotte tilanteet uhmaikäisen kanssa?

minä alan olla ihan ulapalla, kun tuo meidän 3-vuotias saa kohtauksia mitä ihmeellisemmistä asioista ja sit kun sille päälle sattuu, tuntuu et mikään ei auta. huutaa ja raivoo ja potkii ja välillä näyttää ihan raivohullulle. ei saa ottaa syliin, sit haluaakin syliin ja sylissä huutaa et ei haluakaan syliin. siis miten muut ratkotte uhmakohtaustilanteet? tai mitä tilanteita nämä nyt sit onkaan. perheessä on myös reilu vuoden ikäinen, jota välillä saattaa muksia myös ihan ohimennen. omat hermot on välillä niiiiin kireellä etä välillä tuntuu et ei osaa edes itse toimia järkevästi.

 

Uhmaikäinen harjoittelee omaa tahtoaan. Hän alkaa ymmärtää, että oma tahto voi olla eri kuin äidillä. Jos hän haluaa jätskin, niin kun hän saa sen, hän ei välttämättä ole kiinnostunut siitä... Eli periksi ei pidä antaa.

 

Sama täällä. Ihan hulluja raivokohtauksia. Haluusyödä, ja sit taas ei. alkaa huutaa ihan yhtäkkiä, tai paiskoo ovia, rääpii suutansa. Jäähyt ei toimi, omaa huoneeseen laitto auttaa. mut mitäs muuuta keksis?

 

Huh, kuulostaapa tutulta! Meillä 4-vuotias joka ei halunnu oikein laittaa vaatteita päälle ja sit tuli kiukku. En mä oikein tiedä, mitä tehdä. Ketään ei saa lyödä mut ku yritti lyödä mua ni vähän huitaisin samaan aikaan takaisin käteen. Ja tiedän, et nin ei saa tehdä

 

Tutulta kuulostaa. Raivon kohdatessa yritän kysyä mikä hätänä, ja saada rauhoittumaan. Joskus vien lapsen omaan huoneeseen ja annan hetken huutaa siellä ja saatan laittaa myös oven kiinni, sitten käyn taas keskustelemassa onko tässä mitään järkeä.

Hermot on kovilla kyllä tääälläkin, rv 26 ja kauhee migreeni ja väsymys vielä lisänä...

 

Jep, täällä myös kakkonen mahassa,loppumetrejä viedään. Muttarauhoittuu omassa huoneessa ja kysyy et saako tulla että osaa käyttäytyä. heti kun tulee/pääsee pois ni homma jatkuu heti. aika hyvin lelujen jäähyilykin auttanu, ehkä tää kuri palautuu kunnolla ku saa synnytettyä

 

samassa veneessä ollaan elliskukko!meillä vajaa 3v.poika pitänyt tuota uhmaista mieltä yllä jo lähemmäs kk ja alkaa jo NYT olee aivan tarpeeksi...Jok´ikisestä asiasta pitää vääntää...Mutta,minä en anna periksi,jos ei mennä sovinnolla eteenpäin niin sitten saa jäädä mun puolesta huutamaan..Mutta,tarjoan syliä,laskeudun polvilleni hänen tasolleen ja otan katsekontaktin ja juttelen rauhallisesti ja yritän sitenkin saada tilanteen rauhoittumaan,joskus onnistuu joskus ei..Olen sen verran oppinut,että hän opettelee tunteidensa käsittelyä,ja että niitä tunteita ei saa kieltää,vaan koittaa hieman ohjailla.Pitkää pinnaa vaatii,meillä ei onneksi ole muita lapsia,mutta sitten tuttujen lapset saavat välillä osakseen tuuppimista ym.Silloin tuntuu,että muut äidit katsovat halveksien minua/lastani ja mielessään miettivät "v* mikä pentu/äiti,joka ei edes saa lastaan kuriin..Surullista mutta totta.

 

Huonosti, erittäin huonosti, surkeesti tai jättämällä homma sille vanhemmalle jolla on vielä hermoja taistella, yritämme poistaa itsemme siitä tilanteesta jos toinen on paikalla ennen kuin ne omat aivot tilttaa. 2 vuotta käyty jo tätä taistoa, levy jäänyt itsellä päälle soittamaan että tää on vaa ohimenevä vaihe, uskominen tuohon ei aina ole kuitenkaan vahva. Jokapäiväistä on jotain tyyliin otan maitoa ja kysyn ottaako tyttökin. "En. " Laitan maitopurkin takaisin jääkaappiin. Täys raivo päällä "MÄÄKIN HALUUUUUUN MAITOO!!!!!" Jos on syömässä sanon että syö ensin loppuun ja saa sitten maitoa, jos ei ole niin sitten totean että olisit pyytänyt sitä silloin kun oli tarjolla. Tosin jos olin hetkeä aikasemmin luvannut antaa hänelle maitoa kunhan ensin käyn vessassa ja sitten ei haluakaan ja kun menen esim. pyykkeja laittamaan ja alkaa taas raivoaminen, korostan että lupasin hänelle sen maidon joten hän saa sen, ei tarvitse raivota. Tällä tavalla saatuja tuloksia... nooh, ehkä vielä joku päivä, täähän on vaa ohimenevä vaihe. Mutta looginen yritän olla näissä tilanteissa vaikka ne aivot yrittävätki välillä tiltata. Ja rauhoittumaan välillä päätyy omaan sänkyynsä.

 

Huh, kuulostaapa tutulta! Meillä 4-vuotias joka ei halunnu oikein laittaa vaatteita päälle ja sit tuli kiukku. En mä oikein tiedä, mitä tehdä. Ketään ei saa lyödä mut ku yritti lyödä mua ni vähän huitaisin samaan aikaan takaisin käteen. Ja tiedän, et nin ei saa tehdä

Otat mieluummin napakasti käsistä kiinni ja sanot rauhallisesti ettei ketään saa lyödä. Kun/jos huitaisee uudelleen, otat uudestaan kiinni napakasti ja edelleen rauhallisesti selität ettei saa lyödä, koska se sattuu ja kaikille tulee pahamieli.

Kertaus on opintojen äiti-sanontaa kannattaa muistella, koska luultavasti joudut/saat toistaa tuon moneenkin kertaan.

 

Mukavaa, että ei olla ainoita vaikka kyllähän sen jo tiesinkin että tämä vaihe kuuluu lapsen kehitykseen.
on se vaan silti niin hermoja raastavaa. meillä ei auta että laittaa omaan huoneeseen, kun tulee sieltä heti pois.
yritän aina itse pysyä rauhallisena ja puhua hänelle mut sit mietin et kuuleeko se edes mitä sanonkun huutaa niin kovasti. kyllä meillä aina raivokohtauksen jälkeen halitaan ja selitän sitten lapselle tilanteen jos kohtaus on esim. alkanut siitä kun ei ole saanut keksiä. jos itse olen menettänyt hermoni, niin pyydän aina anteeksi ja kerron että äiti on väsynyt. se eniten aina harmittaakin jos itse menettää hermonsa kun pitäisi osata öähteä tilanteesta vaikka hetkeksi sitten pois, jotta pysyisi rauhallisena. joskus jopa sanon lapselle, että jos kiukuttaa niin sitten pitää kiukutella, mutta sillä kiukuttelulla ei saa tahtomaansa läpi. no, jospa se sitten viimeistään murrosiän jälkeen alkaisi helpottamaan=)