Miten ihmeessä muut yksinhuoltajat pärjää?

[vieras]

Hei Mari! Jos mies iltavuorossa, eikö hän voi viedä lasta ja aamuvuorosta päässee aiemmin kuin sinä, joten voisi hakea lapsen?

No arvaa ollaanko siitä keskusteltu tiukalla äänellä, mutta ei se käy kuin joskus hyvin hyvin harvoin.
On kuulema niin paljon hommia kotona hänellä.

Meillä on isännällä myös paljon hommia kotona ja tekee kahta vuoroa. Hakee muksut kotiin ja tekee niiden kanssa ruoan ja syövät. Sitten tekee niitä hommiaan lasten kanssa kunnes mä tulen kotiin.
.
Joskus meillä oli sama tilanne kuin teillä, mutta kun pistin miehen valinnan eteen niin tajusi etten yksin niitä lapsia maailmaan saattanut. Silloin olin sitä mieltä et jos tahti ei muutu niin ennemmin olen yh kuin pesen vielä miehenkin pyykit ym.

Mitä hommia sillä miehellä loppujen lopuksi on sellaisia ettei voi lapsia voi hakea? Laiska taitaa olla...

 

[KolmeKertaa]

Raskasta varmasti on, toivon jaksamista kaikille äideille, etenkin niille, joiden tukiverkko on sökönä ja mies on lallus/poissa.

Oisko työpaikalle pyöräily vaihtoehto? Se korvaa arkiliikunnan ja lisää endormorfiinien määrää=hyvää oloa henkisesti?

 

[ahaa]

Mä oon ainakin ihan poikki! Tuntuu ettei ehdi mitään tehdä.
Eli aamulla herään, hoidan toimet, herätän muksut ja lähdetään. Vien lapset kolmesta ovesta tarhaan, hilpasen dösärille. Auto on hajalla, ja siks menee työmatkoihin tunti. Autolla menis puol tuntia...
No, päivä töissä on onneks vaan 6½ tuntia, mutta rankkaa se on kun ei vuosiin ole töitä tehnyt, ja on toi ruumillisestikin rankkaa. Mutta kivaa, ja antoisaa kuitenkin.
Töiden jälkeen vartoomaan busseja. Ärsyttää kun joutuu töistä aina lähtemään tuli perseessä että ehtii... Ja sitten menee tunti erinäiseen bussin vartoomiseen. Jos vuoro jättää välistä, niinku aina välillä käy, en enää ehdi lapsia hakemaan...
No, lapset tarhasta kotiin klo 16.30, ja hetki siinä vierähtää kun kuulumiset vaihetaan. Ja sitten kotiin, ruuanlaittoon. Tai ainakin joka toinen päivä... Sen jälkeen kauppaan, tai siivotaan. Ja taas on ilta. Muksut petiin kaheksalta, ja ne nukahtaa sitten omia aikojaan. Tässä kohtaa on se oma aika, eli raatona kaadun sohvalle ja yritän kattoa jotain ohjelmaa. Kuitenkin tartteis ehtiä nollata pää, mutta ei jaksa sitäkään. Yöunet kärsii kun ei saa ajateltua asioita rauhassa.
Viikonloput menee lasten kanssa touhutessa. Ne herää seiskalta, eli en saa nukkua pitkään. Ikinä ei ole aikaa harrastaa, ainakaan mitään säännöllistä.
Mies siis ottaa lapsia luokseen noin kuus päivää kuussa, työvuorojensa puitteissa, eli arkisin.
Kertokaa muut yh:t, miten saatte arjen toimimaan, kun musta tuntuu ettei enää ole aikaa mihinkään. Meillä lapset siis 4v, 3v ja 1v7kk. Missä kohtaa voi säästää aikaa, ja miten saa pois sen tunteen ettei vietä tarpeeksi aikaa lasten kanssa. Huono omatunto soimaa, vaikka kuinka yritän tehdä lasten kanssa yhdessä kotitöitä...

siiiis ootko säkin eronnut. No olipa yllätys. ensin työstetään lapsia toisensa perään ja sit erotaan!?! Aika yleistä palstalla

 

[vierailija]

Linkki aiheesta tehtyyn laadulliseen tutkimukseen (haastateltu 28 yh)
http://www.yvpl.fi/PDF-Kroger.pdf

 

[Mahza]

Olipas hassua kun joku on nostanut tämmösen vanhan ketjun!
Noo, asiat on pikkasen muuttunut, esim työpaikka vaihtunut lähemmäs, ja lasten hoitopäivä lyhentynyt. Oma aika on edelleen kortilla, mutta jaksan paljon paremmin. Ja lapsetkin on jo isompia, sen huomaa et on alkanut helpottaa koko elämä.
Vihdoinkin sain aikaseks ottaa yhteyttä perhetyöhön, ja sieltä on apua luvassa. Elämä voittaa, siltä tuntuu

 

[moi]

Mä monesti mietin, et tulisin hulluksi yh:na. Olen nykyään viikot yksin lasten kanssa ja en ole edes töissä, ja hulluksi pian tuun. Mulle on viikon kohokohta jos pääsen yksin lenkille. Saan olla rauhassa ainoastaan vkl kun mies on kotona, ja silloinkaan ei raaski olla paljoa pois kotoa kun on kiva viettää aikaa miehenkin kanssa. Välillä tuntuu et mun jaksaminen on aika kortilla juuri nyt

 

[yh]

Onhan tää raskasta välillä joo, varsinkin kun sairastuu tai lapset sairastaa. Mutta onneksi mun lapseni ovat jo kouluikäisiä niin jäi se päiväkodissa ramppaaminen. Voi vaan mennä suoraan kotoota töihin ja tulla kans. Ja ihan oman jaksamisen takia teen 29 tuntia viikossa, osa päivistä on ihanan lyhyitä, esim torstaisin pääsen jo klo 12.
Raha-asiat on aina huonosti, sille nyt ei mitään voi.

 

[isä vm82]

No arvaa ollaanko siitä keskusteltu tiukalla äänellä, mutta ei se käy kuin joskus hyvin hyvin harvoin.
On kuulema niin paljon hommia kotona hänellä.[/QUOT

Haistakoon laskuri-isät pitkä p $#@! Terveisin vuorotyötä tekevä isä.

Hommia on ja kuuluukin myös iseillä kotona olla mut eka homma on viedä lapset tarhaan iltavuoropäivinä ja aamuvuoropäivinä hakea lapset.

Kai sitä äideilläkin on kotona tehtäviä? Tai sitten isä huolehtikoot mukisematta osuutensa korut mistään! Ei niitä lapsia yksin tehdä. Ja äitiä joka huolehtii yksin lapsistaan kutsutaan yksinhuoltajaksi

 

[vierailija]

Mä oon ainakin ihan poikki! Tuntuu ettei ehdi mitään tehdä.
Eli aamulla herään, hoidan toimet, herätän muksut ja lähdetään. Vien lapset kolmesta ovesta tarhaan, hilpasen dösärille. Auto on hajalla, ja siks menee työmatkoihin tunti. Autolla menis puol tuntia...
No, päivä töissä on onneks vaan 6½ tuntia, mutta rankkaa se on kun ei vuosiin ole töitä tehnyt, ja on toi ruumillisestikin rankkaa. Mutta kivaa, ja antoisaa kuitenkin.
Töiden jälkeen vartoomaan busseja. Ärsyttää kun joutuu töistä aina lähtemään tuli perseessä että ehtii... Ja sitten menee tunti erinäiseen bussin vartoomiseen. Jos vuoro jättää välistä, niinku aina välillä käy, en enää ehdi lapsia hakemaan...
No, lapset tarhasta kotiin klo 16.30, ja hetki siinä vierähtää kun kuulumiset vaihetaan. Ja sitten kotiin, ruuanlaittoon. Tai ainakin joka toinen päivä... Sen jälkeen kauppaan, tai siivotaan. Ja taas on ilta. Muksut petiin kaheksalta, ja ne nukahtaa sitten omia aikojaan. Tässä kohtaa on se oma aika, eli raatona kaadun sohvalle ja yritän kattoa jotain ohjelmaa. Kuitenkin tartteis ehtiä nollata pää, mutta ei jaksa sitäkään. Yöunet kärsii kun ei saa ajateltua asioita rauhassa.
Viikonloput menee lasten kanssa touhutessa. Ne herää seiskalta, eli en saa nukkua pitkään. Ikinä ei ole aikaa harrastaa, ainakaan mitään säännöllistä.
Mies siis ottaa lapsia luokseen noin kuus päivää kuussa, työvuorojensa puitteissa, eli arkisin.
Kertokaa muut yh:t, miten saatte arjen toimimaan, kun musta tuntuu ettei enää ole aikaa mihinkään. Meillä lapset siis 4v, 3v ja 1v7kk. Missä kohtaa voi säästää aikaa, ja miten saa pois sen tunteen ettei vietä tarpeeksi aikaa lasten kanssa. Huono omatunto soimaa, vaikka kuinka yritän tehdä lasten kanssa yhdessä kotitöitä...

mä oon onnellinen ajokortiton yh hyvin jaksan. Neljäkymmentä ikää ja näytän nuoremmalta. Me asutaan keskustassa.
En saa omaa aikaa juuri lainkaan. En silti ole uupunut. Miestä saan,on panokamu,enkä muuta halua miehestä. Heh.

 

[vierailija]

Olen ollut välillä 2-3 viikkoa yksin kaden pienen lapsen kassa ja voin kyllä todeta, että YH elämä on tosi rankkaa ja siksi en ymmärrä, miksi yh vanhempia ei arvosteta.

Aplle toivon auton korjaantumista ja apua lasten hoitoon, onko tarhoissa kenties lähellä asuvia, jotka voisivat carpoolata lapsia ?

M44

 

[vierailija]

Semmoista se on. Sulla sentään 6 päivää omaa aikaa kuukaudessa.
Toisilla ei ole sitäkään ja silti joutuvat pakon edessä jaksamaan työssäkäyvän arkea. Muista, ettei ole herkkua lapsillekaan, mutta parempi se on olla päiväkodissa, kuin sitten väsyneen vanhemman kanssa kotosalla, ilman virikkeitä, ja pahimmillaan sitten debrivoituu lapsi ollessaan huonon huoltajan kanssa.

 

[NewYork]

Lapset eivät ole olleet kuin kerran elämänsä aikana yökylässä muualla. Ja oon sinut tän 24/7 asian kanssa. Toki oishan se kiva käydä kampaajalla tai hierojalla, mut siihen ei ole mahdollisuuksia, vielä. Töissä ns.vietän vapaata. Vauva-aika on raskasta aikaa yh:lle, joten näistä nostan hattua kun jaksavat tehdä äidin työtä vähistä unista huolimatta.

 

[vierailija]

Hyvin pärjään. Mulla tosin vain yksi lapsi ja jo sen verran iso (11v), että pärjää täällä työpäivätkin yksin - on jo about 8 - 9 vuotiaasta asti ollut. Mulla on myös hyvä tukiverkosto ja aina saa apua, kun tarvii, mutta nykyään tuota ei enää saa mummulaan enää yökylään. Isä ei juurikaan kuvioissa pyöri tai halua paljoa lastaan tavata. Lapsi oli pikkusen vajaa 3 kun otin exän luota hatkat. En ole katunut (monestakin syystä), enkä aio uutta ukkoa enää ottaa. Meidän on hyvä näin, vaikka joskus on tuntunutkin, että järki lähtee, jos moni asia kaatuu samaan aikaan päälle.