Miten helv....ssä ton miehen saa tajuamaan, että sillä on lapsi, joka tarttis siltä huomiota ja aikaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja s.o.s.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

s.o.s.

Vieras
Mies omistautuu omalle työlleen ja harrastuksilleen enemmän kuin tarttis ja lapsi jää täysin huomiotta. Ei leiki sen pätkän vertaa lapsensa, ei lue, ei ulkoile, ei vie harrastamaan mitään, ei mitään vapaaehtoisesti. Saati sitten että veis lastansa koskaan mihinkään puistoon, konserttiin, elämyspuistoon, uimahalliin, yhtään mihinkään. Hyvä kun tajuaa, että lapsella on ruoka-ajat ja tarttis ulkoilua ja ajoissa iltaisin nukkumaan.

Hänellä on kuulemma omakin elämän. Aivan, 35-vuotias mieshän ei ole tähän astisessa yksinäisessä elämäss/parisuhteessa 30 vuoden aikana ehtinyt tehdä tarpeeksi omia juttujaan. Kotona on kuulemma kaikki illat. Aivan, lähes kaikki illat tietokoneella tai räplää puhelintansa, lukee lehteä tai syynää omaan harrastukseensa liittyvää asiaa.

Mikä helv...i siinä on niin vaikeaa antaa sitä aikaansa lapselle. Itku tulee monesti, kun näkee isiä lapsiensa kanssa puistossa, pallokentällä, vaunuttelemassa tmv. eivätkä näytä yhtään riutuvan lapsensa kanssa vaan pikemminkin nauttivan tekemisestään.

Missähän vaiheessa toi herää olemaan aikuinen?
 
No huonosti olet ukkosi valinnut. Tee ukolle selväksi, että hoitaa myös lasta.
Ota omaa aikaa... Varaa risteily tms.
Itselläni ei ole onneksi ollut tuolliaisia ongelmia. Mies se meillä käy puistossa ja uimassa pojan kanssa.
Minä sitten vien poikaa kaupunkiin museoihin jne.
 
Toi ap:n juttu kuulosti niin tutulta, paitsi että meillä mies on jo exä. Meillä mies niin kovasti halusi lasta ja oli onnessaan kun vauva syntyi, mutta siihen sitten jäikin, ei osannut koskaan oikein tehdä mitään vauvan kanssa eikä oikeastaan sittenkään kun lapsi kasvoi.
Toinen kun syntyi, niin olikin jo exä, kun halusi kuulemma elää, mennä kun huvittaa, tehdä extempore-juttuja, ei halunnut kuulemma punaista tupaa eikä perunamaata, eikä erityisesti farmariautoa.
Nyt on melkein 1,5 vuotta ollut ex ja tän kesän aikana on tavannut vanhempaa lastaan 2 kertaa, kun lapsi on ollut isällään vajaan viikon, viime kerrasta on jo 2 kuukautta aikaa. Nuoremman näki kun viimeksi isomman haki luokseen, mutta mitenkään ei huomioinnut pienempää, se oli kuin ilmaa isälleen.
 
[QUOTE="shihtzu";24559595]Toi ap:n juttu kuulosti niin tutulta, paitsi että meillä mies on jo exä. Meillä mies niin kovasti halusi lasta ja oli onnessaan kun vauva syntyi, mutta siihen sitten jäikin, ei osannut koskaan oikein tehdä mitään vauvan kanssa eikä oikeastaan sittenkään kun lapsi kasvoi.
Toinen kun syntyi, niin olikin jo exä, kun halusi kuulemma elää, mennä kun huvittaa, tehdä extempore-juttuja, ei halunnut kuulemma punaista tupaa eikä perunamaata, eikä erityisesti farmariautoa.
Nyt on melkein 1,5 vuotta ollut ex ja tän kesän aikana on tavannut vanhempaa lastaan 2 kertaa, kun lapsi on ollut isällään vajaan viikon, viime kerrasta on jo 2 kuukautta aikaa. Nuoremman näki kun viimeksi isomman haki luokseen, mutta mitenkään ei huomioinnut pienempää, se oli kuin ilmaa isälleen.[/QUOTE]

Hassu sattuma sinänsä, että mies meilläkin tätä lasta enemmän halusi kuin minä. Oli onnessaan, mutta syntymän jälkeen ei mitään "tapahtumaa". Ei osannut olla vauvan kanssa. Sanoi, että sitten kun kasvaa, niin osaan olla. Eipä ole vielä osannut. Vai pitäisikö sanoa, että halunnut. Ei toista voi pakotaan.

Eroa ei halua, kun ei halua menettää meitä. Pikemminkin ajattelen niin, että ei halua tulla harrastuksistaan ja retkiltään yksinäiseen kotiin, on kiva, kun me olemme ns. varalla. Eikä kuulemma lapsestaan taistelutta luopuis. Miks ei voi antaa meidän lähteä elämään omaa elämää, jossa lapsenkin parempi olla äidin kanssa, joka ei koko ajan marmata ja huuda lapsen isälle, kun hermot menee, kun mitään ei tapahdu lapsen hyväksi.
 
Mies omistautuu omalle työlleen ja harrastuksilleen enemmän kuin tarttis ja lapsi jää täysin huomiotta. Ei leiki sen pätkän vertaa lapsensa, ei lue, ei ulkoile, ei vie harrastamaan mitään, ei mitään vapaaehtoisesti. Saati sitten että veis lastansa koskaan mihinkään puistoon, konserttiin, elämyspuistoon, uimahalliin, yhtään mihinkään. Hyvä kun tajuaa, että lapsella on ruoka-ajat ja tarttis ulkoilua ja ajoissa iltaisin nukkumaan.

Hänellä on kuulemma omakin elämän. Aivan, 35-vuotias mieshän ei ole tähän astisessa yksinäisessä elämäss/parisuhteessa 30 vuoden aikana ehtinyt tehdä tarpeeksi omia juttujaan. Kotona on kuulemma kaikki illat. Aivan, lähes kaikki illat tietokoneella tai räplää puhelintansa, lukee lehteä tai syynää omaan harrastukseensa liittyvää asiaa.

Mikä helv...i siinä on niin vaikeaa antaa sitä aikaansa lapselle. Itku tulee monesti, kun näkee isiä lapsiensa kanssa puistossa, pallokentällä, vaunuttelemassa tmv. eivätkä näytä yhtään riutuvan lapsensa kanssa vaan pikemminkin nauttivan tekemisestään.

Missähän vaiheessa toi herää olemaan aikuinen?


Joko havahtumalla tai sitten ei koskaan. Näytä sille kaikkia riipaisevia leffoja esim. aiheesta. Sellaisia joissa nyt jo aikuiset lapset ovat katkeria poissaolevalle isälleen?

Hieno vinkki joo kun ei tuu nyt yhtään sellaista leffaa mieleen. Mut on niitä, koska se on aihe jota on paljonkin sarjoissa ja leffoissa. Kirjoissa myös.
 

Yhteistyössä