Miten elämä takaisin haltuun?

[Nea-95.]

Eli vinkkejä?


Jos on täysin tipahtanu kärryiltä.

On sairas henkisesti, että fyysisesti.
Ei ole yhtään ystävää.
Ei vanhempia.
Kurjat kotiolot ja rankkaa kiusaamista takana.
Muuttanut kauas kotoaan.
Ei jaksa aina siivota, huolehtia itestään ja elämästään.

Psykologilla mä oon käyny, mut hoitosuhde katkastiin nyt sinne heidän päästään, koska heidän mielestä tuntu et mä en tarvii sitä. Psykologi oli yks niitä mun ainoita ystäviä.

Terapiaa ei oo nyt mahdollista alottaa, koska se kustannuspuoli on siinä ongelma.

Ja sosiaalityöntekijän kanssa meni välit, koska raha-asiat ei oo aina rullannu niinku pitäis. Hän oli mun toinen ystävä.

 

[Nea-95.]

.

 

[tuota]

Koita löytää ystäviä, liity johonkin seuraan, yhdistykseen tms. Siis harrastus tai joku työttömien / sinkkujen/ mielenterveyskuntoutujen tms porukka, jossa on jotain toimintaa.
Hae kouluun, jos sinulla ei ole ammattia. Siellä saat sekä suuntaa tulevaisuudelle, että kaverita.
Tai hae töitä, saat niitä (tai työllistymiskoulutusta) koska olet nuorisotakuun piirissä.
Eli ala hoitaa asioita yksi kerrallaan. Huomaa, että koulun puolesta saat mahdollisuuden opiskelijaterveydenhuoltoon ja kuraattori / psykologipalveluihin.
Äläkä sitten katkaise hoitosuhdetta heti, jos joku asia ei mene sinun toiveidesi mukaan. Asioiden hoito vaatii peiliin(kin) katsomista, eikä se aina ole helppoa.

 

[Kokeile]

Punainen risti ainakin tarjoaa vapaaehtoisystävää, joka varmaan voi auttaa muissakin elämänhallintaongelmissa, tai ainakin osaa hakea jonkun joka osaa. Itsekin harkinnut vapaaehtoiseksi hakeutumista... Apua saa kun pyytää.

 

[Nea-95.]

Koita löytää ystäviä, liity johonkin seuraan, yhdistykseen tms. Siis harrastus tai joku työttömien / sinkkujen/ mielenterveyskuntoutujen tms porukka, jossa on jotain toimintaa.
Hae kouluun, jos sinulla ei ole ammattia. Siellä saat sekä suuntaa tulevaisuudelle, että kaverita.
Tai hae töitä, saat niitä (tai työllistymiskoulutusta) koska olet nuorisotakuun piirissä.
Eli ala hoitaa asioita yksi kerrallaan. Huomaa, että koulun puolesta saat mahdollisuuden opiskelijaterveydenhuoltoon ja kuraattori / psykologipalveluihin.
Äläkä sitten katkaise hoitosuhdetta heti, jos joku asia ei mene sinun toiveidesi mukaan. Asioiden hoito vaatii peiliin(kin) katsomista, eikä se aina ole helppoa.

Entä jos on kykenemätön hankkimaan nyt fyysisten sairauksiensa takia ystäviä? kynnys on liian suuri?

 

[Nea-95.]

Punainen risti ainakin tarjoaa vapaaehtoisystävää, joka varmaan voi auttaa muissakin elämänhallintaongelmissa, tai ainakin osaa hakea jonkun joka osaa. Itsekin harkinnut vapaaehtoiseksi hakeutumista... Apua saa kun pyytää.

Vapaaehtoisystävää? no mistä mä tiedän, että mulla sen kanssa synkkaa, kun mun pitää hankkia ystävä jonkun palvelun kautta, kun muut saa niitä normaalissa elämässä?

 

[tuota]

Jos ns vapaaehtoisystävä tai joku "ystavakerho" ei sinulle käy, niin sitten sinun on lähdettävä ulos sinne normaaliin elämään. Ei ne ystävät sinua kotoa hae. Tuo vapaaehtoisystävä auttaisi sinua alkuun. Ei kait se sen huonompi ole, kun joku "työnpuolesta ystävä" kuten psykologi tms.

 

[Kokeile]

Eipä sitä voi kokeilematta tietää. Entä ystävien haku näin netin kautta? Onnistuu vaikka on sairas.

 

[Nea-95.]

Ja koulussa tossa yritin käydä, mut persiilleen meni, emmä pystyny olee siellä kun tuli nii pahat paniikki ja ahdistusoireet...

Vissiin sen kiusaamisen takia.

Lääkäri jotenkin selitti paperille mulle kädestä pitäen, et miten aivot suhtautuu tälläsiin tilanteisiin, jälkeenpäinkin, jos ei ois mitään realistista uhkaa, et ne muistaa... koska trauma...

Ja tosta mielenterveyskuntoutujien porukasta en tiiä. Kai musta on sit hullu tullu. Mut siinäkin on sit se, et kuinka paljon haluaa sellaseks leimautua...?

No tota työasiaa kyllä yritän nyt hoitaa. Mut saa nähdä miten pystysin siel sit olee ja mitä siitä tulee. Sekin jännittää. Mä oon ollu viimeset 3v eristäytyny kaikenlaisesta sosiaalisesta elämästä, mm. pälvikaljun takia.

 

[nohh]

Vapaaehtoisystävää? no mistä mä tiedän, että mulla sen kanssa synkkaa, kun mun pitää hankkia ystävä jonkun palvelun kautta, kun muut saa niitä normaalissa elämässä?

Mistä sä tiedät, että sulla synkkaisi harrastuspiireissäkään löydetyn uuden ihmisen kanssa? Tai uuden koulukaverin kanssa? Älä vähättele noita vapaaehtoisystäviä.

 

[Nea-95.]

Jos ns vapaaehtoisystävä tai joku "ystavakerho" ei sinulle käy, niin sitten sinun on lähdettävä ulos sinne normaaliin elämään. Ei ne ystävät sinua kotoa hae. Tuo vapaaehtoisystävä auttaisi sinua alkuun. Ei kait se sen huonompi ole, kun joku "työnpuolesta ystävä" kuten psykologi tms.

Ei pysty, oon sairas. Hävettää. Hävettää menneisyyteni, hävettää kaikki.

Nyt täytys pystyy tsempata itteään, jotta ensviikosta alkaen pystys alkaa hyvin yks juttu...

Tuntu et kaikki vaan hylkää mut. Kuten esim. se psykologi...

 

[Nea-95.]

Eipä sitä voi kokeilematta tietää. Entä ystävien haku näin netin kautta? Onnistuu vaikka on sairas.

Netti kavereita mulla on ja tekstiviesti kavereita, puhun puhelimessa myös joskus sellasten tyyppejen kanssa, mut eihän ne korvaa oikeaa elämää ja onnellisuutta, mikä on minulta puuttunut täysivaltaisesti jo useamman vuoden ajan...

Ja sit nettikavereissakin rupeaa ahdistamaan se. Kun kaikki rupeaa painostamaan mua näkemiseen! ei vaan riitä et rupateltas netin välityksellä ja oltais...

 

[Nea-95.]

Mistä sä tiedät, että sulla synkkaisi harrastuspiireissäkään löydetyn uuden ihmisen kanssa? Tai uuden koulukaverin kanssa? Älä vähättele noita vapaaehtoisystäviä.

Ei tiedäkkään. Mut emmä tiedä pystynkö mä esim. olemaan siellä harrastusryhmässä... koska kouluryhmässä olemisesta mulla ei tullu ainakaan yhtään mitään. Nousi kamala ahdistus ja koko elimistö oli sitten ihan sekaisin.

Ja pelkään että ne harrasteryhmäläisetkin ajattelis, et mä oon jotenkin nolo tai outo, koska mulla ei oo esim. hiuksia...

 

[Nea-95.]

Ei ketään, EI YHTÄÄN MITÄÄN!

Kaikki on hajonnu.

 

["Realisti"]

Jos/kun ilmeisesti olet täysin tuloton ts. sosiaaliturvan varassa elävä, niin sosku maksaa sulle kyllä terapiakäynnitkin. Ehkä ensi askel sulla olisi myöntää että sä OLET sairas. Niin kauan kuin kiellät sen, vaadit itseltäsi liikaa ja et hae (tarpeeksi) apua. Olet sairas, mutta voi parantua kun myönnät sen ja lähdet sitä kautta etsimään apua oikeista paikoista, esim. niistä mielenterveyskuntoutujien tukiryhmistä.

 

[Kokeile]

Eikös se, että nettiystäväsi haluaa tavata sinut, tarkoita sitä että he haluavat olla ystäviäsi? Ymmärrän ahdistustasi, mutta uskon että siihen auttaa siedätys. Kokeile! Jos yksi ystävä hylkää niin tottakai se sattuu, mutta loppumaailma on vielä kokeilematta... Hyvin monet osaavat nähdä ihmisen ahdistuksen ja hiuksettomuuden takaa, jos vaan saavat tilaisuuden tavata sinut

 

[Nea-95.]

[QUOTE="Realisti";30303500]Jos/kun ilmeisesti olet täysin tuloton ts. sosiaaliturvan varassa elävä, niin sosku maksaa sulle kyllä terapiakäynnitkin. Ehkä ensi askel sulla olisi myöntää että sä OLET sairas. Niin kauan kuin kiellät sen, vaadit itseltäsi liikaa ja et hae (tarpeeksi) apua. Olet sairas, mutta voi parantua kun myönnät sen ja lähdet sitä kautta etsimään apua oikeista paikoista, esim. niistä mielenterveyskuntoutujien tukiryhmistä.[/QUOTE]

No olen täysin tuloton ja nyt mietin et miten selviin esim. muutamista laskuista...

Miten saan sumplittuu ne. Meneekö luottotiedot. Pitääkö ottaa seuraavaks askeleeks vaikka ittensä myyminen, että niistä maksuista selvii...

Kun kukaan ei oo enää auttamassa tai tukemassa.

Ja sit tuntuu et mä en osaa olla tyytyväinen mistään. Oon saanu nyt katon pääni päälle ja siltä paikkakunnalta mistä halusin, vuokranantaja hyväksy sossun vuokranmaksajana... Mulla oli ensiks hirveetä tappelua senkin kanssa, että löydän katon pääni päälle jostain, niin että vuokranantaja hyväksyy sossun maksajaksi, kun ei enää kotiinkaan voinu jäädä! Nyt asun semmoses tosi rauhattomas paikas, eikä mulle tuu hyvä olo siitäkään...

Sit mä saan tietyistä ihmisistä inhottavia tuntemuksia, joita kans tässä lähialueella liikkuu tai on töissä.

Ja oon myöntäny tuon et oon sairas. Vaikka se ei aina välillä niin helppoo ookkaan.


Kun tahtois olla sellanen onnellinen, kaunis, nuori, sosiaalinen, bilerinsessa joita välillä tuolla kadulla näkee!!!!!

 

["noo"]

Pienin askelin eteenpäin, ei paranemisessa ole oikein muita vaihtoehtoja.

Koulua suosittelen minäkin, mikä tahansa tutkinto tekee töidenhausta helpompaa kuin että ei ole koulutusta. Jos paniikki ja ahdistus uhkaavat estää koulunkäynnin, niin sitten menet koulun kautta lääkärille. Paniikkiin on olemassa lääkkeitä, ja ne auttaa.

Terapiaan koettaisin edelleen hakeutua. Alle 26-vuotiaana sen terapian voi onnistua saamaan ihan ilmaiseksikin, joten se ei edes ole kustannuskysymys.

Tärkeintä on, että jaksat yrittää, hakeudut yhä uudestaan lääkäriin ja raahaudut yhä uudestaan sinne kouluun. Sinä olet lopulta se ainoa ihminen, joka voi auttaa sinut jaloillesi. Yksin sinun sitä ei tarvitse tehdä, mutta sinun pitää viedä itsesi paikkoihin, joissa sinua autetaan, ja sinun pitää myös antaa ihmisten auttaa.

 

[Nea-95.]

Eikös se, että nettiystäväsi haluaa tavata sinut, tarkoita sitä että he haluavat olla ystäviäsi? Ymmärrän ahdistustasi, mutta uskon että siihen auttaa siedätys. Kokeile! Jos yksi ystävä hylkää niin tottakai se sattuu, mutta loppumaailma on vielä kokeilematta... Hyvin monet osaavat nähdä ihmisen ahdistuksen ja hiuksettomuuden takaa, jos vaan saavat tilaisuuden tavata sinut

Mutta mä haluan tulla ensiksi terveeksi ja alottaa sosiaalisen elämän vasta sitten...

Ja tarviin nyt siihen jotenkin tsemppiä ja kannustusta!

 

["noo"]

Siihen sosiaalityöntekijään kannattaa muuten olla uudelleen yhteydessä. Sinä voit kokea, että välit meni raha-asioiden takia, mutta ei ne sosiaalityöntekijän puolelta ole menneet. Hän on töissä, ja sinä asiakas. Ei asiakkuus lopu raha-asioiden sössimiseen. Paitsi tietysti jos asiakas itse päättää niin eikä enää tule paikalle, silloin sosiaalityöntekijän on mahdotonta auttaa.

 

["sairaanhoitaja"]

Kuuleppa neitiseni. Sulla kun ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa elämäsi haltuun. Pienin askelin. Hae ensin sitä apua vaikka psykan päivystyksestä. Siellä sinut ohjataan eteenpäin hoitoon. Pienistä asioista kaikkii lähtee ja jos haluaisit nähdä itsesi bilerinsessana, niin valintahan on täysin sinun. Kunhan pääset ensin alkuun, niin kaikki on mahdollista.

 

["kiki"]

Kannattaa niille nettiystäville, jotka haluaa sinut tavata niin kertoa paniikkikohtauksistasi niin ymmärtävät miksi et halua nähdä heitä... ole rehellinen kaikille ahdistuneisuushäiriöstä / paniikki häiriöstä niin sinua ymmärretään paremmin. Älä anna periksi! Minäkin olen paniikkihäiriöinen ja hävettää kun takeltelen sanoissaa esityksissä ja kammoan suorastaan esittäytymisiä olen muita vanhempi ja rumempi ja huonoitsetuntoinen kurssillani. Silti en anna periksi ja rakastan itseäni tällaisenaan. Onneksi minulla on perhe ja lapset, joita hoitaessa kaikki muu katoaa. Toivon sinulle vilpittömästi kaikkea hyvää ja ennen kaikkea että löytäisit kohtalotovereita. Se on mahdollista vain jos annat siihen mahdollisuuden älä pelkää eopäonnistumista!!! Mitä siitä ainakin yritit. Yritä niin kauan että saat ystäviä!!! Lue raamattua sieltä saa lohtua.

 

["sairaanhoitaja"]

Mutta mä toisaalta tiedän, että sua vähät kiinnostaa se, että mitä me täällä palstalla sanotaan. Todennäköisesti haluaisit löytää asian helpon ratkaisun ilman että joudut tekemään töitä sen eteen. Eikö vaan? Mutta sitä ei ole; helppoa ratkaisua siis.

 

[Suosittelen,]

Suosittelen että menet lääkäriin ja kerrot että et ole valmis toimimaan ilman terapiaa/apua. Etkö saa uutta sosiaalityöntekijää tueksi? Miten teillä ylipäätään meni välit? Sosiaalityöntekijä kuitenkin tekee työtänsä, että ei siitä hommasta ihan niin vaan pitäisi voida irtisanoutua? Onko sulla lääkitystä? Kyllä sä saat terapiaan tukea sosiaalitoimistosta tai kelalta.

Sulla on selkeästi itetunnon kanssa ongelmia, joita pitäisi käsitellä. Ei siitä ystävien etsimisestä tai töistä/opiskelusta oikein tule mitään jos häpeää itseään niin paljon ettei uskalla nähdä ketään tai psyyke ei kestä kavereiden tapaamista tai opiskelua/työssäkäyntiä.

Nyt mars lääkäriin ja kerrot että tarvitset apua.

 

[Nea-95.]

[QUOTE="noo";30303520]Pienin askelin eteenpäin, ei paranemisessa ole oikein muita vaihtoehtoja.

Koulua suosittelen minäkin, mikä tahansa tutkinto tekee töidenhausta helpompaa kuin että ei ole koulutusta. Jos paniikki ja ahdistus uhkaavat estää koulunkäynnin, niin sitten menet koulun kautta lääkärille. Paniikkiin on olemassa lääkkeitä, ja ne auttaa.

Terapiaan koettaisin edelleen hakeutua. Alle 26-vuotiaana sen terapian voi onnistua saamaan ihan ilmaiseksikin, joten se ei edes ole kustannuskysymys.

Tärkeintä on, että jaksat yrittää, hakeudut yhä uudestaan lääkäriin ja raahaudut yhä uudestaan sinne kouluun. Sinä olet lopulta se ainoa ihminen, joka voi auttaa sinut jaloillesi. Yksin sinun sitä ei tarvitse tehdä, mutta sinun pitää viedä itsesi paikkoihin, joissa sinua autetaan, ja sinun pitää myös antaa ihmisten auttaa.[/QUOTE]

Kyl musta tuntuu et mun koulut on käyty. Valitettavasti. Aidosti mulla ei oo hyviä muistoja kunnolla ala-asteelta, eikä ylä-asteelta varsinkaan...

Minä en vain pysty siihen.

Ja mä mietin, et jos terapiassa kertosin KAIKEN rehellisesti, mitä sit tapahtuis mulle...

Ja stressin takia tää mun terveyskin tuhottiin. Sitä stressiä tuli pääasiassa kiusaamisesta, mut sit myös huonoista ihmissuhteista... Emmä tiedä miten mä olisin pystynyt kokonaan välttämään sen. Ja pälvikalju, ei oo siis ainut sairaus mitä mulla on... Niitä on monia muitakin, mut toi on yks esimerkki, mikä rajottaa aika mukavasti mun vitun sosiaalista elämää...! koska häpeä siitä, että mä olen tälläinen "vammainen", outo ja vitun kummajainen...! ja huomaan et niitä sairauksia on puhjennu, kun mulla on henkisesti ollu tosi paha olla... TÄÄ ON VAIN TOSI. Ihmetteleekö sitä ees joku?