Huh vuodatus
Mua stressaa tämä ja pelottaa, että jotenkin sairastun tässä kiireessä, jos kaikki se pitää paikkansa mitä kiireestä varoitellaan.
No mutta mä oon vuorotyössä, iltavuorot ovat klo 12-20. Aamulla herätän ja vien pienet koululaiset kouluun ja se on ihan ok, aamut sujuu eikä ole kaaosta, mutta kun sitten onkin koko syksy ollut joka päivä jotain ennen töitä: vanhempain vartteja, koululääkäriä kaksin kappalein, oik.hoiddon konsultaatiokäyntejä molempien lasten kanssa, lähete verikokeille, oma lääkäri... En siis ole iltavuoroina ehtinut kuin sumplia nuo monet niin että pääsen ennen töitä sinne ja lapset saan vielä koulusta mukaan ja takas kouluun tai iltsuun jne. Ja iltsussa onkin sitten elokuviapäiviä jolloin tuodaan omata herkut, on lelupäiviä, metsäretkipäiviä joihin omat eväät ja istuinaluset jne. Mutta kaksi laste ja eri päivinä nänä... Kaikki on kivoja juttuja lapsille varmasti, mutta mun päänsisäinen kovalevy on kovilla, puhelin piippaa muistutuksia jne.
No aamuvuoroissa sitten taas ajan töistä kovaa kyytiä 40 minuuttia koululle hakemaan iltapäiväkerhosta lapsia, joilla toisella alkaa oamsta halusta sählykerho heti siinä, joten vien hänet sählyyn, ajan toisen kanssa nopeasti kotiin, ruoka ja läksyt yhdessä virlä katsotaan, ekaluokkalainen ja tarvii aikuisen siihen viereen, kun lukeneminen ei kaikin kohdin vielä aukea. Sitten haetaan toinen sählystä ja lähdetään koko porukkaan lähikaupungiin meripartioon, pojat sinne ja käyn lenkillä sillä aikaa, kun kerrankin voi. Keskikaupungilla ei löydä omaa kauppaani (isoa markettia jonne sitten kunnon ruokaostoksille menen) joten hyvä näin, jää väkisin aikaa liikkua se 45 min.
Sitten kello omkin jo yhdelsän ja kaikki iltapesulle ja toimille ja mun huomiset eväät valmiiksi...
Seuraavapäivä taas päivävuoro eli suoraan töistä lapset ja kääntymässä kotiin ja sitten. Viedääm isompaa pöytätennikseen 1,5 tunniksi, nopeasti takaisin kotiin tekemään pienemmän kamssa läksyjä kun sitä tukea ja aikaa lapsi vielä tarvii. Samalla toki teen taas huomisiia eväitä, pyöritän pesukonetta ja kiireellä hakemaan lasta sieltä harkoista. Ja kello onkin taas niin paljon, että iltatoimet ja nukkumaan. Ja hierontakin piti tilata itselle, mutta mihin väliin...
Mä kun oon iltavuorossa niin mies hoitaa tuon iltarumbam vaikka eilenkin sitten oli lapset hetkeksi mammalla hoidossa, kun miehellä oli kokous, yleensä hän raahaa lapset työmaillensakin, kun pitää siellä olla ja mä ole töissä.
Me ollaan menossa huomenna halloween kutsuille, meidät on kutsuttu sinne klo 18 ja mä pääsen töistä klo 17, kotimatkaan menee 40 min joten aika kiireellä tulee valmistauduttua ja ongelma on se, että olen viikon etsinyt aikaa käydä alkossa, mutta kun ei ole ollut sitä yhtä ylimääräistä puolta tuntua koko viikkona. Tai nyt on oieni hengähdystauko kun tätä kirjotan, mutta alko on jo kiinni. Aamuvuoroista pääsen niin, että lapset joutuvat odottamaan n. 5 min parkkipaikalla että olen hakemassa heitä eli siitä ei voi ottaa omaa aikaa, kyädä kaupassa, alkossa, kirjastossa tai mitään kun lapsi odottaa.
Selitän
Niin varmaan jo ihan sekavasti, mutta mua ahdistaa tätä ettei oikeesti nyt ehdi mitään. Ihan mun olisi kossain pussissa tai vankilassa. Mä sain kirjastosta viestin että varaamani kirja on haettavissa ja laskin ja suunnittelin, että ehkä tiistaina aamulla (jos kirjasto jo silloin on auki, se onnistuisi) mutta että oon näin kiinni kaikessa ohjelmassa muuten koko ajan. Tuntuu etten muistakaan enää mitään, lasten kaverisynttärit vielä. Halloween-diskot jne.
Miehen kanssa vaan puhelimessa sovitaan logistiikka asiat ja siine meisän parisuhde, kumpi vie, kumpi hakeaa, kumpi menee isomman kanssa terkkarille ja kumpi vie pienemmän laulutunnille.
Onko muilla tälläistä? Pitää tää jotenkin kossain kohtaa loppua? Mä en ole uupunut ja rakastan lapsiani, mulla vaan päässä pyörii nyt niin lujaa... Haluaisin vaan että olis aikaa ihan olla vaan lasten kanssa. Mut joka viikonloppu tästä eteenpäin on kaikkea ohjelmaa, kutsuja, ristiäisiä, kisoja, illallisia, äh. Ja joskus elämässä ei tapahtunut mitään, oli tylsiäkin päiviä... Miks mä en saisi nauttia tylsyydetsä edes varttia oikeesti? Ja lisää harrastuksia pyysi vielä kuopus eilen... Mä sanokn ettei äidin kalenteri nyt valitettavasti siihen veny...
No mutta mä oon vuorotyössä, iltavuorot ovat klo 12-20. Aamulla herätän ja vien pienet koululaiset kouluun ja se on ihan ok, aamut sujuu eikä ole kaaosta, mutta kun sitten onkin koko syksy ollut joka päivä jotain ennen töitä: vanhempain vartteja, koululääkäriä kaksin kappalein, oik.hoiddon konsultaatiokäyntejä molempien lasten kanssa, lähete verikokeille, oma lääkäri... En siis ole iltavuoroina ehtinut kuin sumplia nuo monet niin että pääsen ennen töitä sinne ja lapset saan vielä koulusta mukaan ja takas kouluun tai iltsuun jne. Ja iltsussa onkin sitten elokuviapäiviä jolloin tuodaan omata herkut, on lelupäiviä, metsäretkipäiviä joihin omat eväät ja istuinaluset jne. Mutta kaksi laste ja eri päivinä nänä... Kaikki on kivoja juttuja lapsille varmasti, mutta mun päänsisäinen kovalevy on kovilla, puhelin piippaa muistutuksia jne.
No aamuvuoroissa sitten taas ajan töistä kovaa kyytiä 40 minuuttia koululle hakemaan iltapäiväkerhosta lapsia, joilla toisella alkaa oamsta halusta sählykerho heti siinä, joten vien hänet sählyyn, ajan toisen kanssa nopeasti kotiin, ruoka ja läksyt yhdessä virlä katsotaan, ekaluokkalainen ja tarvii aikuisen siihen viereen, kun lukeneminen ei kaikin kohdin vielä aukea. Sitten haetaan toinen sählystä ja lähdetään koko porukkaan lähikaupungiin meripartioon, pojat sinne ja käyn lenkillä sillä aikaa, kun kerrankin voi. Keskikaupungilla ei löydä omaa kauppaani (isoa markettia jonne sitten kunnon ruokaostoksille menen) joten hyvä näin, jää väkisin aikaa liikkua se 45 min.
Sitten kello omkin jo yhdelsän ja kaikki iltapesulle ja toimille ja mun huomiset eväät valmiiksi...
Seuraavapäivä taas päivävuoro eli suoraan töistä lapset ja kääntymässä kotiin ja sitten. Viedääm isompaa pöytätennikseen 1,5 tunniksi, nopeasti takaisin kotiin tekemään pienemmän kamssa läksyjä kun sitä tukea ja aikaa lapsi vielä tarvii. Samalla toki teen taas huomisiia eväitä, pyöritän pesukonetta ja kiireellä hakemaan lasta sieltä harkoista. Ja kello onkin taas niin paljon, että iltatoimet ja nukkumaan. Ja hierontakin piti tilata itselle, mutta mihin väliin...
Mä kun oon iltavuorossa niin mies hoitaa tuon iltarumbam vaikka eilenkin sitten oli lapset hetkeksi mammalla hoidossa, kun miehellä oli kokous, yleensä hän raahaa lapset työmaillensakin, kun pitää siellä olla ja mä ole töissä.
Me ollaan menossa huomenna halloween kutsuille, meidät on kutsuttu sinne klo 18 ja mä pääsen töistä klo 17, kotimatkaan menee 40 min joten aika kiireellä tulee valmistauduttua ja ongelma on se, että olen viikon etsinyt aikaa käydä alkossa, mutta kun ei ole ollut sitä yhtä ylimääräistä puolta tuntua koko viikkona. Tai nyt on oieni hengähdystauko kun tätä kirjotan, mutta alko on jo kiinni. Aamuvuoroista pääsen niin, että lapset joutuvat odottamaan n. 5 min parkkipaikalla että olen hakemassa heitä eli siitä ei voi ottaa omaa aikaa, kyädä kaupassa, alkossa, kirjastossa tai mitään kun lapsi odottaa.
Selitän
Niin varmaan jo ihan sekavasti, mutta mua ahdistaa tätä ettei oikeesti nyt ehdi mitään. Ihan mun olisi kossain pussissa tai vankilassa. Mä sain kirjastosta viestin että varaamani kirja on haettavissa ja laskin ja suunnittelin, että ehkä tiistaina aamulla (jos kirjasto jo silloin on auki, se onnistuisi) mutta että oon näin kiinni kaikessa ohjelmassa muuten koko ajan. Tuntuu etten muistakaan enää mitään, lasten kaverisynttärit vielä. Halloween-diskot jne.
Miehen kanssa vaan puhelimessa sovitaan logistiikka asiat ja siine meisän parisuhde, kumpi vie, kumpi hakeaa, kumpi menee isomman kanssa terkkarille ja kumpi vie pienemmän laulutunnille.
Onko muilla tälläistä? Pitää tää jotenkin kossain kohtaa loppua? Mä en ole uupunut ja rakastan lapsiani, mulla vaan päässä pyörii nyt niin lujaa... Haluaisin vaan että olis aikaa ihan olla vaan lasten kanssa. Mut joka viikonloppu tästä eteenpäin on kaikkea ohjelmaa, kutsuja, ristiäisiä, kisoja, illallisia, äh. Ja joskus elämässä ei tapahtunut mitään, oli tylsiäkin päiviä... Miks mä en saisi nauttia tylsyydetsä edes varttia oikeesti? Ja lisää harrastuksia pyysi vielä kuopus eilen... Mä sanokn ettei äidin kalenteri nyt valitettavasti siihen veny...