O
"onneton"
Vieras
Siis mitä tekisitte mun tilanteessa? Tän täytyy olla niin yleinen vaikeus, että monellakin varmaan on jotain kokemusta. Eli mitäs sitten kun autolla ei enää saa ajaa, mutta jästipää ei usko.
Meidän mummo jäi kiinni, kun ajeli niin hitaasti valtatiellä, että poliisit pysäyttivät. Ei ollut ajo-oikeus voimassa, kun ei ollut uusinut korttiaan kun 70 vee tuli täyteen. Tuli vuoden karenssi, ennenkuin saa hakea uutta ajolupaa. No, nyt se näköjään ajelee ilman korttia sitten, ja tykkää että asia on sillä hyvä.
Mummo, siis äitini, asuu 20 km päässä keskustasta, ei ole valmis muuttamaan sieltä ihmisten ilmoille, ja kokee kulkemisen vapautensa pyhänä. Ei ole sieltä kypsimmästä päästä kansalaisia muutenkaan, joten mikään järkiperustelu ei tunnu purevan. Tekosyitä esittää, miksei suostu kulkemaan taksilla (vaikka tulisi kerta viikkoon kaupunkireissu sieltä asti halvemmaksi taksilla kuin omalla uudehkolla autolla muutenkin, kun kaikki kiinteät kulut otetaan huomioon). Ei kuulemma pääsisi lähtemään silloin kun huvittaa, vaikka taksilla pääsisi nopeammin perille kuin köröttelemällä varovasti (huonosilmäinen, ja jotain muutakin häikkää luultavasti). Plus niitä kaupunkivaatteita ja tavaroita etsiessä kuluisi kuitenkin yhtä kauan kuin taksia odotellessa.
Mutta on äidilläni oikeastikin jotain ongelmaa tuon odottamisen kanssa, että ei ole nuorempanakaan sietänyt sitä ollenkaan. Ihmettelin lapsena kaupassa, kun äiti himoitsi jotain pullatiskistä, mutta siinä olisi ollut kahden ihmisen jono. Vaikka on perso kuin mikä, niin suuttui ja lähti kävelemään ilman pullia. Eikä meillä ollut kiire mihinkään, ja jono oli poissa kun hetkeä myöhemmin katsoin. Mutta rouva oli niin sydämistynyt, että ei halunnut pullaa enää.
Äiti on myös näköjään täysin vastuuntunnoton, vaikka on elämässään vastuunsa pääasiassa hoitanut suht hyvin. En osaa sanoa, onko alunperin kohtuullisen asiallisessa vastuuntunnossa ollut onttoja kohtia jotka iän myötä suurenevat, vai onko ne vastuut alunperinkin hoidettu siksi, että arvostettavat ihmiset toimisivat niin ja olisi häpeälllistä toimia rumemmin. Tätä korttia ei ole vielä kovin pitkälle koitettu. Mutta ei ymmärrä ollenkaan, kun vastuuntunnon perään kyselee. Hänhän on niiiin hyvä ajaja. (Tosin ajoi sujuvasti pätkän pyörätietä pitkin viimeisen todistuksen mukaan, jonka sivullisilta olen saanut. Kyydittävä ei ollut järkytykseltään saanut selville, eikö kuski nähnyt vai eikö ymmärtänyt vaiko ei vain välittänyt.)
Mutta ennenkaikkea, äiti on vainoharhainen. Oli ajellut kaupungille, eikä auto käynnistynytkään kotiinlähtiessä. Soitti välittömästi vävylleen, että onko tyttärellä jotain tekemistä asian kanssa (asun parinsadan kilsan päässä). Olin nimittäin muutamaa päivää aiemmin alkanut esittää, että tilanne ei voi jatkua näin, ennen kuin sain luurista korvaan.
Olisi helppo nakki mennä kylään ja viedä avaimet (ellei ole hoksannut teettää lisäavaimia piiloon), tai sitten auto ja avaimet. Paljon huutoa siitä seuraisi, päällekin saattaisi käydä mikä on sinänsä huono, että hänellä on heikot luut ja hutera tasapaino. Mutta ennen kaikkea, tuon vainoharhan takia en haluaisi joutua huonoihin kirjoihin, koska sitten saattaa tulla tilanne, ettei enää turvaudu tyttäreen tai laittaa välitkin poikki. Sitten vasta tilanne tuleekin, koska äkkiä ollaan siinä pisteessä, että äidistä tulee hoidokki, vaikka pärjäisi periaatteessa vielä onnellisia vuosia kotonaan. Samasta syystä käräyttäminen kertoen tai kertomatta ei ole hyvä idea ainakaan alkuun. Salaliittoteorioita piisaa ilmankin ja minä olen luultavasti sitten kaiken takana. Toisaalta, jos ratkaisua ei löydy, niin poliisi vie kilvet varmasti aika pian. Kunhan ei tappaisi ketään ennen sitä.
Ajelin omilla kotikulmillani justiinsa yksi päivä jonkun täkäläisen vanhan tädin perässä, ja ihmettelin kuka hullu noin kovaa ajaa kylän läpi, kun siinä on parikin vaarallista kohtaa joissa ei todellakaan näe, mitä mutkan takana on. Kaasujalka oli kuin robotilla, ja sallittua viittäkymppiä painettiin. Sen sijaan kun rajoitus vaihtui kahdeksaankymppiin, ajettiin keskellä tietä hädintuskin sitä viittäkymppiä avoimella peltosuoralla ja mut meinattiin kiilata tieltä kun lähdin ohi. Selvästi takana ajamiseni hermostutti niin paljon, että kuski muuttui koko ajan epävarmemmaksi, mutta tien vaarallliset kohdat eivät aiheuttaneet huolen häivää. Tämäkin tapaus mulla on koko ajan mielessä, ja osaan kuvitella miten äitini ajaa aika samaan tapaan.
Yritetään siis neuvottelemalla. Mutta entä jos ei onnistuta aikaa antamalla ja väsyttämälläkään niin - ehdotuksia? Mies itki tänään yrittäessään puhelimessa neuvotella asiasta, vaikka hoiti tilanteen mielestäni tavattoman tyylikkäästi, eikä kovin monta kertaa vuosikymmenessä itke. Itse olen joko liian alamaissa tai liian kiukkuinen noita keskusteluja käymään, ja saattaisin sanoa jotain senverran epädiplomaattista, että jääräpään vastarinta vain kasvaa, ja sitten menisi mököttäessä taas muutama viikko.
Mummoruoja sitten vielä valehtelee, että kolme kertaa hän on missään käyny, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa, luultavammin laittomia reissuja on kymmenkertainen määrä, kun nyt alan miettiä milloin ääni alkoi kellossa muuttua. Olinkin ihmetelly, miksi poliisiviha on jäänyt ja on jutellut suorastaan hilpeästi. Hänellä kun tuota anarkismia ja auktoriteettien halveksuntaakin riittää. Että osa ajamisen riemusta taitaa nyt olla ihan vain uhmaajan iloa. Äitini kun on tainnut aina kokea olevansa jotenkin erityinen ja oikeutettu enempään kuin muut.
Miten toimisitte?
Meidän mummo jäi kiinni, kun ajeli niin hitaasti valtatiellä, että poliisit pysäyttivät. Ei ollut ajo-oikeus voimassa, kun ei ollut uusinut korttiaan kun 70 vee tuli täyteen. Tuli vuoden karenssi, ennenkuin saa hakea uutta ajolupaa. No, nyt se näköjään ajelee ilman korttia sitten, ja tykkää että asia on sillä hyvä.
Mummo, siis äitini, asuu 20 km päässä keskustasta, ei ole valmis muuttamaan sieltä ihmisten ilmoille, ja kokee kulkemisen vapautensa pyhänä. Ei ole sieltä kypsimmästä päästä kansalaisia muutenkaan, joten mikään järkiperustelu ei tunnu purevan. Tekosyitä esittää, miksei suostu kulkemaan taksilla (vaikka tulisi kerta viikkoon kaupunkireissu sieltä asti halvemmaksi taksilla kuin omalla uudehkolla autolla muutenkin, kun kaikki kiinteät kulut otetaan huomioon). Ei kuulemma pääsisi lähtemään silloin kun huvittaa, vaikka taksilla pääsisi nopeammin perille kuin köröttelemällä varovasti (huonosilmäinen, ja jotain muutakin häikkää luultavasti). Plus niitä kaupunkivaatteita ja tavaroita etsiessä kuluisi kuitenkin yhtä kauan kuin taksia odotellessa.
Mutta on äidilläni oikeastikin jotain ongelmaa tuon odottamisen kanssa, että ei ole nuorempanakaan sietänyt sitä ollenkaan. Ihmettelin lapsena kaupassa, kun äiti himoitsi jotain pullatiskistä, mutta siinä olisi ollut kahden ihmisen jono. Vaikka on perso kuin mikä, niin suuttui ja lähti kävelemään ilman pullia. Eikä meillä ollut kiire mihinkään, ja jono oli poissa kun hetkeä myöhemmin katsoin. Mutta rouva oli niin sydämistynyt, että ei halunnut pullaa enää.
Äiti on myös näköjään täysin vastuuntunnoton, vaikka on elämässään vastuunsa pääasiassa hoitanut suht hyvin. En osaa sanoa, onko alunperin kohtuullisen asiallisessa vastuuntunnossa ollut onttoja kohtia jotka iän myötä suurenevat, vai onko ne vastuut alunperinkin hoidettu siksi, että arvostettavat ihmiset toimisivat niin ja olisi häpeälllistä toimia rumemmin. Tätä korttia ei ole vielä kovin pitkälle koitettu. Mutta ei ymmärrä ollenkaan, kun vastuuntunnon perään kyselee. Hänhän on niiiin hyvä ajaja. (Tosin ajoi sujuvasti pätkän pyörätietä pitkin viimeisen todistuksen mukaan, jonka sivullisilta olen saanut. Kyydittävä ei ollut järkytykseltään saanut selville, eikö kuski nähnyt vai eikö ymmärtänyt vaiko ei vain välittänyt.)
Mutta ennenkaikkea, äiti on vainoharhainen. Oli ajellut kaupungille, eikä auto käynnistynytkään kotiinlähtiessä. Soitti välittömästi vävylleen, että onko tyttärellä jotain tekemistä asian kanssa (asun parinsadan kilsan päässä). Olin nimittäin muutamaa päivää aiemmin alkanut esittää, että tilanne ei voi jatkua näin, ennen kuin sain luurista korvaan.
Olisi helppo nakki mennä kylään ja viedä avaimet (ellei ole hoksannut teettää lisäavaimia piiloon), tai sitten auto ja avaimet. Paljon huutoa siitä seuraisi, päällekin saattaisi käydä mikä on sinänsä huono, että hänellä on heikot luut ja hutera tasapaino. Mutta ennen kaikkea, tuon vainoharhan takia en haluaisi joutua huonoihin kirjoihin, koska sitten saattaa tulla tilanne, ettei enää turvaudu tyttäreen tai laittaa välitkin poikki. Sitten vasta tilanne tuleekin, koska äkkiä ollaan siinä pisteessä, että äidistä tulee hoidokki, vaikka pärjäisi periaatteessa vielä onnellisia vuosia kotonaan. Samasta syystä käräyttäminen kertoen tai kertomatta ei ole hyvä idea ainakaan alkuun. Salaliittoteorioita piisaa ilmankin ja minä olen luultavasti sitten kaiken takana. Toisaalta, jos ratkaisua ei löydy, niin poliisi vie kilvet varmasti aika pian. Kunhan ei tappaisi ketään ennen sitä.
Ajelin omilla kotikulmillani justiinsa yksi päivä jonkun täkäläisen vanhan tädin perässä, ja ihmettelin kuka hullu noin kovaa ajaa kylän läpi, kun siinä on parikin vaarallista kohtaa joissa ei todellakaan näe, mitä mutkan takana on. Kaasujalka oli kuin robotilla, ja sallittua viittäkymppiä painettiin. Sen sijaan kun rajoitus vaihtui kahdeksaankymppiin, ajettiin keskellä tietä hädintuskin sitä viittäkymppiä avoimella peltosuoralla ja mut meinattiin kiilata tieltä kun lähdin ohi. Selvästi takana ajamiseni hermostutti niin paljon, että kuski muuttui koko ajan epävarmemmaksi, mutta tien vaarallliset kohdat eivät aiheuttaneet huolen häivää. Tämäkin tapaus mulla on koko ajan mielessä, ja osaan kuvitella miten äitini ajaa aika samaan tapaan.
Yritetään siis neuvottelemalla. Mutta entä jos ei onnistuta aikaa antamalla ja väsyttämälläkään niin - ehdotuksia? Mies itki tänään yrittäessään puhelimessa neuvotella asiasta, vaikka hoiti tilanteen mielestäni tavattoman tyylikkäästi, eikä kovin monta kertaa vuosikymmenessä itke. Itse olen joko liian alamaissa tai liian kiukkuinen noita keskusteluja käymään, ja saattaisin sanoa jotain senverran epädiplomaattista, että jääräpään vastarinta vain kasvaa, ja sitten menisi mököttäessä taas muutama viikko.
Mummoruoja sitten vielä valehtelee, että kolme kertaa hän on missään käyny, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa, luultavammin laittomia reissuja on kymmenkertainen määrä, kun nyt alan miettiä milloin ääni alkoi kellossa muuttua. Olinkin ihmetelly, miksi poliisiviha on jäänyt ja on jutellut suorastaan hilpeästi. Hänellä kun tuota anarkismia ja auktoriteettien halveksuntaakin riittää. Että osa ajamisen riemusta taitaa nyt olla ihan vain uhmaajan iloa. Äitini kun on tainnut aina kokea olevansa jotenkin erityinen ja oikeutettu enempään kuin muut.
Miten toimisitte?
