Meidän 2-vuotias poika aloittaa päikyssä muutaman viikon päästä ja nyt mietityttää että miten kannattaa alottaa tutustuminen.
Ajattelin ensin käydä muutamana päivänä pojan kanssa 2-3 tuntia leikkimässä ennen kuin hoito alkaa. Varsinainen hoidon tarve ilmoitettiin alkavaksi viikkoo ennen kuin mulla alkaa työt, ajatuksena että voisin sillä viikolla pojan kanssa käydä harjoittelemassa siellä oloa. Alkuviikosta varmaan niin että olen siellä hänen kanssaan koko ajan, mutta loppuviikolla pitäisi jo jäädä yksinkin, ehkä perjantaina olla jo koko päivä siellä..
Poika on aika hitaasti lämpiävää sorttia eikä ole ollut koskaan vieraan hoidossa. Kerhoihin mennessä on ensin äidin helmoissa tiukasti yleensä, mutta loppua kohti rohkaistuu ja alkaa liikkumaan ja leikkimään itsekseen. Tietty sen näkee sitten miten alkaa sujua, mutta tää on ihan kauheen ahdistava asia mulle