Miten ajattelisin tätä tai mitä voisin sanoa, vai sanonko mitään...

[vierastaa]

Isämme kuoli vajaa 4 kuukautta sitten. Hävisi taistelun syövälle reilussa vuodessa.

Olen isäni vanhin lapsi ja oli järkytys, kun sairaus selvisi ja pelkäsin ja surin ja itkin. Sitten menin eteenpäin. Yritin uskoa siihen, että saan pitää isäni vielä mahdollisimman pitkään. Autoin kaikessa niin paljon kuin voin, vaikka omassa elämässänikin oli raskaita juttuja, oma mieheni sairas myös.

Äitini on minulle hyvin läheinen ja rakas ja tärkeä, mutta olen aina ollut mielestäni silti ehkä enemmän isän tyttö.

Tänään siskoni sanoi, että pitäisi jo päästä eteenpäin ja surun hellittää. Että hän kaipaa isää, mutta muistelee lämmöllä eikä ole aikoihin enää itkenyt. Hän saa pian ensimmäisen lapsensa ja sanoi odottavansa tällä hetkellä kovasti sitä.

Minusta on ihanaa tulla taas tädiksi,mutta siskoni vauva ei silti poista tai vähennä omaa suruani. Olen lisäksi joutunut käsittelemään sitä, että en enää itse voi mieheni sairauden takia saada lapsia. Emme todennäköisesti olisi enää hankkineetkaan, mutta minulla pieni toive iltatähdestä on ollut, mutta nyt jouduin luopumaan siitä ulkopuolelta tulevasta syystä ja se on asia mikä pitää kyllä myös käsitellä. Ja se tuli eteen eri tavalla kuin, että sen olisi vuosien saatossa vähitellen hyväksynyt. Nyt on tieto, että sitä iltatähteä ei voi tulla.

Ja muistelen isäämme lämmöllä, mutta yhä edelleen myös todella suren. Olen hoitanut hautajaiset ja perunkirjoitusjutut ja työtä on ollut paljon niissä. En ole edes kunnolla päässyt niiltä pelkästään vain suremaan. Ja 4kk on mielestäni tosi lyhyt aika. Minulta pääsee itku todella herkästi milloin mistäkin asiasta tai asiayhteydestä. Enkä edes pidä sitä outona.

En vain tiedä mitä sanoisin siskolleni. Miten selittäisin.

 

[alkuper]

Niin ja siskoni sanoi vielä päässeensä asiasta yli näin nopeasti koska suri sitä jo valmiiksi, kun sairaus selvisi. Minä en usko,että tuollaista voi surra etukäteen. Ei mitenkään. Minäkin itkin ja surin silloin, mutta surin sitä,että en tahdo menettää isääni. En valmiiksi sitä, että hän olisi jo ikäänkuin kuollut.

 

[josmsg]

Jokainen suree tavallaan ja sen ajan mitä siihen tarvitsee. Ei sun tarvitse siskollesi selitellä yhtään mitään. Ehkä siskosi yrittää kieltää surunsa koska se olisi liikaa käsiteltäväksi?

 

["leo"]

Et ole tilivelvollinen kellekään. Sinun pitää saada surrra rauhassa - omia aikojasi. Voit sanoa siskolle - jos haluat, että sinulla surutyö tuntuu kestävän. On todella hyvä antaa surulle tilaa ja aikaa, koska joskus se surutyö on tehtävä - ennemmin tai myöhemmin.

 

[alkuper]

Esimerkiksi tässä kerran oli puhetta joulusta. Minä olen jouluihminen ja isälleni joulu oli todella tärkeä juhla. Olen kaikki joulut viettänyt isäni kanssa, myös vanhempieni eron jälkeen. Taannoin mainitsin, että tulevasta joulusta tulee raskas. Aion iloitakin, mutta siitä tulee itkuntäyteinen. Tiedän sen jo.

Siskoni sanoi siihen, että hän ainakin uskoo, että isämme olisi tahtonut, että nautimme ja iloitsemme joulusta emmekä sure. Ja että hänelle tuleva joulu on ainutlaatuinen koska se o heidän lapsensa eka joulu ja hän odottaa sitä ja iloitsee siitä.

En tiedä mitä sanoa. Minulle se ei ole sitä.

 

["toinen"]

menetin äitini äkillisesti pari kuukautta sitten, enkä usko etta olen parin kuukauden päässyt vielä mitenkään asian "yli". Kaikki sanovat etta ensimmäinen vuosi on vaikea. Joten mielestäni sinulla on vielä täysi oikeus surra. Siskollasi on tietysti eri eläamäntilanne, ja olisihan se kurjaa, jos oman lapsen syntymä ei jollain lailla "lohduttaisi" surussa. Etenkin kun on esikoinen.. mutta älä ole silti katkera siskollesi, suru voi nyt hänen osaltaan siirtyä ja tulla päälle jonkun muun vaikean elämäntilanteen yhteydessä. Ja ihmiset vaan suree erilailla.. voimia sinulle!

 

["leo"]

Olette siskosi kanssa erilaisia ja surette eri tavalla. Hyväksykää toistenne erilaisuus.

 

[vierass]

Tavallanne olette molemmat oikeassa. Tuskin isäsi haluaisi, että jouluna pitäisi surra. Ja siskosi on oikeassa siinäkin, että eteenpäin pitää päästä. Ei sinun tarvitse mitään selitellä, mutta ei kannata myöskään jäädä mihinkään surun pohjamutiin pyörimään. Ei ole mitään yhtä ainoaa oikeaa tapaa surra, jokainen suree tavallaan. Itse en esimerkiksi ymmärrä jotain jatkuvaa haudalla hyppäämistä ja kynttilöiden polttamista siellä, mutta jos joku saa siitä helpotusta, se on hänen tapansa surra, minusta voi ihmistä muistella ihan mielessäänkin.

Ja itku voi tulla yllättäen jossain tilanteessa vuosienkin päästä.

 

[alkuper]

En minä "vello" surussa enkä hyppää haudalla. Olen "mennyt eteenpäin" ja touhua aivan normaaleita asioita, harrastan, teen ja touhuan, nauran ja iloitsen ja juhlin. Mutta minussa asuu silti suru ja ikävä ja kaipaus. Ja ne saa minusta otteen hetkessä, kun jokin vain sen laukaisee.

 

["toinen"]

tunnistan nuo kuvaamasi asiat hyvin. Itsestänikin tuntuu että vaikka välilla iloitseekin niin kaikessa se suru ja murhe on jotenkin mukana. Vaikka touhuaakin jotain niin koko ajan mietti sitä asiaa..

 

[vierasss]

Niin ja siskoni sanoi vielä päässeensä asiasta yli näin nopeasti koska suri sitä jo valmiiksi, kun sairaus selvisi. Minä en usko,että tuollaista voi surra etukäteen. Ei mitenkään. Minäkin itkin ja surin silloin, mutta surin sitä,että en tahdo menettää isääni. En valmiiksi sitä, että hän olisi jo ikäänkuin kuollut.

Kyllä läheisen kuolemaa voi surra jo etukäteen...

Rakas pappani sairasti syöpää ja jatkoi kamppailua puoli vuotta, vaikka elinaikaa annettiin vain viikko... Surin todella ja joka kerta papan luona kyläillessä pidin mielessä, että saattaa olla viimeinen kerta kun tavataan.

Hautajaiset oli 2 viikkoa papan kuoleman jälkeen, mutta hautajaisissa en itkenyt.

 

[vierass]

4kk on lyhyt aika. Useimmiten menee noin vuoden verran etta on taas olotila suunnilleen sama kuin ennen jos laheisesta kyse. Toivottavasti sinulla on muita kenen kanssa surra isaasi. Siskolle raskaus ja kuolema ovat varmaan liikaa samaan aikaan.

 

[alkuper]

Niin voi surra etukäteen, mutta ei valmiiksi. Ne on eri asioita mielestäni. No mutta joka tapauksessa... veljeni on kyllä täysin samassa pisteessä surussaan kuin minä. Toisesta veljestä en ole varma. On samalla tavalla ehkä aavistuksen etäisempi suhde isäämme mitä siskollani. Kun sitten taas minä ja toinen veljemme olemme olleet lähempänä.

 

["Ihmettelen"]

Mitä jos vaan antaisit siskosi surra omalla tavallaan?
Sinulla on oikeus surra omalla tavallasi ja niin myös siskollasi. Miksi sinun pitäisi sitä sen enempää selitellä? Riittää, kun sanot, että sinulla on surutyö kesken.
En ihan ymmärrä tuollaista vertailua ja sitä, kuka on ollut isälle kuinkakin läheinen - isälle olette varmasti kaikki olleet aivan yhtä rakkaita.
Voimia suruun ja osanotto menetyksen johdosta.

 

[eranainen]

Mun isäni kuolemasta on kymmenen vuotta, mä suren edelleen. Viimeksi itkin toissapäivänä.

 

[kaipaus]

Mun isän kuolemasta on 9kk ja lähes päivittäin suren. Enää en itke joka päivä mutta jos "sopivasti osuu" niin itku tulee hetkessä,ulkopuolisten silmin odottamattomissa tilanteissa.

 

["Hömelö"]

Esimerkiksi tässä kerran oli puhetta joulusta. Minä olen jouluihminen ja isälleni joulu oli todella tärkeä juhla. Olen kaikki joulut viettänyt isäni kanssa, myös vanhempieni eron jälkeen. Taannoin mainitsin, että tulevasta joulusta tulee raskas. Aion iloitakin, mutta siitä tulee itkuntäyteinen. Tiedän sen jo.

Siskoni sanoi siihen, että hän ainakin uskoo, että isämme olisi tahtonut, että nautimme ja iloitsemme joulusta emmekä sure. Ja että hänelle tuleva joulu on ainutlaatuinen koska se o heidän lapsensa eka joulu ja hän odottaa sitä ja iloitsee siitä.

En tiedä mitä sanoa. Minulle se ei ole sitä.

Minusta sinä saat surra isääsi omalla tavallas, mutta niin myös sun sisko. Pitää yrittää ymmärtää myös sitä, että sun sisko on onnellinen tulevasta lapsesta, se varmasti auttaa surun keskellä tosi paljon. En sen takia lähtis arvostelemaan myöskään siskon käytöstä.

 

["hanna"]

Mullakin todella rakas ja tärkeä mummo kuoli vajaa puolitoista vuotta sitten. Edelleen mä häntä suren, vaikka oli jo vanha ihminen ja kuolema oli väistämättä edessä. Silti mummo meni niin äkkiä ja yllättäen, ei sairastellut pitkään vaan sai yht' äkkiä sydänkohtauksen ja kuoli viikon päästä sen aiheuttamiin komplikaatioihin. Mun mielestä ei ole mitään aikarajaa sille kuinka kauan kenenkin kuolemaa suree. Se riippuu niin siitä surijasta, samoin kuin siitä kuinka tärkeä tämä menehtynyt henkilö hänelle oli.

 

[ttyt]

Mielestäni sulla ei ole oikeutta puuttua siskon suruun ja mustamaalata häntä noin. Hän suree eritavalla koska elämäntilanne on hänelle eri.

Olen ollut samassa tilanteessa n. 4 v. sitten kun isäni kuoli yllättäen. Odotin silloin esikoistamme. Tietysti kuolema kosketti ja se tuntui käsittämättömältä. Mutta iloitsin myös lapsestamme. Suru ei tullut silloin niin voimakkaana kuin esim. äidilläni.

Menu vuosi,lapsi syntyi ja elämä ns. tasaantui. Isän kuoleman vuosipäivänä se sitten iski. Suru,kaipaus,ymmärrys mitä on tapahtunut. Päivä oli pahempi kuin itse tapahtuma päivä.

Anna siskosi surra omalla tavalla ja sä omalla. Ei ole oikeaa tapaa surra!

Ja mainittakoon että isä oli mulle äärettömän rakas,vaikka se suurin suru ei heti tullutkaan.