Miten äitisi reagoi raskausuutiseesi?

Te hieman yli kaksikymppisinä ekaa kertaa raskaaksi tulleet. Kertokaapa miten ja missä vaiheessa kerroitte raskaudestanne omalle äidillenne. Miten hän suhtautui uutiseen?

Itse olen 25-vuotias nainen ja poikaystäväni on saman ikäinen. Olemme seurustelleet 16-vuotiaista asti. Emme ole naimisissa, mutta tarkoituksena kyllä olisi avioitua muutaman vuoden sisällä. Äitini ja isäni pitävät todella paljon poikaystävästäni. Silti...

Haluaisin todella lapsen rakkaan poikaystäväni kanssa. Ainoa asia, joka minua epäilyttää ja pidättelee on kuitenkin se, että pelkään äitini reaktiota. Äitini on meinaan todella tiukka tyyppi, EI uskonnollisessa mielessä vaan muuten. Olen aivan varma, että jos kertoisin olevani raskaana (en siis vielä ole), äiti saisi aivan hillittömän raivarin.

Tunnen äitini niin hyvin, että näen sen kaiken kauhun jo etukäteen mielessäni: "Mitä kaikki MUUT nyt ajattelevat! Mitä naapuritkin alkavat puhua! Ettehän te ole naimisissa! Sinullahan on opiskelut kesken! Ensin pitäisi olla ammatti, ura ja omistusasunto!..."

Itkettää, kun luen tätä keskustelupalstaa ja kaikki kertovat onnesta sekaisin olevista isovanhemmista ja hössöttävistä äideistä. Voi, kun minunkin äitini suhtautuisi niin.

 

Oli sanoinkuvaamattoman onnellinen!!! Ja 3 kk siitä, tuli hän itsekkin vielä raskaaksi... meillä oli yhtäaikaa isot masut!!

 

Ja hei, mitä pahaa raskaudessa on, jos teillä on perhe, mutta lapsi puuttuu...se olisi eri asia, jos jakelisit tuolla kaikilleja raskaus olisi vahonko...Mutta yhdessä haluatte ja suunnittelette, niin miksi ei... Kyllä se äiti yllättää usko minua, minä pelkäsin kertoa äidilleni, mutta hän melkein hyppi kattoon kuun sai kuulla... :hug: :hug: Älä ajattele muita, et sinä heidän elämäänsä elä, vaan itsesi...kyllä se lapsenlapsi on ihana asia,... :hug: :hug:

 

Lisään vielä tuohon alkuperäiseen kirjoitukseeni, että äitini siis pitäisi minua aivan liian nuorena saamaan lapsen (vaikka olen 25), koska meidän suvussa kaikki ovat saaneet lapsen aika vanhoina. Äitini oli 31-vuotias, kun minä synnyin (olen esikoinen). Hän oli naimisissa isäni kanssa ja ollut jo vuosia työelämässä. Mummoni synnytti äitini (myös esikoinen) lähemmäs 40-vuotiaana. Suvussamme ei ole yhtään aviotonta lasta. Lisäksi äitini on sellainen työorientoitunut, tyylikäs, nuorekkaan näköinen tyyppi. Hän aivan varmasti inhoaisi yli kaiken ajatusta mummoudesta.

Olen iloinen, että teillä muilla äidit ovat suhtautuneet noin positiivisesti! Eikö kuitenkaan kenelläkään äiti ole sanonut mitään negatiivista raskaudesta kuullessaan?

 

Mullakin äiti oli melkein kyllä onnenkyynelissä, kun kuuli raskaudesta. Olin 19, kun aloin odottaa esikoista, eli vähän nuori tähän ketjuun, mutta tuli vaan mieleeni sellainen asia, että oletteko miettineet jos sitten menisitte ensin naimisiin, jos luulet, ettei äitisi aviotonta lasta hyväksy. Jos häät kuitenkin tiedossa on.. (En tahdo mestaroida enkä pahoittaa sun mieltä, ap!)
Toivottavasti saatte asiat menemään niin, että saat rauhassa sitten nauttia odotuksesta, kun se aika tulee!
Myös olen sitä mieltä, että jos sun äiti ei hyväksy, niin olkoon hyväksymättä sitten, se ei saa estää teitä tahtomasta ja saamasta lapsia just sillon, kun Teistä parhaalta ja sopivalta tuntuu!!

Tsemppiä!! :hug:

...ja voihan se tosiaan olla, että palkäät turhaankin. Jospa sun äiti kuitenkin osaisi olla teidän puolesta onnellinen, kun ootte niin kauan kuitenkin seurustelleetkin. Mummous taitaa nimittäin olla aika maaginen juttu, ainakin mitä mä mummoja tunnen ja tiedän...

 

Kiitoksia lohduttavasta tekstistä edelliselle kirjoittajalle! :flower:

 

No meidän äiti ei kyllä riemusta pomppinut kummallakaan kerralla. Ensimmäistä aloin odottaa niin nuorena ja toista silloin, kun olisi pitänyt jatkaa opiskeluita.

Pelkäsin kertoa ja pelkäsin koko suvun reaktioita, sillä harvempi vanhempi ihminen varmaan aluksi voi hyvin suhtautua nuorena hankittuun(19v.) ja aviottomaan lapseen. Meidän lapsi oli suunniteltu ja pidin huolen siitä, että kaikki sen tiesivät. Naimisiinmeno ei tuntunut itsestä vielä ajankohtaiselta.

Esikoinen on nyt 3v. ja vauva 7vk ja voin kyllä sanoa, että kyllä hiljaa hyvä tulee, sillä esikoinen varsinkin on kyllä pyörittänyt isovahemmat pikkusormensa ympärille ja pienikin tekee sitä paraillaan. Eli kyllä se vauva viimeistään synnyttyään kääntää isovanhempien päät.

Muista, että teette niinkuin itsestä parhaalta tuntuu. Minäkin pohdin aivan liikaa sitä, mitä muut ajattelevat, mutta loppujen lopuksi aina teen niinkuin oma sydän sanoo.

 

21-vuotiaana tulin raskaaksi ja olin varma, että äitini sanoisi jotain tyyliin "älkää nyt vielä, oot niin nuori, odottakaa nyt, ettehän te oo tunteneet edes kauaa" jne... Oltiin miehen kanssa seurusteltu, tunnettu ja asuttu yhdessä 1-2 viikkoa kun tulin raskaaksi. Ihme kyllä äitini oli sitä mieltä, että hieno juttu. Aborttiakin mietittiin miehen kanssa kyllä myös, mutta onneksi päätettiin toisin. :heart: :heart: :heart: Äitini oli kuulemma ennen päätöstä todennut siskolleni, että meidän kannattaisi pitää lapsi. =) Kaikki meni hyvin siis. Poika on hurmannut jokaisen sukulaisen. Nyt toinen lapsi tulossa ja mummikin onneissaan.

 

itse olen 22 (keväällä 23) ja naimisissa. äitini (45v) on myös topakka, itse meni naimisiin 18v ja eka lapsi 20v. olen sisarussarjamme (5lasta) keskimmäinen ja eka naimisissa/raskaana. opiskelut totaalisesti kesken mutta sitähän ei lapsi katsonut tullessaan. onni oli suuri enkä antanut minkään häiritä sitä, en vaikka tiesin ettei äitini osaa tätä odottaa. no, kun asiasta kerroin, järkytys oli odotettavissa. mutta loppujen lopuksi viisaana ihmisenä hän totesi ettei sille voi kukaan mitään kun se päätti nyt tulla tähän maailmaan ja parin viikon päästä höpötti jo onnellisena vauvajuttuja. eli kyllä jokainen äiti haluaa olla isoäiti, nuorenakin.
älä tee sitä virhettä, että jätät oman elämäsi elämättä jonkun muun mielipiteiden takia! sinä itse elät sen eikä kukaan voi tehdä valintoja puolestasi. äitisi on vain hyväksyttävä se, ja niin hän tekeekin toivuttuaan ensijärkytyksestä. jos hänen elämäänsä rajoittaa NOIN paljon muiden mielipiteet, en voi olla kuin pahoillani hänen puolestaan. ei millään pahalla mutta järki käteen...
ymmärrän kyllä pelkosi, mutta olet aikuinen nainen ja päätät itse elämästäsi. pidän peukkuja teille ja vauvan hankinnalle. pää pystyssä vain hommiin!
jos haluat meilailla, saa laittaa os. rurale@suomi24.fi
en tosin pääse kovin usein postiin mutta aina silloin tällöin.
terv. eräpäivä 17.6.

 

Meillä juttu meni sillai, että ku keskiviikkona tein testin ni torstaina kerrottiin mun vanhemmille ja perjantaina miehen vanhemmille. Mä siis olen nyt 24 v. ja tapahtumasta on ylihuomenna tasan vuosi aikaa!

Mulla myös koulu kesken ja oma asunto ostettiin siinä sitten samassa hötäkässä, ku vauvauutista kertoiltiin. Avopin eka kommentti oli vaan että mites mun koulu ja nyt sit ostatte asunnon. Hän oli senki kattonu jo valmiiks ja hyvähän tämä on!

Siis se meijän äiti. Sano ensin, että olis se varmaan järkevämpäänkin saumaan voinu tehdä mutta et on onnellinen meijän puolesta. Isä taas sano, et turha sitä on enää parkuu (itkin siis ku kerroin..) ja sit totes vaan, et toivottavasti kaikki menee hyvin. Olen tosi tyytyväinen, et kerrottiin niille jo niin alussa, ku seuraavalla viikolla jouduin sitte jo nesteytykseen ku oli pikkiriikkistä raskauspahoinvointia.. Loppuun saakka!!! :x

Niinku joku tossa jo aikasemmin totes, että mummous on sellanen lumoava asia! Ihan varmaan sunki äiti ymmärtää teijän päätöksen tehdä laps ja jos ei sitä raskausaikana hoksaa, ni odotappas vaan ku kaveri tulee maailmaan.. Jopa on mummeli onnessaan!

Tehkää siis itse se oma päätöksenne ja antakaa sillä hetkellä piut-paut muitten kommenteista! Lopputulos kuitenki yleesä on hyvä ja jos sä ite olet varma asiasta, ni muutki sen jossain vaiheessa tajuu..

Onnea vauvan hankkimiseen ja tsemppiä!! =)

 

No, mun vanhemmat ei riemusta kiljuneet.

Olin 19-v kun ekaa aloin odottamaan ja äiti kysyi, että "otetaanko se pois".
Oltiin naimisissa ja vauvaa oli ihan järjellä tehty. Kyllä äitini sitten mielensä muutti, kun raskaus eteni ja kun esikoispoikamme sitten syntyi ja kuoli (vuorokauden ikäisenä), niin itku se tuli mummojen ja pappojenkin silmiin.

Eikä ne näistä muistakaan lapsista niin aluksi riemuissaan olleet, mutta kyllä ne viimeistään sitten sulivat kun syntyivät. Nyt ne on niitä mummon kultamussukoita, joita lellitään ja hellitään koko ajan =) .

 

\

No, mun vanhemmat ei riemusta kiljuneet.

Olin 19-v kun ekaa aloin odottamaan ja äiti kysyi, että "otetaanko se pois".
Oltiin naimisissa ja vauvaa oli ihan järjellä tehty. Kyllä äitini sitten mielensä muutti, kun raskaus eteni ja kun esikoispoikamme sitten syntyi ja kuoli (vuorokauden ikäisenä), niin itku se tuli mummojen ja pappojenkin silmiin.

Eikä ne näistä muistakaan lapsista niin aluksi riemuissaan olleet, mutta kyllä ne viimeistään sitten sulivat kun syntyivät. Nyt ne on niitä mummon kultamussukoita, joita lellitään ja hellitään koko ajan =) .

Voi :'( Saako udella mihin kuoli?

 

Yllättyi, olin silloin 18 kun aloin odottamaan, mutta kyllä oli alusta asti ihan onnesta soikeena =)
Nyt olen 23 ja odotan toista, mitään ei tänä aikana kysellyt että tuleeko toista vaan ajatteli että ei viitsi udella jos ei tulekkaan koskaan toista. Mutta nyt on vielä enemmän onnesta sekaisin.
Ja tosiaan minä jätin silloin koulun kesken koska ei ollut minun alani, halusin miettimis aikaa sille mitä teen "isona" ja päätin tehdä lapsen, ja ihan hyvin on asiat silti mennyt vaikka en koulua loppuun käynytkään töitä minulla on silti ja vielä todella mukavassa paikassa ja on vielä siisti sisätyö.
Äläkä sitä ajattele mitä äitis siitä sanoo, ihan varmasti on jokatapauksessa onnessaan kun saa lastenlapsia vaikka olisi mikä ensireagtio.

 

Vanhempani olivat järkyttyneitä, kun kerroin raskaudesta, vaikka olin sillon jo naimisissa ja opiskelut opiskeltu! =) Eivät kai ikinä olleet ajatelleet, että tulisin raskaaksi 21v ja äidiksi 22-vuotaiaana. Ei se "hepuli" kyllä kestänyt, kuin sen päivän ja ovat jo moneen kertaan pyydelleet anteeksi ensireaktiotaan. Nyt eivät voisi onnellisempia olla pienestä tyttärenpojastaan :heart: Toista lapsenlasta jo kyselevät---

 

Olin 18, kun aloin esikoistani odottamaan,opiskelut kesken ja miehen kanssakin vasta hetki seurusteltu.Äitini arvasi,että olen raskaana kun puhuin että yritän lopettaa tupakan polton.Ensi reaktio oli punaisia päin ajo(äitini ajoi autoa,kun kerroin ja sen verran tais pasmat mennä sekaisin uutisesta.).Aluksi äitini oli hieman epäileväinen, sillä ei tiennyt miehestäni juuri mitään.Innoissaan oli kun asian sai sulateltua ja oppi tuntemaan lapsen isän.Äitini oli suurin tukijani koko raskaus ajan.. Kiitos äidilleni! =)

 

hei!

minun ja mieheni suhde alkoi kun minä olin 16 ja mies "vasta" 14...
miehelle ehti ikää 19 ja minulle 21 kun eka lapsemme syntyi. äidilleni kerroin heti plussan jälkeen ja ihme ja kumma,hän oli onnesta muikeena :heart: toinen lapsi syntyi kun mie olin 23 ja mies 21,nyt hieman laimeampi reaktio,mut onnitteli kuitenkin... tällä hetkellä mulla ikää 25 ja kolmatta odotellaan

oma pää ja oma elämä,mitä sitä muista välittämään
kyllä ne ukit ja mummut lämpenee ku kurttu syntyy....

 

Ollaan molemmat 22v. ja vauvan syntyessä 23v.
Tätä vauvaa yritetty 19 vuotiaista asti ja mun äiti on aina ollut tukena.
Nyt siis rv 13 ja kaikki isovanhemmat ihan innoissaan. Ensimmäinen lapsenlapsi molempien vanhemmille.
Eilen juotiin kakku kahvit uuden perheenjäsenen kunniaksi ja kakun tarjosi mun isä.
Isä ei ole koskaan puuttunut meidän elämäämme ja nytkin aivan tohkeissaan vauvasta. Osti kirjankin meille jossa kerrotaan vauvan kehityksestä vaihe vaiheelta.
Ihan tulee tippalinssiin kun ajattelee kuinka kaikki ovat täysillä odotuksessa mukana.
Äidille soitin heti kun testi näytti plussaa. Miehen vanhemmille kerrottiin vähän myöhemmin.
Ei kukaan voi olla rakastamatta sitä pientä viatonta ihmislasta ja viimeistään sydän sulaa kun saa vauvan syliin. :heart:

 

Mulla oli sama ongelma reilu vuosi sitten kun huomasin olevani raskaana. Äitini on joissain asioissa todella tiukkapipo.Hän oli vihjaillutkin ettei hänellä ollut hinkua päästä mummoksi. Oli vaikeaa kertoa vanhemmille raskaudesta. Olin 19v, opiskelut kesken ym. Vaikka olin asunut jo 3 vuotta pois kotoa ja seurustelin vakavasti.
mietein pitkään miten kertoisin. vanhempani saivat tietää raskaudestani vasta kun olin 4-5 kuulla. he luulivat minun vain lihonneen ja ihmettelivät kuinka kylillä kyseltiin raskaudesta. kunnes äitini tokaisi minulta kesken ihmettelynsä "no oletko raskaana?". Pari viikoa he sulattelivat asiaa. loppuraskaus sujui hyvin vanhempieni auttaessa sekä rahallisesti että henkisesti. lapsemme on mummun ja papan lellikki ja ylpeyden aihe, ja toistaiseksi ainoa lapsenlapsi. Kertomispelon takia ei kannata lapsen hankintaa perua/siirtää.

 

Onpa kiva lukea, ettei muillakaan ole ollut niin helppoa vanhemmille kertoa, että mummoiksi ja papoiksi ovat tulossa.

Mä tulin raskaaksi, ku olin 20. Oltiin ostettu oma asunto ja yhdessä oltiin oltu 16-vuotiaista asti. Mulla oli koulu kesken..tai mä olin oppisopimuksella töissä. Kaikki niin kesken, ku vain voi...
Mä ajattelin koko ajan, että miten mä kerron äidille.. Suunnilleen harjoittelin peilin edessä hyviä ilmeitä ja mitä milloinkin tarttee vastata.
Kuljettiin siellä kahvilla enkä mä koskaan saanut sanottua. Mä luulen, että jossakin vaiheessa se oli kyllä huomannut... Vasta, ku olin neljännellä kuulla ja oltiin meillä, niin äiti kysyi yhtäkkiä, että tuleeko siitä mummo? Mä olin, että jooo.. Se sanoi, että ompa mukava. Sit se kyseli, että miksen mä ollut sille mitään kertonut aikaisemmin.. Jaix, ku en ollut uskaltanut!

Saipahan ainakin sulatteluaikaa tarpeekseen..

Jälkeenpäin miettii, että miksi se oli muka niiin vaikeaa... Eihän se sitä tarkoita, että se ei vois enää jatkaa omaa uraa ja että sen pitäisi heti siitä paikasta harmaantua, hankkia nenälle silmälasit ja kurttuuntua.. Mutta ku mä luulin niin

 

Pakko vielä lisätä, että oon nyt 22.. Neiti pian vuoden. Se on kyllä saanut niin höppänöiksi kummankin puolen mummot ja papat, että ihan huvittaa sivusta seurata sitä ainaista hääräystä =)

 

Sanoi että kyllä minä olenki kattonu, että oletpa läski!Viikoja oli 14. Soitti sitten perään ja pyysi anteeksi, ja on antanut minulle tukea ja neuvoja. Ikää oli sillon 17.Saapa nähä,mitä sanoo kun kuulee että kolmaskin on tulossa =)

 

Olin 26v. kun tulin raskaaksi ja äiti järkytty hieman mutta suli ajan kanssa. ja kun tyttö synty oli äitikin jo ihan myyty.

 

Esikoisen odotuksesta kerrottuani (olin 22), vihdoinkin viikolla 16, (en uskaltanu ennen sitä), äitini sanoi vain että kyllä hän on sitä jo arvaillutkin.

toisesta raskaudesta kerroin kun viikkoja oli jo melkein 19. Silloin ensimmäinen kommentti oli että milloinkas menette naimisiin...

Mun vanhemmat uskovaisia ja neljästä lapsestaan ovat saaneet yhden naimisiin, joskin hänkin on eronnut ja nyt asuu avoliitossa ja kahdella lapsella on aviottomia lapsia.

Mamma on aina sitä mieltä että on kasvatus mennyt jossain pieleen...

 

"jaa,no en nyt ehdi puhua kun hoitolapsia pian haetaan" Vasta rv 14 jälkeen alkoi tajuamaan ja puhumaan asiasta.Ja täytin 29 vuotta viikko pojan syntymän jälkeen.