Miten 17--v tyttären kannabiksen käyttöön pitäisi suhtautua?

  • Viestiketjun aloittaja "Tarja"
  • Ensimmäinen viesti
Nainen_
[QUOTE="Tarja";27179189]
Tyttäreni on 17-vuotias, lukiota käyvä nuori. Koulu sujuu ihan normaalisti, ja tulevaisuuden suunnitelmia on yliopistoon. Hän pitää myös muutaman kerran viikossa ryhmäliikuntatunteja isolla kuntokeskusfirmalla. Kavereita on lukiosta ja harrasteista. Tilanne siis muuten tosi ok. Varjona on kuitenkin seurannut n 15-vuotiaana alkanut alkoholin käyttö, joka muuttui lähes joka viikonloppuiseksi 16-vuotiaana, eli kerran viikossa oli ilmeisesti juhlimassa alkoholin merkeissä. Juomiseen en ole koskaan suhtautunut positiivisesti ja suutuin aina jos sattui jäämään kiinni, sekä sanktioita tuli. Kuitenkaan pian täysi-ikäisen menoja ei pysty täysin kontrolloimaan.[/QUOTE]

Aloitin 17-vuotiaana polttamaan silloin tällöin kannabista. Olin lukiossa ja kesäisin töissä. Alkoholia join harvoin, mutta silloin tuli vedettyä kyllä kännit. Kohta valmistun ammattikorkeasta. Olen käyttänyt hamppua silloin tällöin viimeiset 10 vuotta (=3-4 kuussa.)

Kerro tyttärellesi, että kaikissa päihteissä on huonot puolensa. Kannabiksen polttaminen tupakkaan sekoitettuna ei tee hyvää keuhkoille. Myös joka viikko tapahtuva käyttö ei ole pitemmän päälle hyväksi aivoille, kannattaa pitää pitempiä taukoja välillä.

Tosiasiahan on, että vaikka mitä tekisit, tyttäresi kyllä kykenee käyttämään kannabista halutessaan. Hän voi muuttaa täysi-ikäisenä omilleen ja alkaa vaikka kasvattamaan itselleen. Sen takia ei kannata lähteä maalailemaan piruja seinille, saarnaamaan ja kieltämään, kyse ei ole enää kolmivuotiaasta.

Tärkeää olisi, ettei ole romantisoitua kuvaa kannabiksesta, muttei myös liioiteltua kauhukuvaa. Jos ihminen dokaa joka viikonloppu, se ei todellakaan tee hyvää. Jos ihminen polttelee joka viikonloppu, se ei tee hyvää.
Hamppuun liittyy myös omaa kulttuuriaan: on musiikkia, pukeutumistyyliä, arvoja ja asenteita.
Kehoita tytärtäsi ajattelemaan itse ja kyseenalaistamaan erilaisia asioita.
Totaalisessa "hippeydessäkin" on ikäviä puolia, vaikka kuva luonnonläheisestä ja rauhaarakastavista ihmisistä näyttääkin paljon paremmalta, kuin bb-idiootit tai uusnatsit.
Etsikää yhdessä tietoa kannabiksesta. Älkää todellakaan perustako käsitystänne suomalaisen median varaan.

Jos vertaa joka viikonloppu tapahtuvaa kännäämistä joka viikonloppuiseen poltteluun, on tyttäresi valinnut harmittomamman vaihtoehdon. Hyvä, että pystytte puhumaan asiasta kiihkottomasti ja hänen koulunsa menee hyvin, on harrastuksia ja kavereita. Jos koulu, työ, harrastukset tai kaverisuhteet muuttuvat, tai hän alkaa jälleen olla poissa kotoa yms. tällöin kannattaa nostaa asia jälleen tapetille.

Riitely asiasta ja tyttären pakottaminen salaamaan käyttönsä, ajaa vain perhesuhteita huonompaan jamaan. Kannusta häntä mielummin viettämään aikaa juuri teidän kanssanne. Muistuta, että jos on huolia ja ongelmia, ne eivät ratkea tai edes helpota oloa millään päihteen käytöllä.

Kannabista voi käyttää myös sellaisilla tavoilla, jotka eivät ole keuhkoille haitaksi. Sitä voi leipoa vaikka muffinssitaikinaan, tehdä kaakaota tai höyrystää vaporisaattorilla, jolloin hengitettävä "savu" on ainoastaan vesihöyryä.

Sopikaa tyttärenne kanssa, että polttelee kerran tai kaksi kuussa. Neuvo hankkimaan hamppu suomalaiselta, joka kasvattaa kasvin omassa kodissaan.
En todellakaan kannusta ilmoittamaan poliisille tms. jolloin jää tietoihin merkintä, joka saattaa haitata myöhemmin.
 
Nellien
[QUOTE="tarja";27179354]en ny poliiseille ja sossuille rupea omaa tytärtä laittaan ongelmiin, kuitenkin tälläisen tilanteen haluaisi ensin koittaa ratkaixsta ihan kotipiirissä. Muutenkin kun tytär on pian 18-v niin ei haluaisi huonontaa välejä asialla joka ei pian ole enään omassa vaikutuspiirissä.[/QUOTE]

Heräähän NYT! ei tu ole sinun käsissäsi tuo homma enään. poliisille ilmoitus HETI! vai haluatko pelastaa lapsesi? no yritä edes ja soita sossuun ja poliisille, vielä kun on alaikäinen on mahkuja saada homma pysähtymään.

et sä välitä jos vaan annat olla
 
äitiö
Mitäkö tekisin? Olisin surullinen, koska kokisin epäonnkstuneeni kasvattajana. Bokin olisi mennyt syvästi pieleen, koska tyttäreni tarvitsee elämäänsä huumetta. Tekisin hänestä lastensuojeluilmoituksen, sostoimi ohjaisi hänet päihdehuoltoon ja edellyttäisi käyntejä täysikäisyyteen saakka. Tällä teolla ainakin yrittäisin auttaa tytärtäni ja se ehkä vähän veisi syyllisyydentunteita, jos tyttärestäni tulisi huumeriippuvainen. Olisin ainakin yrittänyt. Hakisin myös itselleni keskustelutukea, koska olisin aikamoisessa kriisissä.
 
hatsimamma
Alkuperäinen kirjoittaja äitiö;27430272:

Tekisitkö saman alkoholin ollessa kyseessä?
 
hatsimamma
Alkuperäinen kirjoittaja äitiö;27430328:
tottakai, jos tyttäreni ryyppäisi viikonloppuisin ja keskellä viikkoakin 17-vuotiaana enkä itse osaisi häntä auttaa.
Satunnaiset kokeilut sallisin.
Sallisitko sitten satunnaiset kokeilut myös kannabiksen suhteen?
 
En ole samaa mieltä siitä, että kannabiksen käyttö johtaa automaattisesti koviin aineisiin. Tällä argumentilla tehdään mielestäni paljon haittaa huumeiden vastaisessa työssä, sillä se sisältää oletuksen ettei kannabis itsessään ole haitallista.

Kannabiksen satunnainen käyttö lipsahtaa helposti päivittäiseksi pössyttelyksi, eikä näillä aivonsa mädättäneillä ole enää paluuta entiseen.
 
"Agnes"
Minun veljeni, hyvä oppilas, opiskeluasiat reilassa, käytti relatakseen "mietoja". Ylioppilaaksi tultuaan jatkoi opintojaan ensin oikiksessa, sitten kauppiksessakin, mutta mieli aiemmista suunnitelmistaan oli hurlumheitä. Me, perheenjäsenet,emme tuolloin tienneet, että Po...s käytti huumeita, emme tajunneet mitenkään reagoida. Loppujen lopuksi, veljeni ei edistynyt kummallakaan saralla. Isäni puuttui asiaan, koska hän rahoitti kaiken. Se oli kova pala veljelleni, että tivataan suorituksia.
Huumeet olivat jo ottaneet hänet pauloihinsa. Isän kovistus sai veljessäni , näin luulen, aikaan syvän tunteen häpeästä, että isä oli kustantanut hänen opintonsa, mukavan asunnon keskustasta, rajattomasti taskurahaa (jos opinnot sujuvat). Veljeni oli jo niin huumeisiin tottunut, ettei kyennyt muuta kuin hypätä alas, ja korkealta.
Jälkikäteen yritimme etsiä merkkejä veljeni tuhoutumisesta. Näimme häntä niin lyhyen ajan, että meistä ei kerta kaikkiaan olisi ollut tuon tuhon estäjiksi.
 
"vieras"
On taas kyllä semmosia pirun seinille maalailijoita täällä että huh huh. Yritetään syyllistää äitiä heti. Siitähän vasta hyvä seuraisi jos kaikki on mennyt parempaan päin ja äiti päättäisi soittaa sossun ja poliisin paikalle. Siinä sitten menee välit ja tukiverkot paskaksi jonka jälkeen onkin helppo siirtyä sinne vahvempiin aineisiin. Jos ja kun minulla on lapsia niin mieluummin sallisin kannabiksen kuin alkoholin satunnaiskäytön.

Onneksi vanhempi sukupolvi pikkuhiljaa siirtyy ja uutta verta pukkaa keski-ikäisten kastiin.
 
Harry
Siis voi päivää. Miten kauheita kohtaloita rikos- yms. kierteineen löytyy huumeihmisten taustalta ja sinä et pidä niitä pahoina. Haisevia ihmisraunioita, jotka asuvat läävissä ja hankkivat aineet miten vain ikinä saavat.
Ja turha väittää, ettei kaikille käy näin. Huumeilla on voima vetää vain alaspäin.
Harva on noussut enää aloitettuaan käytön.

Yleensä se menee juuri noin, että ensin kannabista, sehän on niiiin vaaratonta
(psykooseja yms. lukuunottamatta) ja sitten siirytään vahvempiin ja sitten se on menoa.
Minä en hyväksy enkä kannata mitään huumetta. Niistä ei ole koskaan koitunut mitään hyvää. Joka muuta väittää on sokea. Oli kasvava tai ei ne ei sovi kenellekään.
Siis voi päivää. Miten kauheita kohtaloita rikos- yms. kierteineen löytyy juoppojen taustalta ja sinä et pidä niitä pahoina. Haisevia ihmisraunioita, jotka asuvat läävissä ja hankkivat viinan miten vain ikinä saavat.
Ja turha väittää, ettei kaikille käy näin. Viinalla on voima vetää vain alaspäin.
Harva on noussut enää aloitettuaan käytön.

Yleensä se menee juuri noin, että ensin pari siideriä/saunakaljaa, sehän on niiiin vaaratonta
(deliriumeita yms. lukuunottamatta) ja sitten siirytään vahvempiin - viinin kautta kossuun ja sitten Lasoliin ja sitten se on menoa.
Minä en hyväksy enkä kannata mitään alkoholipitoista. Niistä ei ole koskaan koitunut mitään hyvää. Joka muuta väittää on sokea. Oli kasvava tai ei ne ei sovi kenellekään.
 
Harry
Alkuperäinen kirjoittaja Labran täti;27430702:
En ole samaa mieltä siitä, että kannabiksen käyttö johtaa automaattisesti koviin aineisiin. Tällä argumentilla tehdään mielestäni paljon haittaa huumeiden vastaisessa työssä, sillä se sisältää oletuksen ettei kannabis itsessään ole haitallista.

Kannabiksen satunnainen käyttö lipsahtaa helposti päivittäiseksi pössyttelyksi, eikä näillä aivonsa mädättäneillä ole enää paluuta entiseen.
Parin saunakaljan satunnainen juominen lipsahtaa helposti päivittäiseksi putkijuopotteluksi, eikä näillä aivonsa mädättäneillä ole enää paluuta entiseen.
 
Harry
Alkuperäinen kirjoittaja äitiö;27430272:
Mitäkö tekisin? Olisin surullinen, koska kokisin epäonnkstuneeni kasvattajana. Bokin olisi mennyt syvästi pieleen, koska tyttäreni tarvitsee elämäänsä huumetta. Tekisin hänestä lastensuojeluilmoituksen, sostoimi ohjaisi hänet päihdehuoltoon ja edellyttäisi käyntejä täysikäisyyteen saakka. Tällä teolla ainakin yrittäisin auttaa tytärtäni ja se ehkä vähän veisi syyllisyydentunteita, jos tyttärestäni tulisi huumeriippuvainen. Olisin ainakin yrittänyt. Hakisin myös itselleni keskustelutukea, koska olisin aikamoisessa kriisissä.
Kokisitko samoin jos tyttäresi joisi pari sidukkaa silloin tällöin? Että tekisit hänestä lastensuojeluilmoituksen ja kokisit että jokin on mennyt syvästi pieleen koska tyttäresi tarvitsee elämäänsä alkoholia?
 
Nuori polttelija
Sinuna en todellakaan saattaisi tytärtäsi ongelmiin. Veljeni polttaa kannabista, itsekkin kokeillut ja piltan sillon tällön. Olen 15 ja pelkkiä hyviä kokemuksia...polttelen vain satunnaisesti, noin kerran kuussa. Mutsi on poltellu about 30 vuotta eikä ole minkäänlaisia haittavaikutuksia VIELÄKÄÄN! nuorena piikitelly itseään mutta hienosti päässyt eroon. Itse en kylllä noita kokeilisi. Tunnen rajani kannabiksen käytössä vaikka olenkin vasta 15. Kannabis ei ole osoittautunut äidilläkään millään tavalla vaaralliseksi, päinvastoin. Mahtavaa tuo kannabis, eikö ;) !
 
Voi elämä, tämänhän on PAKKO olla provo!
Oma tytär polttelee kannabista ja äiti vain mietiskelee, että noh tyttöhän tekee enemmän kotitöitä, hihihii. Siis voi jumankauta.
Jos minun lapseni jäisi kiinni laittomista aineista, tekisin hänelle erittäin selväksi että meidän talossahan ei huumeita käytetä.
Mikä lapsessasi on edes vialla, kun pitää pössytellä?? Onko kotioloissa jotain outoa kenties?? Kasvatus mennyt vinoon?

Jokainen tuntemani kaveri, joka polttelee suht säännöllisesti, on vähän pudonnut kärryiltä. Eletään kolmekymppisenäkin sossuasiakkaana vuokrayksiössä kuunnellen Doorsia, vannotaan vihreiden arvojen nimeen, ollaan "aktivisteja" ja oikeasti maataankin kotona tai lähipubissa muiden luuserikavereiden kanssa vailla määränpäätä. Ei ole perhettä, ei työtä, ei kotia, ei kunnon ihmissuhteita. Masennusta ja muita mielenterveysongelmia kylläkin. Kaikki pyörii oudon haihattelun ja ikinuoruuden ihannoinnin ympärillä. Ei haluta aikuistua. Ja niin, osa näistä tuntemistani tyypeistä on siirtynyt muihinkin aineisiin.

Tää nyt on ehkä hieman leimaavaa tekstiä. Mutta puhunkin nyt ihmisistä jotka säännöllisesti käyttää. Satunnainen pössyttely lienee eri asia, mutta en kyllä rohkaisisi lastani siihenkään vaikka kuinka tekisi niin sosiaaliseksi ja parantaisi arvosanoja.

Nuoruuteen kuuluu rajojen kokeilu, bilettäminen ja ehkä muut siihen liittyvät lieveilmiöt.
On kuitenkin edesvastuutonta, että aikuinen ihminen ei saa otetta omaan alaikäiseen lapseensa. Siis ole aikuinen ja näytä lapsellesi esimerkkiä! Se lapsuus ei tosiaan pääty siihen, kun hän täyttää 18. Vanhemmuus kestää läpi elämän.
 
Kannabista voi käyttää myös sellaisilla tavoilla, jotka eivät ole keuhkoille haitaksi. Sitä voi leipoa vaikka muffinssitaikinaan, tehdä kaakaota tai höyrystää vaporisaattorilla, jolloin hengitettävä "savu" on ainoastaan vesihöyryä.

Sopikaa tyttärenne kanssa, että polttelee kerran tai kaksi kuussa. Neuvo hankkimaan hamppu suomalaiselta, joka kasvattaa kasvin omassa kodissaan.
En todellakaan kannusta ilmoittamaan poliisille tms. jolloin jää tietoihin merkintä, joka saattaa haitata myöhemmin.
Voi hellanlettas, no tässähän ihana vinkki: äiti ja tytär voivat yhdessä leipoa kannabismuffinsseja <3 Ehdottomasti päivän paras kasvatusvinkki!
Ja tuotakaan en ymmärrä, että lain rikkomisesta ei pitäisi ilmoittaa poliisille. Millaista esimerkkiä omalle lapselleen pitäisi sitten näyttää?

Huokaus.. pidän itseäni suht vapaamielisenä, mutta toi äiti-tytär-kannabisleivonta menee musta sen verran överiks, että tuntisin oloni vähintään epäonnistuneeksi vanhempana, jos edes mieleen tulisi!
 
No siitä kannattaisi kyllä huolestua, ihan oikeasti. Sanotaan,e ttei kannabikseen jä koukkuun ja sanotaan, että niistäe is iirrytä vahvempiin aineisiin. Mä sanon, että juupa juu. En ole ihmistä tavannut, joka olis suoraan kokeillut kovempia aineita ja jättänyt kannabiksen kokeilun kokonaan pois.

Mutta siis sitten itse asiaan. Tiedän ihmisen (ja siis todellakin tiedän ja myös tunnen) joka nuorena (tyttäresi ikäisenä, ehkä vuoden aikaisemmin) alkoi polttelemaan kannabista. Ensin vähän ja sitten enemmän ja viellä enemmän. Tämä nuori tajusi jossain vaiheessa, että iskee paniikki, kun ei ole pilveä/kannabista/sitä saakutin ruohoa joka on niin terveellistä ja harkitsi ihan tosissaan yhtenä tälläisenä hetkenä, kun sitä ei saatavilla ollut, niin kovempaan aineeseen turvautumista.

Olen myös nähnyy isän, jolla on pieniä lapsia, saavan ihan julmetun hirveän raivarin, kun ei päivän pilviannosta saanut.

Ja sitten on se kannabispsykoosi. Käsisydämmelle, jos olet äiti oikeasti nuorelle lapselle joka polttelee. Etkö ole huolissasi? Et yhtään?
 
vierailija
Voi hellanlettas, no tässähän ihana vinkki: äiti ja tytär voivat yhdessä leipoa kannabismuffinsseja <3 Ehdottomasti päivän paras kasvatusvinkki!
Ja tuotakaan en ymmärrä, että lain rikkomisesta ei pitäisi ilmoittaa poliisille. Millaista esimerkkiä omalle lapselleen pitäisi sitten näyttää?

Huokaus.. pidän itseäni suht vapaamielisenä, mutta toi äiti-tytär-kannabisleivonta menee musta sen verran överiks, että tuntisin oloni vähintään epäonnistuneeksi vanhempana, jos edes mieleen tulisi!
Sori, että vastaan vähän vanhaan viestiin, mutta oli pakko sanoa, että vaikutat ihan vitun tyhmältä ihmiseltä :D
 
Just joo
Joku joka iyse polttaa ja haluaa kannabiksen lailliseksi koettaa saada ihmiset ajattelemaan ettei ole pahasta...
Viimeisen vuoden aikana samasta "hyvästä aineesta" kaveri jätti lapsensa hirttäen itsensä, ja toinen sai pkannabispsykoosin ja hyppäsi parvekkeelta)...
Näitä jo sattunut 4 kahden vuoden aikana, joten kokeilkaa vaan ja antakaa käyttää!
 
vierailija
Mun poika lintsas koulusta, annoin sille vaihtoehdot joko soittaa itse luokanvalvojalle tai minä soitan.
Poika soitti, pyys anteeksi, otti jälki-istunnon ja oppi kantaa vastuun valinnoistaan.

Jos jäis kiinni kannabiksesta, ilmottaisin poliisille, mun tehtävä on suojella lapseni tulevaisuutta ja auttaa.huumeet vie lopulta pohjalle, enpä halua sitä lapselleni

en ny poliiseille ja sossuille rupea omaa tytärtä laittaan ongelmiin, kuitenkin tälläisen tilanteen haluaisi ensin koittaa ratkaixsta ihan kotipiirissä. Muutenkin kun tytär on pian 18-v niin ei haluaisi huonontaa välejä asialla joka ei pian ole enään omassa vaikutuspiirissä.
 
Yhteistyössä