Hämmästelen ja kummastelen tuon Emilyn keskustelun tiimoilta sitä, että moni tuntuu ajattelevan, että mitä enemmän lapsia, sitä parempi äiti. Ja, että yhden lapsen äiti ei ole äitinä juuri mitään, eikä tiedä mitään, kun sillä on vain yksi lapsi ja niin helppoa.
Näinkö mustavalkoista se on?
Myönnettäköön, että itselläni tosiaan on vain yksi lapsi, mutta jo ennen syntymää lähdin pohtimaan lapsen tulevaisuutta, kasvatuksellisia asioita ym. Lapsi on ollut helppo ja kokemus on opettanut ehkä paljon vähemmän, kuin monia muita. Lähipiirin (lähinnä siskoni) tapahtumat ovat kuitenkin monia kertoja murehduttaneet, mutta myös opettaneet paljon tästä elämästä. Ihan pentu en itse ole enää (24v), mutta en kiellä, etteikö aikuiseksi kasvaminen vielä joiltain osin saattaisi olla kesken.
Siksipä välillä istuskelen koneella tytön päiväuniaikaan ja yritän oppia ehkä jotain teidän muiden kokemuksista ja siinä sivussa ehkä muistakin elämän asioista. Paljon olen hyvääkin ja rakentavaa mielipidettä kuullut ja niiden pohjalta miettinyt omaa asennoitumistani asioihin, mutta usein tuntuu, että täällä palstaillakseen on palstailijan ensin kehitettävä tietynlainen suodatin. Se millainen suodatin kullakin on asiattomuuksien tai tosina väitettävien mielipiteiden ym. roskan suodattamiseen riippuu tietysti henkilöstä. Usein tuntuu myös siltä, etteivät kaikki palstailijat mitenkään voi olla tosissaan asioidensa kanssa, vaan haluavat vain nähdä miten muut täällä tosissaan ja täyspäisenä palstailevat reagoivat.
Toisinsanoen alan jo kyseenalaistaa sen, että tästä palstasta olisi mitään kokonaishyötyä kenellekään. Jos muutamia kertoja saat tukea tai hyviä neuvoja/ideoita niin varmasti senkin edestä saat pahaa mieltä ja joudut kyseenalaistamaan oman äitiytesi.
Miksi me naiset ollaan tällaisia toisillemme? Miksi ei myös netissä voisi säilyttää edes rippeitä siitä tietystä hienotunteisuudesta, mitä moni osaa olla kasvotusten käytävässä keskustelussa. (tämä ei koske teitä ihania äitejä, joiden kokemukset ja mielipiteet ovat avartaneet omia käsitykiäni ja helpottaneet oman lapseni tulevaisuudenkysymyksien pohdintaa)
Näinkö mustavalkoista se on?
Myönnettäköön, että itselläni tosiaan on vain yksi lapsi, mutta jo ennen syntymää lähdin pohtimaan lapsen tulevaisuutta, kasvatuksellisia asioita ym. Lapsi on ollut helppo ja kokemus on opettanut ehkä paljon vähemmän, kuin monia muita. Lähipiirin (lähinnä siskoni) tapahtumat ovat kuitenkin monia kertoja murehduttaneet, mutta myös opettaneet paljon tästä elämästä. Ihan pentu en itse ole enää (24v), mutta en kiellä, etteikö aikuiseksi kasvaminen vielä joiltain osin saattaisi olla kesken.
Siksipä välillä istuskelen koneella tytön päiväuniaikaan ja yritän oppia ehkä jotain teidän muiden kokemuksista ja siinä sivussa ehkä muistakin elämän asioista. Paljon olen hyvääkin ja rakentavaa mielipidettä kuullut ja niiden pohjalta miettinyt omaa asennoitumistani asioihin, mutta usein tuntuu, että täällä palstaillakseen on palstailijan ensin kehitettävä tietynlainen suodatin. Se millainen suodatin kullakin on asiattomuuksien tai tosina väitettävien mielipiteiden ym. roskan suodattamiseen riippuu tietysti henkilöstä. Usein tuntuu myös siltä, etteivät kaikki palstailijat mitenkään voi olla tosissaan asioidensa kanssa, vaan haluavat vain nähdä miten muut täällä tosissaan ja täyspäisenä palstailevat reagoivat.
Toisinsanoen alan jo kyseenalaistaa sen, että tästä palstasta olisi mitään kokonaishyötyä kenellekään. Jos muutamia kertoja saat tukea tai hyviä neuvoja/ideoita niin varmasti senkin edestä saat pahaa mieltä ja joudut kyseenalaistamaan oman äitiytesi.
Miksi me naiset ollaan tällaisia toisillemme? Miksi ei myös netissä voisi säilyttää edes rippeitä siitä tietystä hienotunteisuudesta, mitä moni osaa olla kasvotusten käytävässä keskustelussa. (tämä ei koske teitä ihania äitejä, joiden kokemukset ja mielipiteet ovat avartaneet omia käsitykiäni ja helpottaneet oman lapseni tulevaisuudenkysymyksien pohdintaa)
