Mitäs nyt?

[Anonyymisti]

Tiesin heti mille palstalle kirjoitan kun kaksplussaan löysin. Siinä se mieltä painava kysymys koreilee omassakin otsikossa...

Tilanne on tämä: Tein positiivisen raskaustestin, huolimatta siitä että olen syönyt pillereitä viimeiset 10 vuotta. Tänään soitin terveyskeskukseen, mutta käskivät kääntymään neuvolan puoleen jos aion pitää lapsen. Heidän asiakkaaksi kuulun vain siinä tapauksessa jos en pidä. Neuvolan soittoaikaa nyt sitten odotellessa...Josko sielä saisi keskustelemalla asiaa avautumaan yhtään itselle. Olen ollut koko ikäni sitä mieltä että en tahdo lapsia ja että olen äidiksi aivan liian itsekäs.

Olemme n. 30.v työssä käyvä pariskunta, toisemme olemme tunteneet vajaan 2.v.
Ostettiin juuri pieni kerrostalokaksio, jonne mahdumme miehen ja kahden ison koiran kanssa loistavasti...mutta lapsi...Makuuhuoneeseen menisi ehkä juuri ja juuri jonkinlainen pinnasänky (ja saisi vetää vatsaa sisään sielä liikkuessa) mutta muuta uutta tavaraa ei. Mitä kalusteita tai muuta isompaa lapsi VÄLTTÄMÄTTÄ tarvitsee?
Niin ja putkiremppaakin odotellaan tähän vuoden sisällä...vedetään kylppäri ja kettiö sileäksi ja uutta tilalle. Että sekin vielä.

Mieskään ei ole koskaan haaveillut lapsista, mutta ei suostu sanomaan mitä minun pitäisi hänen mielestään tehdä. Se on kuulemma vain minun päätös, ja hänen tehtävänsä on sitten tukea sitä kaikin tavoin, mitä ikinä päätänkään.
Ja oikeinhan se on. Melkein tulee tippa linssiin kun (tässäkin) asiassa tajuaa millaisen aarteen olen lopultakin löytänyt.
Minusta olisi kuitenkin vain niiiin paljon helpompaa kun joku kertoisi mitä pitää tehdä ja miltä elämä tulee näyttämään muutaman vuoden päästä.

Kaikki sukulaiset asuvat toisella paikkakunnalla, joten hoitajien suhteen tilanne on vähän surkea...Saako mistään lapselle helposti hoitajaa tarpeen vaatiessa ja mitä sellaiset maksavat?

Mitä kysymyksiä minun pitäisi itselleni esittää, ja millaisilla vastauksilla abortti olisi ehdottoman oikea ratkaisu?
Omia ajatuksiani kuunnellessa tuntuu siltä että olen kuitenkin enemmän lapsen pitämisen kannalla....siitä huolimatta että se pelottaa ihan julmetusti.
En ole koskaan osannut ajatella mitä lapsi minulle antaa, vaan tälläkin hetkellä näen asioita vain siltä suunnalta mitä kaikkea menetän.

Heittäkää jotain ajateltavaa, kokemuksia ja pointteja joilla minun olisi helpompi hahmottaa mitä on tulossa, onko meistä siihen, MITÄS NYT?

Ja aborttia murhaksi vertaavien on turha tulla kommenttia jättämään. Olen teidän kanssa osittain aivan samaa mieltä, vaikkakin hyväksyn sen joissakin tapauksissa ainoana oikeana ratkaisuna....Mutta en näemmä omassa tilanteessani ihan ehdoitta, jos en keksi painavampia syitä kuin oma mukavuuden halu.

 

["oona"]

Mulle kävi sama kolme vuotta sitten, pillerit pettivät. En uskonut, että ikinä tahtoisin lapsia, mutta tuolloin päädyin pitämään lapsen. Tuo päätös on ollut paras asia elämässäni. Ilman tuota pillerien pettämistä tuskin olisin lapsia ikinä "hankkinut" ja en olisi koskaan ollut näin onnllinen, kuin nyt, äitinä.

Mutta. Sinä kyllä keksit sen sinulle oikean ratkaisun. Kyllä sen vaan lopulta tietää, usko tai älä. Minulle on myös tehty yksi abortti, sitäkään päätöstä en ole katunut ikinä.

 

[-R]

Haastava tilanne. Onko tietoa kuinka pitkälle raskaus on edennyt?
Ensimmäinen vuosi vauvan kanssa tulee olemaan rankkaa, oli toivottu tai ei. Siinä menee arvojärjestykset uusiin uomiin. Ja jos sattuukin olemaan erittäin "vaativa" vauva, niin tuletko katumaan päätöstä, vaikkakin lastasi varmasti tulet rakastamaan. Mutta entäs jos lapsi onkin "kiltti", ei varmasti kaduta. Ja nyt jo jos sinua pelottaa, mutta kuitenkin olet lapsen pitämisen kannalla, todennäköisesti tulisit katumaan aborttia?

Ennen ensimmäistäkään lasta, raskauduin "vahingossa". Silloin olin jo terveyskeskuksen puoleen kääntynyt, eli abortin kannalla. Minulle tulikin keskenmeno ja ilmeisesti raskaus oli (jo) viikoilla 10-11. En ole vieläkään lakannut miettimästä asiaa, jotenkin kaduttaa ajatuskin abortista. Onnekseni en sinne asti kerennyt.
Meillä on kaksi ihanaa ja todella vilkasta poikaa. Aina tulee lasten kanssa raskaita aikoja, jolloin miettii lapsetonta aikaa, mutta hetkeäkään en ole lapsiani katunut.

 

[astrolabe]

Lapsi ei välttämättä tarvitse mitään uusia kalusteita moneen vuoteen. Tai mitään muutakaan uutta. Sen sijaan mitä lapsi ehdottomasti tarvitsee on ainakin yksi aikuinen, joka välittää, jaksaa ja huolehtii tästä pienestä ihmisestä. Ja aikuisella oltava henkiset ja fyysiset voimavarat lapsesta huolehtimiseen.

 

[Miili]

Mä en koskaan oikein tuntenut itseäni äiti-ihmiseksi, mutta elämä tuntui tyhjältä, kaikkea oli, kaikkea sai mitä halusi mutta oli jotenkin tyhjää. Hankittiin sitten eka lapsi, oikein lapsettomuusklinikan kautta. En voi väittää etten koskaan olisi haikaillut niiden aikojen perään kun lasta ei vielä ollut. Elämä muuttui ihan täysin, aikaa ei ollut mihinkään muuhun kun huutavan nyytin kanniskeluun, päivät oli aikataulutettu minuutilleen ja yöt heräilyä tunnin, välillä vartin välein. Nyt lapsia on kaksi, toinen kahdeksan ja toinen kuusi vuotta enkä osaisi enää ajatella elämää ilman lapsia. En vieläkään väitä että elämä olisi helppoa. Mutta todellakin jotain puuttuisi elämästä ilman lapsia. Ikäiseni ihmiset puhuvat paljon lapsistaan, lasten harrastuksista, perhelomista, arjen askareista lapsiperheessä jne. Olisin jäänyt todella paljosta muutenkin paitsi ilman lapsia.
Teksti ei varmaan auttanut Sinua yhtään, mutta halusin Sinun tietävän molemmat puolet jotka itse olen äitiydessä kokenut. Hoitoapua meillä ei ole muuta kuin MLL:n kautta, se maksaa 9 euron tietämillä tunti + sotumaksut, eli ei ihan halpaa lystiä.