Mitäs nyt? Ekaluokkalainen ei saa hoitopaikkaa kesäksi (jolloin menee tokaluokalle)

  • Viestiketjun aloittaja "pulassa"
  • Ensimmäinen viesti
..
nii tästä jo nyt vedetään yhteen niin juhannukseen asti saat sen lapsen johonki päiväleirille, sitte kaks viikkoa mies lomalla, sitte sinä kaks viikkoa. sitte jää viel kolme viikkoa.. siksi aikaa ehkä teillä on varaa ottaa joku hoitaja josta saa sen kotitalousvähennyksen. tai sitte mummolaan tms? tai sitte sille naapurin mummolle?
 
ideatar
Hmmm, mun mielestä on käsittämätöntä ettei tätä asiaa ole Suomessa hoidettu kuntoon. Päivähoitopaikkoja löytyisi ihan varmasti melko monelle koska moni lapsi saattaa olla koko kesän poissa hoidosta ja päiväkoteja suljetaan ja keksitetään juuri vähäisen hoidontarpeen vuoksi.

Mun mielestä ylipäänsä koulujen lomien pitäisi olla lyhyempiä. Esimerkiksi kesäkuussa voisi aivan hyvin olla leirimäistä toimintaa kouluilla. Avustajat ja osa opettajista (varsinkin ne jotka muutoin joutuvat olemaan palkattomalla) voisivat varsin hyvin järjestää kesätoimintaa omalla koululla.

Muutenkaan opettajillahan ei ole virallista lomaa sen enempää kuin muillakaan - eli voisivat varsin hyvin tehdä töitä kesäkuussa (vaan saavutetuista eduistahan ei luonnollisestikkaan hevillä luovuta).
 
"vieras"

Oon myös ihmetellyt Suomen käytäntöä. Käytännössähän koululaiset ovat lomalla 1/4 osaa vuodesta, mutta entä aikuiset! Ekaluokkalainen on koulussa npoin 20h viikossa, aikuinen töissä ylensä puolet enemmän. Onhan mellä ilmainen koulu, mutta on se kansainvälisesti vertailtuna aika erilainen kuin monessa muussa maassa. Kuluja tulee satoja ja tuhansia euroja vuodessa kun tarvitaan ap-ja ip-toimintaa, leirejä, hoitajia...

Ilokseni huomasin, että kesäleirejä löytyy, mutta hintaa niillä on todella paljon ja pienituloiset ovat varmasti ahdingossa. Halvat leirit täyttyvät minuuteissa.

Ekaa-tokaluokkalaisten kohdalla pitäisi olla jokin järki tässä hommassa, ei töistä noin vaan saa jatkuvasti vapaata, monilla ei ole sukua auttamassa ja leirit vievät äkkiä palkasta ison osan.
 
ncjkws
Hmmm, mun mielestä on käsittämätöntä ettei tätä asiaa ole Suomessa hoidettu kuntoon. Päivähoitopaikkoja löytyisi ihan varmasti melko monelle koska moni lapsi saattaa olla koko kesän poissa hoidosta ja päiväkoteja suljetaan ja keksitetään juuri vähäisen hoidontarpeen vuoksi.

Mun mielestä ylipäänsä koulujen lomien pitäisi olla lyhyempiä. Esimerkiksi kesäkuussa voisi aivan hyvin olla leirimäistä toimintaa kouluilla. Avustajat ja osa opettajista (varsinkin ne jotka muutoin joutuvat olemaan palkattomalla) voisivat varsin hyvin järjestää kesätoimintaa omalla koululla.

Muutenkaan opettajillahan ei ole virallista lomaa sen enempää kuin muillakaan - eli voisivat varsin hyvin tehdä töitä kesäkuussa (vaan saavutetuista eduistahan ei luonnollisestikkaan hevillä luovuta).

Kyllä meidän koululla on kesäkerho koululla juhannukseen asti. Iltapäiväkerhon järjestämä ja heidän tiloissaan+koulun pihalla. Toimii klo 9-16 ja sisältää lounaan. Hintaa 80 €. Sen jälkeen menevät eksälle ja sitten alkaa mun loma ja elokuussa ovat pari viikkoa eksän tyttöystävän vanhemmilla ( ovat nuoria ja ottavat mielellään mökille ).
 
duunari
Mä maksaisin mielelläni koulusta esim. päivähoitoa vastaavan summan jos koulupäivä olisi esim. klo 8-15 välillä jokapäivä arkisin, myös kesäkuussa. Toimintahan voisi jakautua niin, että aamupäivisin olisi "varsinaista" koulutyöskentelyä ja iltapäivisin enemmänkin kerhopainotteista toimintaa ja vapaata leikkiä, jolloin ei tarvitsisi niin orjallisesti noudattaa luokkajakoja.

Mutta tosiaan epäilen ettei tällainen muutos tulisi hevillä menemään läpi koska opettajat on niin tottuneita pitkiin lomiinsa ja lyhyisiin työpäiviinsä että siitä nousisi hirveä haloo jos joutuisi tekemään ihan "normipäivää" ja olemaan lomalla vähemmän.

Yksikin opettaja sanoi että kun hän on lomalla, hän TODELLAKIN on lomalla siitä päivästä asti kun koulu loppuu - aina siihen asti kun koulu taas syksyllä alkaa. Eli ei puhettakaan että "suunnittelisi" ja "valmistelisi" syksyn opetustaan pitkän kesän aikana. Niin ja samainen opettaja lähtee kotiin sillä samalla kellonlyömällä kun koulupäivä lapsiltakin päättyy, eikä töitä viedä kotiin. Mutta on se silti kuulemma rankkaa jos joutuu olemaan pitkän päivän töissä (esim. klo 8-14 joskus). Huhhuh.
 
On varmasti siellä ja täällä, mutta ongelmahan on se, että mitään yhtenäisiä käytäntöjä tai järjestämisvelvollisuutta ei ole. Monissa paikoissa tätä mahdollisuutta ei ole.
 
himpula taas
Kyllä meidän koululla on kesäkerho koululla juhannukseen asti. Iltapäiväkerhon järjestämä ja heidän tiloissaan+koulun pihalla. Toimii klo 9-16 ja sisältää lounaan. Hintaa 80 €. Sen jälkeen menevät eksälle ja sitten alkaa mun loma ja elokuussa ovat pari viikkoa eksän tyttöystävän vanhemmilla ( ovat nuoria ja ottavat mielellään mökille ).
Kuulostaa hyvältä, missä päin Suomea tällainen toiminta on käynnissä? Ja tiedätkö onko ip-kerho yksityinen vai koulun henkilökunnasta koostuva?
 
"vieras"
Mä maksaisin mielelläni koulusta esim. päivähoitoa vastaavan summan jos koulupäivä olisi esim. klo 8-15 välillä jokapäivä arkisin, myös kesäkuussa. Toimintahan voisi jakautua niin, että aamupäivisin olisi "varsinaista" koulutyöskentelyä ja iltapäivisin enemmänkin kerhopainotteista toimintaa ja vapaata leikkiä, jolloin ei tarvitsisi niin orjallisesti noudattaa luokkajakoja.

Mutta tosiaan epäilen ettei tällainen muutos tulisi hevillä menemään läpi koska opettajat on niin tottuneita pitkiin lomiinsa ja lyhyisiin työpäiviinsä että siitä nousisi hirveä haloo jos joutuisi tekemään ihan "normipäivää" ja olemaan lomalla vähemmän.

Yksikin opettaja sanoi että kun hän on lomalla, hän TODELLAKIN on lomalla siitä päivästä asti kun koulu loppuu - aina siihen asti kun koulu taas syksyllä alkaa. Eli ei puhettakaan että "suunnittelisi" ja "valmistelisi" syksyn opetustaan pitkän kesän aikana. Niin ja samainen opettaja lähtee kotiin sillä samalla kellonlyömällä kun koulupäivä lapsiltakin päättyy, eikä töitä viedä kotiin. Mutta on se silti kuulemma rankkaa jos joutuu olemaan pitkän päivän töissä (esim. klo 8-14 joskus). Huhhuh.

Mun mielestä opet ovat pitkän loman ansainneet ja iso osa työstähän tehdään tuntien ulkopuolella eli lyhyitä päiviä ei välttämättä kannata kadehtia, nimimerkillä opettajan tytär :)

Mutta toimivampi systeemi olisi, että 7-8v. kohdalla koulutoiminta jatkuisi leirinä tai muuna juhannukseen asti. Siinä jäisi lomaa vähintään 7vkoa vielä sekä opeille että lapsille. Nykyinen lomailu on ihan kohtuuton järjestää vanhemmille.
 
"Horuksen silmä"
Aloin miettiä miten sitä itse lapsuudessa vietti kesät ( tai kaverit). Kun silloin ei ollut mitään kerhotoimintaa, eikä kouluissakaan ollut ip-kerhoja.
Onkohan se omista vanhemmista tuntunut yhtä vaikealta jättää lapset kotiin ja mennä töihin?
 
mihin ottaa yhteyttä?
[QUOTE="vieras";23489855]Mun mielestä opet ovat pitkän loman ansainneet ja iso osa työstähän tehdään tuntien ulkopuolella eli lyhyitä päiviä ei välttämättä kannata kadehtia, nimimerkillä opettajan tytär :)

Mutta toimivampi systeemi olisi, että 7-8v. kohdalla koulutoiminta jatkuisi leirinä tai muuna juhannukseen asti. Siinä jäisi lomaa vähintään 7vkoa vielä sekä opeille että lapsille. Nykyinen lomailu on ihan kohtuuton järjestää vanhemmille.[/QUOTE]

Osittain samaa mieltä. Tuohon, että koulupäivä jatkuu vielä kouluajan jälkeen on pakko kommentoida että jatkuu niillä jotka niin haluavat ja viitsivät. Kaikki eivät asiaan panosta. Nykyiset opettajien oppaat ovat niin hyviä, että niilläkin pärjää häthätää ja harva vuosikausia opettajana toiminut enään viitsii uusia asioita kehitellä.

Varsinkin alkuopetusluokilla aikaa jää koska siellä ei ole niin paljoa kokeita tms. tarkistamista vaativia tehtäviä.

Koko koulupäivän rakenne kaipaisi muutosta. On järjetöntä, että pienet eka- ja tokaluokkalaiset ovat koulussa niin lyhyitä päiviä ja loppupäivä menee sitten missä kelläkin.

Mihinköhän tästä asiasta voisi tehdä aloitteen?

Minun mielestä alkuopetus luokkien koulupäivien pitäisi olla vähintään klo 9-15 ja tosiaan nuo kesäleirit vähintään juhannukseen asti ja miksei elokuun alusta myös. Normaali koulupäivän rakenne voisi tosiaan olla sellainen, että aamupäivät tehtäisiin koulutöitä ja iltapäivät olisi kerhotoimintaa ja ulkotoimintaa - välillä ohjatusta ja välillä vapaasti, mutta aina valvotusti.

Ennenvanhaa moni asia oli toisin, nykyisin maailma on muuttunut eikä lapset voi vapaasti kirmata ihan jokapaikassa keskenään ilman että olisi turvallinen aikuinen saatavilla tarvittaessa.
 
vm76
[QUOTE="Horuksen silmä";23489871]Aloin miettiä miten sitä itse lapsuudessa vietti kesät ( tai kaverit). Kun silloin ei ollut mitään kerhotoimintaa, eikä kouluissakaan ollut ip-kerhoja.
Onkohan se omista vanhemmista tuntunut yhtä vaikealta jättää lapset kotiin ja mennä töihin?[/QUOTE]

Niin, ja ajattele kun ei ollut edes kännyköitä!

Avain kaulassa sitä visusti oltiin koko päivä kavereiden kanssa. Tai yksin kotona tai pihalla. Syötiin sitä mitä äiti oli käskenyt. Ja puhelin oli kotona ja sieltä voi soittaa työpaikalle, ei edes suoraan kännykkään...
 
888
[QUOTE="himpula";23490022]Saako vielä kysyä tarkennusta, mikä koulu on kyseessä?[/QUOTE]

En ole sama henkilö mutta ainakin Länsi-Pasilan ala-asteella on kesäkerho ja nimenomaan juhannukseen asti.
 
resurssiope
Alkuperäinen kirjoittaja mihin ottaa yhteyttä?;23489997:
Osittain samaa mieltä. Tuohon, että koulupäivä jatkuu vielä kouluajan jälkeen on pakko kommentoida että jatkuu niillä jotka niin haluavat ja viitsivät. Kaikki eivät asiaan panosta. Nykyiset opettajien oppaat ovat niin hyviä, että niilläkin pärjää häthätää ja harva vuosikausia opettajana toiminut enään viitsii uusia asioita kehitellä.

Varsinkin alkuopetusluokilla aikaa jää koska siellä ei ole niin paljoa kokeita tms. tarkistamista vaativia tehtäviä.

Koko koulupäivän rakenne kaipaisi muutosta. On järjetöntä, että pienet eka- ja tokaluokkalaiset ovat koulussa niin lyhyitä päiviä ja loppupäivä menee sitten missä kelläkin.

Mihinköhän tästä asiasta voisi tehdä aloitteen?

Minun mielestä alkuopetus luokkien koulupäivien pitäisi olla vähintään klo 9-15 ja tosiaan nuo kesäleirit vähintään juhannukseen asti ja miksei elokuun alusta myös. Normaali koulupäivän rakenne voisi tosiaan olla sellainen, että aamupäivät tehtäisiin koulutöitä ja iltapäivät olisi kerhotoimintaa ja ulkotoimintaa - välillä ohjatusta ja välillä vapaasti, mutta aina valvotusti.

Ennenvanhaa moni asia oli toisin, nykyisin maailma on muuttunut eikä lapset voi vapaasti kirmata ihan jokapaikassa keskenään ilman että olisi turvallinen aikuinen saatavilla tarvittaessa.
Aloitteen voi tehdä esim. kouluvirastolle suoraan.

Itse olen toiminut avustajana ja sen jälkeen resurssiopettajana. Vaikka toiminkin ilman pätevyyttä, opettajan oppaalla pärjää varsin hyvin. Tottakai teen viikkosuunnitelmia, mutta ei siihen jokapäivä aikaa kulu. Eli totuus on, että aikaa tosiaan jäisi. Itsekin olisin mieluummin kesäkuun töissä kuin palkattomalla vapaalla. Tällähetkellä kun palkataan aina lukukaudeksi kerrallaan eli kesät jäävät palkattomiksi normaali lomaa lukuunottamatta. Sama tilanne on monella avustajalla.

Leiritoiminta voisi olla vapaaehtoista sikäli kun tarvittava määrä henkilökuntaa saataisiin palkattua niin. Tiedän, että moni avustaja ja kaltaiseni lukukausi kerrallaan opettaja tekisi mielellään töitä kesällä eikä se pahaa tekisi välillä vakituisillekkaan. Nuorten kesätöistä puhumattakaan.

Itse en valitettavasti uskalla asiasta aloitetta lähteä tekemään, koska meillä ne on aina tehtävä omalla nimellä ja se luonnollisesti tarkottaisi tod.näk. sitä ettei minua palkattaisi enään seuraavaksi lukukaudeksi. Niin se vain valitettavasti menee.
 
Hankalaa
Täällä sama ongelma. Kesäkerho on tarjolla 9-15, tuolla 4km päässä. Meillä töitä 8-16, eli pienen olisi tuo matka kuljettava yksin edestakaisin, ei sinne kyydityksiä ole järjestetty....
 
"vm78"
Niin, ja ajattele kun ei ollut edes kännyköitä!

Avain kaulassa sitä visusti oltiin koko päivä kavereiden kanssa. Tai yksin kotona tai pihalla. Syötiin sitä mitä äiti oli käskenyt. Ja puhelin oli kotona ja sieltä voi soittaa työpaikalle, ei edes suoraan kännykkään...
Niin, ajat oli jotenkin ihan toiset sillon. Lapset monesti liikkuivat kodin ulkopuolella itsenäisesti jo paljon ennen kouluikää. Meillä ainakin oli sellainen lapsilauma koostuen lähitalojen eri-ikäisistä lapsista ja sillä sitten laukattiin lähimetsät läpi ja leikittiin milloin kenenkin kotona ja pihassa.

Nykyään meillä ainakin naapuri katsoi silmät suurina kun meidän 5- ja 6 (kohta 7)-vuotiaat olivat kahdestaan talomme viereisessä lähimetsässä ilma aikuista - että voi hyvänen aika miten uskallat päästää mitä jos jotain sattuu...jne. Itse kun olen sitämieltä että pitää sitä kodin ulkopuolella itsenäisesti liikkumista vähän harjoitellakin ennen kouluun menoa. Samoin ovat käyneet yhdessä lähikaupassa karkkiostoksilla ja hyvin meni vaikka pitikin pienen tien ylitys tehdä.

Mutta toki maailma on muuttunut ja kaikenmaailman ongelmaisia ihmisiä on liikkeellä entistä enemmän, mutta myös ihmiset ovat muuttuneet kaikinpuolin.

Lapsia varjellaan enemmän, ehkä joissain asioissa liikaakin ja meilläpäin ei ainakaan ole tavallista että kavereita tulee tostanoin vaan leikkimään. Aina pitää sopia erikseen.
 
"vm78"
[QUOTE="vm78";23490197]Niin, ajat oli jotenkin ihan toiset sillon. Lapset monesti liikkuivat kodin ulkopuolella itsenäisesti jo paljon ennen kouluikää. Meillä ainakin oli sellainen lapsilauma koostuen lähitalojen eri-ikäisistä lapsista ja sillä sitten laukattiin lähimetsät läpi ja leikittiin milloin kenenkin kotona ja pihassa.

Nykyään meillä ainakin naapuri katsoi silmät suurina kun meidän 5- ja 6 (kohta 7)-vuotiaat olivat kahdestaan talomme viereisessä lähimetsässä ilma aikuista - että voi hyvänen aika miten uskallat päästää mitä jos jotain sattuu...jne. Itse kun olen sitämieltä että pitää sitä kodin ulkopuolella itsenäisesti liikkumista vähän harjoitellakin ennen kouluun menoa. Samoin ovat käyneet yhdessä lähikaupassa karkkiostoksilla ja hyvin meni vaikka pitikin pienen tien ylitys tehdä.

Mutta toki maailma on muuttunut ja kaikenmaailman ongelmaisia ihmisiä on liikkeellä entistä enemmän, mutta myös ihmiset ovat muuttuneet kaikinpuolin.

Lapsia varjellaan enemmän, ehkä joissain asioissa liikaakin ja meilläpäin ei ainakaan ole tavallista että kavereita tulee tostanoin vaan leikkimään. Aina pitää sopia erikseen.[/QUOTE]

Ja lisättäköön tähän vielä, että kannatan silti lämpimästi koulupäivien pidentämistä ja kesäleiritoimintaa kouluille!
 
"vieras"
Naapuriin hoitoon päiväksi. Ei siellä tarvi koko kesää olla, mut vaihdellen eri paikkojen välillä. Itse vietin tuolloin kesälomaa yksin tai kaverin seurassa, kun vanhemmilla ei ollut niin pitkää kesä lomaa. Nykyään ei kait uskalleta jättää lasta yksin kun on kaikilla netti ja netin vaarat
 
opettajat töihin!
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23490183:
jätäppä kuule nykyaikana alle 18 vuotias, no hieman kärjistetty, yksin, niin saat sossuntädit niskaasi. mutta hoitopaikkaa et silti saa
Tää on ihan totta. Ja vaikka vanhemmat jakaisi lomansa niin, ettei jää yhtään yhteistä lomaa - se ei riitä kaikiksi lomiksi. Samaan aikaan yhä useammat eroavat ja kehotetaan viettämään aikaa yhdessä jne mutta siitä tehdään täysin mahdotonta nykyisella koulusysteemillä! Kivahan se olisi olla vähän lomalla koko perheenkin voimin.

Koulupäivöt on niin lyhyitä, että väkisin joutuu pienetkin yksin olemaan jos ei iltapäivästä (kerhossa) niin ainakin aamuisin kun koulu alkaakin vasta klo 10. Olikos se Vanhanen kun joskus yritti ehdottaa että koulupäivät olisi samanpituisia kaikilla? Taisi melkoinen älämölö siitä syntyä.
 
Meilläkään ei ole ollut ikinä ketään auttamassa kesäisin lastenhoidossa mutta kummasti sitä on aina keksitty jotain.
Pienikin lapsi selviää yksin kotona hengissä mutta mielestäni on kuitenkin vanhempien tehtävä huolehtia siitä että lomalla on turvallista ja mukavaa, siihen yleensä tarvitaan aikuista.

Aika usein olen pitänyt itse 8 viikkoa kesälomaa tai sitten käynyt vain iltaisin tai viikonloppuisin töissä jolloin mies kotona. Minulla on ihana työnantaja ja yksi kesäkuu sain tehdä lyhennettyä päivää jolloin muistaakseni työaika oli 7-12 ja ehdin mukavasti työn lisäksi viettää lasten kanssa päivän.
Pari viime kesää on ilmoitettu kaikenlaisille päiväleireille ja muuhun toimintaa vaikka hienosti kaksinkin pärjäisivät.

Ota asia esille muiden vanhempien kanssa, monet painivat varmasti samojen ongelmien kanssa ja voitte varmasti auttaa toinen toista.
 
"himpula"
En ole sama henkilö mutta ainakin Länsi-Pasilan ala-asteella on kesäkerho ja nimenomaan juhannukseen asti.
Kiitos tiedosta! Ajattelin esittää samanlaista toimintaa meidän tulevan ekaluokkalaisen koululle ensi vuonna ja asiaa tietenkin auttaa jos voin nimetä koulun jossa ko. toiminta on jo käytössä sekä tarvittaessa kysyä sieltä käytänteistä myös itse.
 
Yhteistyössä