Mitä tehdä kun teini alkaa riehumaan?

Jos lapsella on ollut pienestä pitäen rakkautta ja selvät rajat, turvallisuutta, mitään murrosiän riehumisia ei tule. Mitä vastaan hän uhmaisi tai riehuisi kun on selvät säännöt? Ja johdonmukaisuus ollut pienestä asti. Uhma-ja murrosiät ovat vanhempien korvienvälissä.
Kasvaessa vastuuta ja vapauttakin voi vähän lisätä jos luottamus pelaa. Lapsesi ei selvästikään kunnioita sinua eli et ole saavuttanut lapsesi kunnioitusta.
Täällä on pian 14v poika, ei ole silmille hyppinyt enkä usko hyppivän, ehkä vähän kiivaampaa keskustelua välillä käymme kuin pienenä mutta asiallista, toista kuunnellen.

Heh, heh... et taida edes tietää mistä puhut

Murrosikä ja uhmaikä ovat lapsen luonnollisia kasvuvaiheita, jos niitä ei esiinny ollenkaan voi olla huolissaan.

 

kolme jo nuorta aikuista:

Mitä vastaan hän uhmaisi tai riehuisi kun on selvät säännöt? Ja johdonmukaisuus ollut pienestä asti. Uhma-ja murrosiät ovat vanhempien korvienvälissä.



Hallelujaa, ihan kuin sanoisi että pms on muun perheen korvien välissä, ei äidin hormoneista johtuva.

Minä olen aina ollut sitä mieltä, että mitään uhmakausia ei ole olemassakaan. =) Se kaikki kuuluu kasvuun ja elämään -ja kyllä, meillä eivät ole lapset heitelleet eivätkä riehuneetkaan meille aikuisille koskaan. =)

No toivottavasti teidän neiti on sitten samaa sorttia luonteeltaan!

 

:

Selvennykseksi että lapseni ovat hyvinkin eriluonteisia, osa lyhyt-ja äkkipikaisia kuten minä mutta kaikkien kanssa on silti ihan inhimillisesti keskusteltu.

Jos sinä ole oikeasti lyhyt- ja äkkipikainen niin miten pystyt aina ihan inhimillisesti keskustelemaan? Mä oon kyl kehittänyt itseäni vuosien varrella ja kehittynyt ihan kivasti, mutta silti kun joskus hermot menevät niin ne menevät ja silloin ainut keino olisi mennä yksin esim. lenkkipolulle rauhoittumaan, mutta aina se ei ole mahdollisita ja siitä ne muutaman huutokohtaukset on johtuneet.

 

Ollaanko me Piina nyt hirveän huonoja äitejä? Läheks mun kans vihan hallinta kurssille??

Mä olen kyllä kanssa oppinut hillitsemään aikas hyvin itseäni, mutta joskus vaan lipsahtaa. Ja hei, kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu. mikään ei oo niin tyhjentävää kun keskellä korpea karjua paineet pihalle (ihan yksinäänkin)
Mutta entäs nämä "meillä ei huudeta"-lapset? Kuinka moni niistä päästää kyyneleet kun jossain joku huutaa heille (esim. treeneissä, koulussa)? Kyllä kaikki tunteet pitää olla näytettävissä, oli ne sitten negatiivisia tahi positiivisia

 

Jos lapsella on ollut pienestä pitäen rakkautta ja selvät rajat, turvallisuutta, mitään murrosiän riehumisia ei tule. Mitä vastaan hän uhmaisi tai riehuisi kun on selvät säännöt? Ja johdonmukaisuus ollut pienestä asti. Uhma-ja murrosiät ovat vanhempien korvienvälissä.
Kasvaessa vastuuta ja vapauttakin voi vähän lisätä jos luottamus pelaa. Lapsesi ei selvästikään kunnioita sinua eli et ole saavuttanut lapsesi kunnioitusta.
Täällä on pian 14v poika, ei ole silmille hyppinyt enkä usko hyppivän, ehkä vähän kiivaampaa keskustelua välillä käymme kuin pienenä mutta asiallista, toista kuunnellen.

En allekirjoita. Mielestäni mulla on ollu tosi hyvä koti, mutta uhmasin kaikesta huolimatta!

En minäkään. Kapina ja vanhempien koetteleminen kuuluu tuohon ikään, jotta nuori osaisi irtaantua kodistaan. Luonnekysymys kuka kapinoi milläkin tavalla.

 

Ollaanko me Piina nyt hirveän huonoja äitejä? Läheks mun kans vihan hallinta kurssille??

Mä olen kyllä kanssa oppinut hillitsemään aikas hyvin itseäni, mutta joskus vaan lipsahtaa. Ja hei, kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu. mikään ei oo niin tyhjentävää kun keskellä korpea karjua paineet pihalle (ihan yksinäänkin)
Mutta entäs nämä "meillä ei huudeta"-lapset? Kuinka moni niistä päästää kyyneleet kun jossain joku huutaa heille (esim. treeneissä, koulussa)? Kyllä kaikki tunteet pitää olla näytettävissä, oli ne sitten negatiivisia tahi positiivisia

En minä ainakaan väittänyt etteikö meillä saa näyttää kiukkuaan, kyllä nuo rähjäävätkin ja kinastelevat ihan terveesti. Meillä nuo vain ovat varmaankin sen luonteisia, että ollaan ihan puhumalla selvitty ainakin tähän astisista ongelmista, teininkin kanssa.
Ehkäpä, jos en olisi eksynyt koulumaailmaan töihin, voisin olla toisenlainen kasvattaja lapsilleni. En tiedä. =)

 

Täällä ilmoittautuu yksi joka karjuu teinilleen ja teini karjuu takaisin ja sitten monesti lopuksi itsekin nauramme itsellemme Tämä on vain meidän perheen tapa toimia. Ollaan temperamenttista sakkia ja meidän teinihirmun 12v. kanssa ei todellakaan neuvotella, jos "tilanne on päällä". Me rakastamme ja rähjäämme sopivassa mittakaavassa Muistan kun lapsuudenkodissani harrastettiin mykkäkoulua teiniuhman takia molemmin puolin ja se vasta ahdistavaa oli Mieluummin tunteet valloilleen kuin kätkeä niitä sisäänsä. Mielestäni se, että teini uskaltaa rähjätä ei kerro rajojen puutteesta vaan siitä, että turvallisessa seurassa teini uskaltaa "kilahtaa".

 

Jos lapsella on ollut pienestä pitäen rakkautta ja selvät rajat, turvallisuutta, mitään murrosiän riehumisia ei tule. Mitä vastaan hän uhmaisi tai riehuisi kun on selvät säännöt? Ja johdonmukaisuus ollut pienestä asti. Uhma-ja murrosiät ovat vanhempien korvienvälissä.
Kasvaessa vastuuta ja vapauttakin voi vähän lisätä jos luottamus pelaa. Lapsesi ei selvästikään kunnioita sinua eli et ole saavuttanut lapsesi kunnioitusta.
Täällä on pian 14v poika, ei ole silmille hyppinyt enkä usko hyppivän, ehkä vähän kiivaampaa keskustelua välillä käymme kuin pienenä mutta asiallista, toista kuunnellen.

En allekirjoita. Mielestäni mulla on ollu tosi hyvä koti, mutta uhmasin kaikesta huolimatta!

En minäkään. Kapina ja vanhempien koetteleminen kuuluu tuohon ikään, jotta nuori osaisi irtaantua kodistaan. Luonnekysymys kuka kapinoi milläkin tavalla.

Joillekkin se teini-ikä tulee vasta sitten kun päästy vanhemmista eroon, muutettu pois....ja se on kamalaa katsottavaa....

 

Ja minä tarhaan, tosin päätin jo pienenä (kotona ruumiillista kuritusta) että omien kanssa on pärjättävä keskustellen, omalla esimerkillä.

 

Ja minä tarhaan, tosin päätin jo pienenä (kotona ruumiillista kuritusta) että omien kanssa on pärjättävä keskustellen, omalla esimerkillä.

Huutaako teillä koskaan kukaan kenellekään?

 

Mutta entäs nämä "meillä ei huudeta"-lapset? Kuinka moni niistä päästää kyyneleet kun jossain joku huutaa heille (esim. treeneissä, koulussa)? Kyllä kaikki tunteet pitää olla näytettävissä, oli ne sitten negatiivisia tahi positiivisia

Mun likkani sanoo vaan, että älä huuda, kuulossani ei ole mitään vikaa Mun mielestä huutamisessa ei ole mitään vikaa, jos kerran se on kyseisessä perheessä hyväksi havaittu ja toimiva keino saada lapset tottelemaan. Mulla on kuitenkin ihan luonnostaan melko kova puheääni, joten meillä on muksuille mennyt paremmin sana perille, kun olen madaltanut ja hiljentänyt ääntäni. Tämä konsti on aiheuttanut sen, että lasteni on ollut pakko lopettaa oma mölyämisensä ja pysähtyä kuuntelemaan. Ja oppivat sen kyllä varsin nopeasti, sillä mä sanon asiasta kerran ja seuraavasta tuleekin jo sanktio.

Se, ettei huuda, ei tarkoita suinkaan etteikö näyttäisi tunteitaan.

 

Mutta entäs nämä "meillä ei huudeta"-lapset? Kuinka moni niistä päästää kyyneleet kun jossain joku huutaa heille (esim. treeneissä, koulussa)? Kyllä kaikki tunteet pitää olla näytettävissä, oli ne sitten negatiivisia tahi positiivisia

Mun likkani sanoo vaan, että älä huuda, kuulossani ei ole mitään vikaa Mun mielestä huutamisessa ei ole mitään vikaa, jos kerran se on kyseisessä perheessä hyväksi havaittu ja toimiva keino saada lapset tottelemaan. Mulla on kuitenkin ihan luonnostaan melko kova puheääni, joten meillä on muksuille mennyt paremmin sana perille, kun olen madaltanut ja hiljentänyt ääntäni. Tämä konsti on aiheuttanut sen, että lasteni on ollut pakko lopettaa oma mölyämisensä ja pysähtyä kuuntelemaan. Ja oppivat sen kyllä varsin nopeasti, sillä mä sanon asiasta kerran ja seuraavasta tuleekin jo sanktio.

Se, ettei huuda, ei tarkoita suinkaan etteikö näyttäisi tunteitaan.

Miten olla vihainen huutamatta, mököttäminen ja mykkäkoulut ovat huonoja vaihtoehtoja.

 

Kylläpä ne kotona aina niin kiltit ja rauhalliset on nähty sitten kodin ulkopuolella.
Aivan normaaliin murkkuikään kuuluu huutaminen ja se ei ketään tee huonommaksi, ei lasta eikä aikuista. eihän me ihmiset olla mitään koneita, että tunteet voidaan häivyttää off-näppäimellä.
Kenen ei tee koskaan mieli huutaa, nauraa, itkeä...?!! Kaikkihan ne on tunteita, eikä suinkaan aina hallittavissa, varsinkaan kotona jossa tulisi ehdottomasti saada näyttää ja tuntea kaikki tunteet ja tuoda ne myös julki.

 

Miten olla vihainen huutamatta, mököttäminen ja mykkäkoulut ovat huonoja vaihtoehtoja.

Äänensävy. Eli just se puheen madaltaminen ja hiljentäminen. Vähän niinkuin käärme sihisisi

 

Mutta entäs nämä "meillä ei huudeta"-lapset? Kuinka moni niistä päästää kyyneleet kun jossain joku huutaa heille (esim. treeneissä, koulussa)? Kyllä kaikki tunteet pitää olla näytettävissä, oli ne sitten negatiivisia tahi positiivisia

Mun likkani sanoo vaan, että älä huuda, kuulossani ei ole mitään vikaa Mun mielestä huutamisessa ei ole mitään vikaa, jos kerran se on kyseisessä perheessä hyväksi havaittu ja toimiva keino saada lapset tottelemaan. Mulla on kuitenkin ihan luonnostaan melko kova puheääni, joten meillä on muksuille mennyt paremmin sana perille, kun olen madaltanut ja hiljentänyt ääntäni. Tämä konsti on aiheuttanut sen, että lasteni on ollut pakko lopettaa oma mölyämisensä ja pysähtyä kuuntelemaan. Ja oppivat sen kyllä varsin nopeasti, sillä mä sanon asiasta kerran ja seuraavasta tuleekin jo sanktio.

Se, ettei huuda, ei tarkoita suinkaan etteikö näyttäisi tunteitaan.

Joo, en ihan noin sitä tarkoittanutkaan että se huutaminen on paras vaihtoehto ja ainoa keino näyttää negatiiviset tunteet. Mutta on olemassa aikas paljon meitä, joilla on tapana korottaa ääntään hermostuessaan.. Mä yritin myös tota äänen madaltamista, koska käytän sitä työelämässä paljonkin, mutta samat mallit ei aina päde töissä ja kotona. Tai toisten kotona. Meillä likka kommentoi että "älä viitsi esittää".. Vaikka kyllä se duunissa kakaroitten kanssa tehoaa.. Hih, tai sitten nekin hihittelee nurkan takana niinkuin meidän neiti

 

Joo, en ihan noin sitä tarkoittanutkaan että se huutaminen on paras vaihtoehto ja ainoa keino näyttää negatiiviset tunteet. Mutta on olemassa aikas paljon meitä, joilla on tapana korottaa ääntään hermostuessaan.. Mä yritin myös tota äänen madaltamista, koska käytän sitä työelämässä paljonkin, mutta samat mallit ei aina päde töissä ja kotona. Tai toisten kotona. Meillä likka kommentoi että "älä viitsi esittää".. Vaikka kyllä se duunissa kakaroitten kanssa tehoaa.. Hih, tai sitten nekin hihittelee nurkan takana niinkuin meidän neiti

Jepp, me ihmiset ollaan erilaisia. Yhdelle on luontevampaa huutaa ja toiselle taas madaltaa ääntään. Ja just ilmeet ja eleet kertoo sitten siitä tunnetilasta lisää. Meidän koirallekaan ei tarvitse kuin rypistää kulmiaan ja se lopettaa vouhottamisen

 

kunmunsiskoalkaariehuuja kun iskä ei osaa vetää rajojaniin mää alan ainaitkee ja iskäsitvasta tajuu et teini on tehny väärin

 

Joillekkin se teini-ikä tulee vasta sitten kun päästy vanhemmista eroon, muutettu pois....ja se on kamalaa katsottavaa....

Niin kävi ex:lle. Ei kovin kivaa, meillä oli silloin jo lapsiakin.