Mitä te olette viimeksi pelänneet?
- Viestiketjun aloittaja illuusia
- Ensimmäinen viesti
Voi, voimia sinulle tulevaan, tuo odottelu se on raskasta!!
Mä pelkäsin aikoinani ihan tosissani lintuinfluenssaa, olin melkein jo hysteerinen.. Mutta pääsin yli ja nykyään välttelen edes lukemasta juttuja kun tiedän mihin mielikuvitukseni pystyy..MaailmanloppuaKiva kun kaikkialla on tota 2012-juttua. Ahdistaa
.....
Mä oon terapiassa tän asian takia
Ja nyt mediassa hehkutetaan et Islannissa tulossa ISO tulivuorenpurkaus. Tosin ISlannin omissa uutisissa asiasta ei oo muuta tietoa ku se että britit on taas liioitellu asioita
vahinko
Tänään pelästyin kun 9kk poikani heitti kaukosäätimen minua kohti, näytti siltä että olisi osunut mua päähän kun makasin lattialla
Melkein joka työpäivään osuu ainakin muutaman sekunnin pelkohetki oman hengen tai terveyden puolesta. Mutta se on valintakysymys, mua ei vaan huvita istua toimistossa.
Mutta ihan tosissani pelännyt... Ehkä pari vuotta sitten, ambulanssia odotellessa ja pitkään sen jälkeenkin, pelkäsin myös sitä lapsen kuolemaa.
Mutta ihan tosissani pelännyt... Ehkä pari vuotta sitten, ambulanssia odotellessa ja pitkään sen jälkeenkin, pelkäsin myös sitä lapsen kuolemaa.
Hyvä, pidä nuo tuollaiset mielummin mielessä!!Mä oon terapiassa tän asian takia
Jotenkin vaikea kuvitella itselle tuollaisia tilanteita päivittäiseen työhön, mutta kuten kirjoitit niin ehkä se on jotenkin erilaista kun ne riskit ilmeisesti tietää suht hyvin?
"kaikenlaista"
kaikkea pientä mä oon pelännyt kuten pimeää yms mutta viimeks kun tosissani pelkäsin ja olin oikeesti kauhuissani, kun synnytyksessä luulin kuolevani.
ei mulla todellista hengenhätää ollut mutta sattu niiiiiiin hirveesti että luulin oikeesti kuolevani kipuun.
ja, no vähän pelkäsin kans kun vauva joutui sairaalaan tutkittavaksi vähän sen jälkeen, mutta en ollut kamalan huolissani koska itse jo melkeen tiesinkin ettei mitään vakavaa ole.
ei mulla todellista hengenhätää ollut mutta sattu niiiiiiin hirveesti että luulin oikeesti kuolevani kipuun.
ja, no vähän pelkäsin kans kun vauva joutui sairaalaan tutkittavaksi vähän sen jälkeen, mutta en ollut kamalan huolissani koska itse jo melkeen tiesinkin ettei mitään vakavaa ole.
"hih"
Ihan ilman syytä aloin yhtenä iltana ajattelemaan jos menettäisin mieheni ja molemmat lapseni. Siis että kuolisivat ja jäisin yksin. Hullu kai olen kun sellaista aloin miettimään ja ihan itkua hysteerisesti tihrustin pitkään. Nyt jo oon yli päässyt tuosta ajatuksesta, mut aloin miestäkin arvostamaan sen jälkeen eri tavalla, ja lastenkaan kiukkuilut ei PARIIN päivään tuntunut niin pahalta
voivoi
Pelkään koko ajan että menetän vauvani. Raskausviikko 14+2 on menossa ja supistelee ihan jatkuvasti. Pöksyihin tuli vähän ruskeaa vuotoa nyt illalla.
[QUOTE="kaikenlaista";23121577]kaikkea pientä mä oon pelännyt kuten pimeää yms mutta viimeks kun tosissani pelkäsin ja olin oikeesti kauhuissani, kun synnytyksessä luulin kuolevani.
ei mulla todellista hengenhätää ollut mutta sattu niiiiiiin hirveesti että luulin oikeesti kuolevani kipuun.
ja, no vähän pelkäsin kans kun vauva joutui sairaalaan tutkittavaksi vähän sen jälkeen, mutta en ollut kamalan huolissani koska itse jo melkeen tiesinkin ettei mitään vakavaa ole.[/QUOTE]
Tämä on muuten "jännä" juttu, mä muistan todella selvästi kun tuota kuopusta olin synnyttämässä ja se kipu oli todella jotain aivan kamalaa, sitä kun odottaa että koska se loppuu ja taisin minäkin muuten miettiä että en mä tästä selviä millään. Ja sitten se kipu loppuu kuin seinään kun vauva on rinnalla.
ei mulla todellista hengenhätää ollut mutta sattu niiiiiiin hirveesti että luulin oikeesti kuolevani kipuun.
ja, no vähän pelkäsin kans kun vauva joutui sairaalaan tutkittavaksi vähän sen jälkeen, mutta en ollut kamalan huolissani koska itse jo melkeen tiesinkin ettei mitään vakavaa ole.[/QUOTE]
Tämä on muuten "jännä" juttu, mä muistan todella selvästi kun tuota kuopusta olin synnyttämässä ja se kipu oli todella jotain aivan kamalaa, sitä kun odottaa että koska se loppuu ja taisin minäkin muuten miettiä että en mä tästä selviä millään. Ja sitten se kipu loppuu kuin seinään kun vauva on rinnalla.
Viimeemmäksi taisi hirvittää se kun olin tytön kans uimahallissa ystävä yllytti meitä hyppäämään ponnahduslaudalta, ei itse hyppäminen pelottanut mutta se metrin korkeudessa oleva lauta pelotti...
Ja ihan itkun kanssa pelkäsin marraskuussa epiduraalin laittoa - piikkikammoa ja eipä tuo sitten onnistunutkaan osittain juurinkin mun jännityksen takia ja osin sen takia että mulla on alaselässä hyvin voimakas notko.
Niin ja kokoajan on pieni pelko siitä että joudun uudestaan tähystykseen ( polven) - jota en todellakaan tällä kipukokemuksella haluaisia kokea näin pian uudestaan.
Ja ihan itkun kanssa pelkäsin marraskuussa epiduraalin laittoa - piikkikammoa ja eipä tuo sitten onnistunutkaan osittain juurinkin mun jännityksen takia ja osin sen takia että mulla on alaselässä hyvin voimakas notko.
Niin ja kokoajan on pieni pelko siitä että joudun uudestaan tähystykseen ( polven) - jota en todellakaan tällä kipukokemuksella haluaisia kokea näin pian uudestaan.
Viimeksi muokattu:
Riskit tiedostaa, useimmat osaa välttää, ja loput on omia valintoja. Sellaisia "Tämä pitää tehdä, mutta tästä hyvästä saatan saada rautakengän kuvan otsaan tai 600 kiloa metwurstia reppuselkään."
Sekin on ihan oma valinta, että ajaa mönkijän viistoon ja liukkaaseen alamäkeen (koska se oikaiseen matkaa ainakin minuutin), ja miettii sitten sivuluisussa, että jos peräkärry kaatuu, niin kaatuu mönkkärikin ja vähintään vasemman jalan luut on siruina.
Koskaan ei mitään isompaa ole sattunut, ja uskon että noissa hullun hommissa jonkinlainen terve pelko on ihan hyvästä
[QUOTE="hih";23121586]Ihan ilman syytä aloin yhtenä iltana ajattelemaan jos menettäisin mieheni ja molemmat lapseni. Siis että kuolisivat ja jäisin yksin. Hullu kai olen kun sellaista aloin miettimään ja ihan itkua hysteerisesti tihrustin pitkään. Nyt jo oon yli päässyt tuosta ajatuksesta, mut aloin miestäkin arvostamaan sen jälkeen eri tavalla, ja lastenkaan kiukkuilut ei PARIIN päivään tuntunut niin pahalta [/QUOTE]
Mäkin olen tuota tehnyt, tosin varmaan aika moni muukin. Ihan kamalan olonhan siitä saa aikaan.. Mutta ihmismieli on outo.
Ja juu, kun meidän poika vihdoin pääsi lääkäristä ja kaikki oli ok niin mä ajattelin myös että nyt en yhtään hermostu ja lellin sen vaan piloille.:heart:
[/QUOTE]Mäkin olen tuota tehnyt, tosin varmaan aika moni muukin. Ihan kamalan olonhan siitä saa aikaan.. Mutta ihmismieli on outo.
Ja juu, kun meidän poika vihdoin pääsi lääkäristä ja kaikki oli ok niin mä ajattelin myös että nyt en yhtään hermostu ja lellin sen vaan piloille.:heart:
No sinä et oo ainakaan mikään hannari touhuissas..Riskit tiedostaa, useimmat osaa välttää, ja loput on omia valintoja. Sellaisia "Tämä pitää tehdä, mutta tästä hyvästä saatan saada rautakengän kuvan otsaan tai 600 kiloa metwurstia reppuselkään."
Sekin on ihan oma valinta, että ajaa mönkijän viistoon ja liukkaaseen alamäkeen (koska se oikaiseen matkaa ainakin minuutin), ja miettii sitten sivuluisussa, että jos peräkärry kaatuu, niin kaatuu mönkkärikin ja vähintään vasemman jalan luut on siruina.
Koskaan ei mitään isompaa ole sattunut, ja uskon että noissa hullun hommissa jonkinlainen terve pelko on ihan hyvästä
"asdfasdf"
Viime yönä se taisi olla, kun jäin taas jumiin uneen. Heräsin painajaiseen, mutta äänet jatkuivat hallusinaation muodossa. Mieli tajusi, että siellä yläkerrassa kukaan lapsi naura ja murise, eikä pienet jalat läpsyttele lastenhuoneesta, mutta keho oli erimieltä. Se oli valmistaunut ihan pakenemaan tai taistelemaan. Kamalia ajatuksia ja ääniä jäi soimaan pitkäksi aikaa taas. Ihania öitä.