Kaiken muun sen surkeuden lisäksi on yksi joka mua loukkasi pienenä lapsena, ja sellaista pettymystä en omille lapsilleni halua... Tehtiin sitten koulussa tai kerhoissa mitä vaan askartelua tai muuta, ei äiti ikinä kehunut tai laittanut esille niitä töitä. Ei noteeranut äitienpäiväkortteja ja jos poimin kukkia metsästä äidille, niin jätti pöydälle lakastumaan ja sitten heitti pois.
Tämä oli minusta niin ikävää, mikään mitä annoin, ei ollut hänelle riittävää tai mieluista. Nyt saan itse onneksi iloita omien lasteni kanssa siitä, kun he tuovat töitään näytille ja kantavat voikukkia maljakot täyteen. Saa kehua ja kannustaa ja nauraa yhdessä. Seinät on täynnä piirroksia. Lasten onnistumiset huomioidaan ja ollaan katsomassa ja taputtamassa kevätjuhlissa ja muissa.