"Mitä tapahtuu hyvinvointivaltiolle, kun iso osa aikuistuvasta väestöstä ei pysty jatko-opintoihin tai käymään töissä?"

vierailija
"Luku- ja kirjoitustaito on ehdoton edellytys sille, että ihminen voi tulla osaksi toimivaa yhteiskuntaa. Voimakkaana jatkuvan maahanmuuton myötä lukutaidottomuudesta on tullut kasvava osa pohjoismaista todellisuutta. Pisa 2022-tutkimuksen mukaan kehnoimmillaan vain alle viidennes suomalaisten koulujen oppilaista osaa lukea edes tyydyttävästi."

Maahanmuutto, "meillä on unelma", romahdutti hyvinvointivaltiomme.
 
vierailija
Suomen Uutiset lakkautetaan ja sitten Suomi voi hyvin.
Kun tyhjästä tehdään ongelmia, kansa ei osta edes yhtä kukkakimppua vuodessa.
Kaikki on mustaa kuin Heikki Harman 1970-luvun biisissä, jossa lumi teki enkelin eteiseen. Veljeni tykkäsi tuosta biisistä. Hän kärsi teini-iässä vaikeista mt-ongelmista. Kun hän niistä vihdoin virkosi, hänelle kävi kuin mainitsemassani laulussa. Uskon kohtaloon. Ei kaikki ole sattuman summaa. Moniin asioihin voi vaikuttaa. Elämäni suurin ja tärkein teko on sulkea tämä palsta ja vältellä kaikista sekopäisimpiin kirjoituksiin vastaamista ja viestien lukemista.
 
vierailija
🙈🙉🙊

Kansalaiset tekivät valinnan, hyvinvointivaltio vs. vapaa maahanmuutto.
Maahanmuutto voitti, eivätkä molemmat voi toimia samanaikaisesti, joten sitä saa mitä tilaa.
Näinhän se on. Eikä hätä ole tämännäköinen. Maailma on täynnä kehitysmaita, joissa suurin osa kansasta on vähemmän koulutettua ja niissäkin eletään ihan ok elämää. Esim. vaateteollisuus, joka on Suomesta jo pitkälti hävinnyt, työllistää valtavasti lukutaidottomia ihmisiä globaalisti ja paitojen ompeleminen voi hyvin olla kymmenien tuhansien suomalaistenkin ammattina tulevaisuudessa.
 
vierailija
No he tekee sitten yksinkertaisia fyysisiä töitä kuten siivousta jne ja suomenkielinen väestö lähinnä istuu toimistoissa heidän esimiehinään ja muissa premmissa töissä. Toimii ensimmäisen polven maahanmuuttajien kohdalla ja ehkä seuraavankin mutta sitä seuraavat eivät tyydykkään tähän ja sitten meno on kuin länsinaapurissa.
 
vierailija
"Mitä tapahtuu hyvinvointivaltiolle, kun iso osa aikuistuvasta väestöstä ei pysty jatko-opintoihin tai käymään töissä?"
Paljas jalkaiset Suomalaiset elättävät ja korjaavat heidän tekemät tuhotyöt. Töitä tosin ei muutenkaan kaikille riittäisi.
 
Yhteistyössä