Mitä tapahtui YHTÄKKIÄ vauvan (3kk) hyville yöunille?

Eli siinähän se tulikin: rakas, ihana, päivisin hyväntuulinen ja nauravainen tyttöni (3kk) on syntymästään asti nukkunut omassa sängyssä. Häntä ei koskaan ole tarvinnut kantaa ympäri huushollia tai keinuttaa uneen. Syötyään yöllä 1-3 krt, tytön on voinut laskea sänkyynsä, missä on jatkanut uniaan. Tuttia on käyttänyt illalla nukahtamiseen ja joskus yöllä syötön jälkeen. Koskaan tuttia ei kuitenkaan keskellä yötä ole tarvinnut nostella. Illalla jos tutti on tipahtanut juuri, kun tyttö on nukahtamaisillaan, on hän saattanut havahtua siihen ja tutin nostamisella on välttänyt itkun. Tyttö on hyväntuulinen eikä juuri itkeskele turhia.
Päiväunet olivat viimeiset pari viikkoa lyhyitä pätkiä useaan otteeseen, joten aloitin nukuttamaan häntä ulkona. Uni maittaa ja neiti on päivät tyytyväinen. Päivällä hän siis nukkuu tästä viikosta alkaen 2 pidemmät päiväunet ja yhdet vähän lyhyemmät.
Nyt YHTÄKKIÄ ilman mitään erityistä syytä yöt ovat menneet ihan pipariksi. Ensiksi tyttö jokelteli lähes koko yön. Se nyt oli suloista kuunneltavaa, mutta toki aika uuvuttavaa keskellä yötä... Viime yönä taas alkuun tyttö jokelteli, mutta sitten alkoi itkeskellä aina kun tutti putosi. Jos yritin olla huomioimatta koko asian, alkoi itkeä tosissaan.
MITÄ TAPAHTUI? :eek:
Olen aivan ihmeissäni, miten 3 kuukauden hyvien yöunien jälkeen yhtäkkiä kaikki muuttui |O .
Onko tämä väliaikaista ja kuuluuko tällainen kehitykseen, vai näinkö sitä sitten mennään seuraavat kuukaudet :'( ?
Mainittakoon vielä, että hieman nuhainen neiti on ollut muutaman päivän, mutta voiko sekään näin radikaalisti vaikuttaa?
Olen kaikista vastauksista kiitollinen :saint: !
 
Vauvoillahan tilanteet ja rytmit voivat muuttua hyvinkin radikaalisti.. Tuli mieleeni, että ei kai hän vaan sitten nuku "liikaa" päivällä ettei unta tahdo riittää yölle?
Tuo flunssakin kyllä voi vaikuttaa asiaan ja jos tukkoiselle vaikuttaa, kannattaa pinnasängyn pääpuolta korottaa esim.kirjoilla, jolloin hengitys kulkee paremmin. Nämä tuli nyt äkkisältään mieleen :hug:
 
Kuten kisu sanoo, noin pienellä rytmit muuttuvat helposti. Meillä 3 kuukauden iässä tapahtui toisinpäin, öitä alettiin nukkumaan kun siihen asti ne oli valvottu...

Kuinka pitkään tuota nyt on jatkunut? jos kyse on parista yöstä niin en vielä murehtisi tulevaa. Ehkäpä ensi yö menee taas ihan normaalisti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rataslaakson Elli:
Kuinka pitkään tuota nyt on jatkunut? jos kyse on parista yöstä niin en vielä murehtisi tulevaa. Ehkäpä ensi yö menee taas ihan normaalisti.
2 yötä. Ei siis vielä todellakaan kauaa... Mutta mitäs jos se vaan jatkuu ja jatkuu - aletaanko meillä elää vuorokaudet neitokaisen mukaan, eli päivät nukutaan ja yöt kukutaan |O ???
Ja Kisu: Hän nukkuu aamupäivällä n. 2.5 h ja iltapäivällä saman verran. Tuntuu kyllä, että näin aamupäivällä uni maittaa sitten senkin takia pitkään, kun yö on mennyt valveilla, eli täähän johtaa ihan loputtomaan kierteeseen :snotty: ...
 
Meillä alkoi tällä viikolla kanssa katkonaiset yöunet,tyttö nyt 3,5 kk.Syynä meillä on uuden taidon oppiminen,kääntyy selältä mahalleen, ja sitä taitoa pitää nyt harjoitella näköjään myös yöllä. Veikkaan et kestää muutaman yön ja rauhoituu sitten ,kunnes opitaan taas jokin uusi taito :headwall:

Teillä voi toki olla syynä tuo nuhaisuus,mutta uskoisin kunnollisten yöunien palautuvan.
 
Aku
Meillä alkoi yöhulinat 4kk iässä..Samoihin aikoihin imetys tökki aika pahasti kun tyttö vaan kuikuili ympärilleen.Ja ylipäätään maailma on niin kiva paikka ettei millään malttais nukkua tai syösä =) sit päivisin kitistiin väsymystä :/

Nyt neidillä ikää reilu 6kk ja muutama yö on nukuttu kokonaan heräämättä syömään tai muuten vaan huutelemaan.Ehkä se tästä,ainakin siihen asti kun hampaita alkaa ilmestymään =)

Jaksamisia vaan sinnepäin.Kyllä se ohi menee,ennemmin tai myöhemmin :hug:
 
Meiän vajaa 4 kk poika on nukkunut kanssa alusta saakka yönsä hyvin. Mut välillä on ollut muutaman päivän jaksoja, jolloin uni on ollut rikkonaisempaa, on täytynyt syötellä enemmän ja tuttia saanut ahkeraan käydä antamassa ja välillä joutunut itkuista vauvaa hyssyttelemään. Sen oon huomanut, että samoihin aikoihin on tapahtunut rytmin vaihdosta, jaksottaa päiväuniaan uudestaan ja lisännyt yöunen kokonaispituutta. Mä oon ajatellut, että nää vaiheet kuuluu vaan asiaan ja itse on vauva aina onnistuneesti rytminsä muokannut. Noita öisiä hölötyksiä täälläkin on ajoittain, silloin käytän korvatulppia, poju höpisee sitten itsekseen kunnes nukahtaa =) Itku on tietty eri asia, siihen pitää puuttua. Todella helpolla oon tän vauvan kanssa päässyt, toiset vauvat kun valvottaa kuukausitolkulla.

Mut te tietty elätte normaalin päivärytmin mukaan, päivällä valvotte ja yöt nukutte (sen minkä nukutte). Kyllä se vauva siihen oppii takaisin, toivottavasti jo pian.
 
:hug:
vastaan sulle nyt tänne.
tuntuu että meillä on ollut aina vähän sama juttu, pari viikkoa oikeen hyvää unta ja sit viikon kitinät ja pyörimiset ja ähkimiset. ja aina jotain "mullistavaa" on tapahtunut tytön elämässä.
tällä viikolla oppi kääntymään ja yöt on mennyt nyt sitten sitä ähkiessä ja kun havahtuu niin kitisee. mä luulen että tää vauva aika on vaan tämmöstä heittelyä, se että pari yötä menee huonosti ei tarkota että rytmi on nyt tämä sitten tästä eteenpäin.
ite oon koittanut vaan aatella että on tilapäistä ja vauvan rytmit muuttuu niin nopeesti, kun kaikki siihen vaikuttaa. meillä oli koliikit,pieruvaivat,rokotteet ja uudet taidot aina vaikuttanu öihin, siinä välissä on ollut useita tosi hyviä ja pitkävälisiä. toi juttelu vaihekkin meillä oli, kun päivällä oppi höpiseen, höpistiin yölläkin, kun ei ollut uusi taito, jäi pois sitten yöstäkin. ja koitan suhtautua näin tästä eteenpäinkin, pian tulee hampaat, sitten istutaan, päikkärit vähenee ja kävellään, puhutaan jne.

vauvoilla kun mikään ei ole vakio, ja mikään rytmi pysy kovin kauaa. mutta että yölle riittäs unta, raaskitko herättää toisilta pitkiltä aikasemmin. meilläkin meni päikkärit uusiksi kun tyttö yktäkkiä halusinkin valvoa päivisin 2,5 h putkeen, entisen 1,5 h sijaan.
ja sen kanssa oon huomannut, pikkusena kun nukku päljon niin nukku yölläkin. ei päde enään...
 
esikoisen kanss ameillä tapahtuo 3kk iässä ihan samallat tavalla, erona se että huonot yöt muuttui vieläkin huonommiksi.
niin se vaan on että eka vuosi on todella vaihtelevaa aikaa öiden suhteen,ainakin omalla lapsella ja kaveriden lapsilla näin.yöunta sotkee hampaat,sairastelut,liikkumisen kehitys ym.
aina kun luuli et nyt mennään näin niin taas vaihtui rytmit tai unien pituudet.

mulla on tuo esikoinen nyt 3v ja alkoi nukkumaan yönsä hyvin muutama kuukausi sitten.toisilla lapset nukkuneet hyvin alusta asti,toisilla 1v asti.

nyt mulla on 2kk vauva tuossa ja tähän asti yöt menneet loistavasti mutta kauanko :D
 
Kuten muutkin jo sanoivat, rytmit muuttuvat koko ajan. Meilla vauva nukkui jo laitokselta asti 4-6h unia aina syoton jalkeen, joten yosyototkin jaivat vain 1-2 kertaan. Paivalla varsinkin ulkona uni maittoi ilman mitaan poppakonsteja 3-5h/kerran paivassa. Iltaunille saaminen oli kylla tyon ja tuskan takana, tarvi laulaa ja keinuttaa ja vaikka mita. Vauva nukkui aina syliin, mutta ei suostunut nukkumaan kun siirrettiin sankyyn.. Noin 3 1/2kk aikoihin younet venyivat pitemmiksi, uni tuli aikaisemmin ja ilman mitaan taikakeinoja, mutta paivaunet alkoivat tokkimaan. Nykyaan tytto 4kk 1vk ja nukkuu yonsa hyvin, mutta paivaunet maistuu vain aamupaivalla, loppupaiva saattaa menna kokonaan valvoessa... Toivon, etta younet jatkuu hyvina tulevaisuudessakin, mutta totuttu on jo siihen, etta kaikki voi muuttua yon yli.
Yrita kestaa! Uskon, etta kaikki muuttuu parempaa pian :hug:
 
Kiitos kaikista tähänastisista vastauksista ja kannustavista sanoistanne :heart: ! Lisää luen mielelläni =) .
Jos toivoa saisi, toivoisin, että kyseessä olisi Merikukan kertoman kaltaista rytmin jaksottamista uudelleen B) . Mutta toivomalla ei taida voida vaikuttaa tähän asiaan.

marza: Kuolaa kyllä ja syö käsiään ja tekee kaikkea hampaisiin viittaavaa, mutta niin tuntuvat tekevän kaikki muutkin kolmekuiset, joten en haluaisi uskoa, että vielä näin aikaisin. Tissejeni takia toivottavasti ei... |O
 

Yhteistyössä