"PANIC"
Olen 20 vuotias nainen ja oireeni alkoivat viime lokakuussa eli noin vuosi sitten. Olen kärsinyt erilaisista kivuista ja säryistä ja erikoisinta siinä on se,että ne ovat AINA vasemmalla puolella.
Oireita ovat:
Pään puutuneisuus (vasen tietysti)
Jalan särky ja välillä se puutuu ja väsyy kävellessä
Lihassärky (useimmiten vain vasemmalla puolella,joskus myös molemmilla puolilla. Jaloissa enimmäkseen)
Ahdistuneisuus
Sydämen tykytys,tuntuu kuin sydän lakkaisi pian toimimasta
Käden puutuminen
Tärinä ja yleinen heikkous
Pistely
Minulle todettiin ahdistuneisuushäiriö tammikuussa,jollon sain lääkkeet. Lopetin lääkityksen heinäkuussa koska en koe tarvitsevani sitä. Oireet ovat sen jälkeen voimistuneet,lääkityksen aikaan ne olivat välillä vallan pois.
Vaikka ahdistuneisuudessa tulee voimakkaita fyysisiä oireita,en usko että voi tulla näin paljon. Todella usein pääni on puuduksissa vasemmalta puolelta,samoin kasvot (harvemmin). Viime viikolla kävellessä huomasin miten vasen jalka alkoi tuntua heikommalta.
Mitä tämä voisi olla? Neurologille aika magneettikuvauksiin pian,mitä pelkään kuin ruttoa. En välttämättä halua edes kohdata sitä tilannetta. Kaiken lisäksi minulla on ahtaanpaikan kammo, ja magneettikuvauksissa tosiaan ollaan ahtaassa putkessa noin 30 minuuttia.
Oireet ovat ottaneet minusta vallan,joka ikinen ilta mietin ennen nukkumaan menoa,että mitä jos huomenna en herääkään. Päivääkää en ole miettimättä kuolemaa. Tulevaisuutta en uskalla ajatella,koska ajattelen ettei tässsä varmaa kauaa enää eletä.
Ainiin. Kilpirauhasen vajaatoiminta on todettu,mutta lääkäri sanoi ettei lääkkeitä tarvitse.
Kuolen pian tähän murehtimiseen.