[QUOTE="äide";28924669]Aina ei elämässä kaikki tapahdu suunnitellusti ja toiveiden mukaan. On niitä jotka tulevat vahingossa raskaaksi eikä siinä ehditä säästellä mitään rahoja.
Itse tulin nuorena (16v.)raskaaksi ja raskaus oli jo pitkällä kun sen tajusin. Lapsen isä opiskeli ja kävi armeijan sinä aikana kun olin lapsen kanssa kotona 2,5 vuotta. Rahat oli todella tiukilla, koska eihän isälläkään mitään tuloja ollut.
En olisi voinut kuvitellakaan, että mies olisi jäänyt lasta kotiin hoitamaan. Hänellä kun ei hermot meinanneet riittää lapsen kanssa edes sen aikaa, että kävin lääkärissä. Kakkavaippoja ei pystynyt vaihtamaan koska ihan konkkreettisesti oksensi jos yrittikään hommaa (kerran myös lähes pyörtyi). Ok, joku voisi sanoa, että huonon miehenpä valitsit, mutta se nyt taas on täysin minun asiani eikä kenenkään muun. Mies on ollut oikein hyvä isä lapselle kun tämä vähän kasvoi ja mies kasvoi myös (nuoria kun tosiaan oltiin).
Mihinkään säästöihinhän meillä ei ollut teoriassakaan mitään mahdollisuuksia. Hyvä kun ruoka saatiin pöytään.
Lapsen kun vein päivä kotiin siellä ilmeni pientä kehityksen häikkää lapsella (en osannut itse huomata koska ensimmäinen oli eikä kokemusta lapsista). Olivat hyvillään etten ollut tuonut lasta aiemmin tarhaan koska olisi ollut kuulemma lapselle ehkä liian rankkaa.
Pointtini nyt se, ett vaikka tilanteemme saattaa olla harvinainen niin meitä harvinaisemman tilanteen omaavia on varmaan kaikenkaikkiaan kuitenkin aika paljon.
Täällä perään kuulutetaan, että jos ei ole perheessä isää joka haluaa/voi jäädä lapsen kanssa kotiin tai vaihtoehtoisesti ei ole palkka riittävä tai mahdollista lisääntyä suunnitelmallisesti ja myös säästää niin..voi voi, ei kun lapsi tarhaan!
Tarkoitus on tuoda tasa-arvoa miesten ja naisten välille, mutta mites lapset? Iso osa ihmisistä on sitä mieltä, että tarha on aika rankka paikka pienelle lapselle ja nyt tilanne menee siihen, että kaikkien "köyhempien" tai niiden perheiden joissa vähän harvinaisempi tilanne, lapset joutuvat tarhaan pienenä haluttiin tai ei. Minusta se on eriarvoista.
Tukien tarkoitushan on nimenomaan mahdollistaa tiettyjä hyvinvointiin liittyviä asioita myös niille joilla siihen ei muuten ole mahdollisuutta. Ei kai lapsen kotona hoito mikään hupiloma olekkaan vaan liittyy lapsen hyvinvointiin.
Aiakaisemmin on voitu junailla paremmin perheen sisällä kumpi jää kotiin jotta perheen toimeentulo säilyy. Nyt vaaditaan tekemään asiat tietyllä tavalla ja se tarkoittaa, että niiltä perheiltä keneltä tämä tietty malli ei onnistu lapset lähtevät pienenä tarhaan. Minusta se ei ole tasa-arvoa.[/QUOTE]
Reilu 2-vuotiaaan vieminen tarhaan ei ole liian rankkaa lapselle. Iso osa lapsista kuitenkin menee sen ikäisenä hoitoon.