Mitä rasismia olet itse huomannut Suomessa?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Aikaisemmin myös oppositiopuolueet sekä ammattiliitto JHL ovat kritisoineet kampanjaa. Sitä on kutsuttu hallituksen käsien pesuksi rasimista.
Kampanja sinänsä ajaa hyvää asiaa eli rasimin vastustamista. Asetelma on kuitenkin absurdi: rasismikriisin keskelle omilla toimillaan joutunut hallitus, koittaa ratkaista asian kannustamalla koko muun yhteiskunnan tekemään rasismin vastaista työtä.
Samaan aikaan juuri se puolue, jonka jäsenten toiminnasta kaikki sai alkunsa, on jättämässä kampanjan väliin.
Tilannetta voi verrata siihen, että alkoholiongelmasta kärsivä setä vaatisi koko muuta sukua lopettamaan alkoholin käytön.
Jokainen kyllä tietää, että ei se puna sedän nenästä poistu, vaikka täti lakkaisi juomasta. (Iltalehti, Jari Hanska)
 
No tämä HSL:n lippuväärennös-kamppis. Mustaihoiset tubettajat halusivat vaikuttaa itselleen tärkeään asiaan, mutta vaaleampi-ihoiset woke-tantat poistattivat liikennevälineistä mainokset. Melkoista mielensäpahoittamista toisen puolesta.
 
vierailija
Pahimpana pidän rakenteisiin piilotettua rasismia, joka ilmenee positiivisena syrjintänä matalapalkka-aloilla.
Huonosti palkattuihin töihin palkataan etnisiä, eli rakennetaan suomesta entisaikojen orjayhteikunnan tapaista systeemiä jossa musta alaluokka palvelee valkoista yläluokkaa.
 
Ja viekö tämä sitten oikealta rasismilta pohjaa kun ihmiset ei ota enään näitä rasismi juttui tosissaan ku tälläsiä mielensäpahoittamisia tapahtuu. Et miksi tumma mies ei voisi puhua liputtomuutta vastaan. Kaikki me tehdään välillä väärin niin tumma kuin vaaleakin ni sit se menee pelleilyksi ja oikea rasismi ei saa sitä vakavuutta enään. Nytkin taas yksi tumma kitisi kun tummia näytetään huonossa valossa. Eiks se vaan ole hyvä juttu et tummat miehet tekee kunniallisesti työtä ettei huijattaisi hsl. Ja joo mä ymmärrän myös niitä pummilla menijöitä aina ei ole rahaa ja pitäis päästä paikkaan x.
 
Kun suomalaiset ovat muuttaneet Ruotsiin, Saan, Australiaan jne, niin menivät tekemään sitä työtä mitä saivat.

Eivät olleet mitään kermaperseitä.
 
Kyllähän se vie pohjaa. Minusta on hienoa, että elättää itsensä ja maksaa veroja vaikka nyt sitten vaikuttamisella. Ja erittäin hyvä, että vaikuttajat haluavat vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, eikä mainostaa jotain pikamuoti-Temua.
 
Itel menny toi temu ohi. Oon kuullut ja kerran frendi näytti jotain tarjousta mis olis saannut sata rizlapakettii 6e mut emmä jaksanu. Ootko sä jotain joskus tilannut temusta mitään?
 
vierailija
Kun suomalaiset ovat muuttaneet Ruotsiin, Saan, Australiaan jne, niin menivät tekemään sitä työtä mitä saivat.

Eivät olleet mitään kermaperseitä.
Viestistäsi saan kuvan tökeröstä ihmisestä, jolle järjetön suorittaminen on elämän tärkein tehtävä. Kun koneiston ratas (joku jopa käyttää sanaa ihminen) raataa suorittavaa työtä, ei hän jaksa eikä ehdi elämässään muuta. Olet luultavasti sama nakkikioskin pitäjä, joka uhosi aiemmin muuttavansa Viroon halvemman verotuksen takia. Firmasi yritysidea on palkoilla riistäminen ja asiakkaiden hyvinvoinnin huonontaminen. Vihreä ideologia on sinulle kauhistus, ja ilmastonmuutos täyttä puppua.
 
vierailija
Itel menny toi temu ohi. Oon kuullut ja kerran frendi näytti jotain tarjousta mis olis saannut sata rizlapakettii 6e mut emmä jaksanu. Ootko sä jotain joskus tilannut temusta mitään?
Tilannut monesti ja samanlaisia ne sätkäpaperit on kiinassakin, hinta vaan erilainen.
Suomessa yhden pakkauksen hinta on 1.50x 100=150 euroa.
Kiinasta vastaava 100:n paketti alle 10 euroa.
 
Yhteistyössä