Esikoisen kohdalla saimme muuton hoidettua loppuun ja tavarat paikoilleen päivää ennen kuin esikoinen syntyi. Olimme juuri lähdössä kiviä keräämään (kukkapenkkiä varten), kun lapsivedet menivät. Menimmekin sitten metsän sijasta sairaalaan ja esikoinen oli sylissä kolmen tunnin sisällä.
Keskimmäisen kohdalla öljysin puutarhakalusteita ja laittelin puutarhaa (ja tietysti hoidin esikoista), mies oli juuri hakemassa kuntorastien rasteja pois metsästä, kun vedet menivät. Ei onneksi ollut hirveän kaukana, vietiin esikoinen mummolaan (1km päähän) ja lähdettiin sairaalaan. Keskimmäinen sylissä parin tunnin kuluessa.
Kuopuksesta tapetoin viimeiset päivät, isommat lapset olivat vielä päivähoidossa (mulla synnytykset olleet suht nopeita, joten en uskaltanut ottaa lapsia kotiin ennen vauvan syntymää, kun äkkilähtö oli hyvin todennäköinen). Viimeinen tentti oli juuri laskettuna aikana eli viittä päivää ennen, kun kuopus syntyi. Yksi kaunis aamu sitten lapsivedet menivät, onneksi ennen miehen töihinlähtöä. Veimme esikoisen eskariin, keskimmäisen hoitoon ja lähdimme laitokselle. Parin tunnin sisällä kuopus sitten oli sylissä.
Meidän kaikki lapsemme ovat syntyneet kesällä (heinä-, kesä- ja toukokuun lopulla), joten helteistä on jokaisen kohdalla ehditty kärsiä, myös toukokuussa syntyneen kohdalla. Suht normaalisti sitä kuitenkin on voinut elää ja olla ja kyllä minä esimerkiksi autoakin ajoin viimeiseen asti. Ihan loppuvaiheessa en kuitenkaan mitään satoja kilometrejä.