eihän viititä pienestä valittaa vaan nautitaan elämästä sellaisenaan kuin se on!
minulla on kolme erityis lasta, enkä tällä todellakaan korosta,että juuri minun lapseni olisivat jotenkin erityisempiä kuin muiden lapset, vaan tarkoitan että meidän lapsilla on diagnosoitu sairaudet..kun menimme mieheni kanssa naimisiin..ei kumpikaan tiedetty, että meillä kummallakaan olisi mitään ''kantavia'' sairauksia..no saimmepa sitten kolme ihanaa poikaa ja kaikki ovat diagnoosilla..vanhimmallani on dysfasia ja pieni keskittymisen vaikeus, keskimmäiselläni on ADHD/ADD sekä lisäksi aistimusten erityishäiriö ja lisäksi epilepsia. hän kuitenkin ihan hyvin on pärjännyt suurinpiistein tehtävissään.. (esim häneen jo kysymättä koskee , niin hän tuntee sen pahana), sitten on tämä nuorin..hän on toki vielä niin nuori, ettei diagnoosia ole viellä voitu tehdä, mutta hän on tarvinnut jatkuvan valvonnan sekä päivähoidossa , että kotona..niinkuin monilla lukiessaan tuli mieleen, niin ensinnäkin minä en ole koskaan rakaana ollessani: polttanut tupakkaa, puhumattakaan alkoholista..ei pisrakaan..enkä sauhuttele edelleenkään ja alkoholia inhoan ylikaiken!!!..moesti on kysymys minun mielessäni ollut, että miksi juuri minä ja miksi juuri meidän perhe! kestämistä on ollut ja tällähetkellä vain mieheni on töissä, jotta minä voin hoitaa kaikki mahdolliset palaverit sairaalakäynnit ja terapiat.(välillä toki rankkaa on eikä jaksais, mutta kun tietää, että välillä vois mennä vähän huiliin ja lapsille hyvän paikan löytää..mummolaan ollaan monesti viety ja sitten on muitakin vaihtoehtoja
)
KAIKKIA LAPSIAMME RAKASTAMME SIITÄ HUOLIMATTA MITÄ HE OVAT..MIKÄ ON HEIDÄN ARKENSA..ME PYRIMME MUKAUTUMAAN SIIHEN..KAIKKEA EMME VOI SAADA, MUTTA EHKÄ JUURI MEIDÄT ON JUURI SIKSI VALITTU NIIHIN VANHEMPIIN JOTKA LAPSISTAAN HUOLEHTII.. välitän lapsistani ja välitän miehestäni (ps.en oo mikään uskovainenkaa)..MINÄ AJATTELEN NÄIN, ETTÄ NYT MENNÄÄN TÄSSÄ HETKESSÄ JA NYT JA TEEMME KAIKKEMME , ETTÄ KAIKILLA OLISI MAHDOLLISIMMAN HYVÄ OLLA..
minulla on kolme erityis lasta, enkä tällä todellakaan korosta,että juuri minun lapseni olisivat jotenkin erityisempiä kuin muiden lapset, vaan tarkoitan että meidän lapsilla on diagnosoitu sairaudet..kun menimme mieheni kanssa naimisiin..ei kumpikaan tiedetty, että meillä kummallakaan olisi mitään ''kantavia'' sairauksia..no saimmepa sitten kolme ihanaa poikaa ja kaikki ovat diagnoosilla..vanhimmallani on dysfasia ja pieni keskittymisen vaikeus, keskimmäiselläni on ADHD/ADD sekä lisäksi aistimusten erityishäiriö ja lisäksi epilepsia. hän kuitenkin ihan hyvin on pärjännyt suurinpiistein tehtävissään.. (esim häneen jo kysymättä koskee , niin hän tuntee sen pahana), sitten on tämä nuorin..hän on toki vielä niin nuori, ettei diagnoosia ole viellä voitu tehdä, mutta hän on tarvinnut jatkuvan valvonnan sekä päivähoidossa , että kotona..niinkuin monilla lukiessaan tuli mieleen, niin ensinnäkin minä en ole koskaan rakaana ollessani: polttanut tupakkaa, puhumattakaan alkoholista..ei pisrakaan..enkä sauhuttele edelleenkään ja alkoholia inhoan ylikaiken!!!..moesti on kysymys minun mielessäni ollut, että miksi juuri minä ja miksi juuri meidän perhe! kestämistä on ollut ja tällähetkellä vain mieheni on töissä, jotta minä voin hoitaa kaikki mahdolliset palaverit sairaalakäynnit ja terapiat.(välillä toki rankkaa on eikä jaksais, mutta kun tietää, että välillä vois mennä vähän huiliin ja lapsille hyvän paikan löytää..mummolaan ollaan monesti viety ja sitten on muitakin vaihtoehtoja
)KAIKKIA LAPSIAMME RAKASTAMME SIITÄ HUOLIMATTA MITÄ HE OVAT..MIKÄ ON HEIDÄN ARKENSA..ME PYRIMME MUKAUTUMAAN SIIHEN..KAIKKEA EMME VOI SAADA, MUTTA EHKÄ JUURI MEIDÄT ON JUURI SIKSI VALITTU NIIHIN VANHEMPIIN JOTKA LAPSISTAAN HUOLEHTII
.. välitän lapsistani ja välitän miehestäni (ps.en oo mikään uskovainenkaa)..MINÄ AJATTELEN NÄIN, ETTÄ NYT MENNÄÄN TÄSSÄ HETKESSÄ JA NYT JA TEEMME KAIKKEMME , ETTÄ KAIKILLA OLISI MAHDOLLISIMMAN HYVÄ OLLA..