Mitä mieltä olette näistä mittatilausvauvoisa?

Mua kiinnostais ihmisten mielipide tällaiseen asiaan. Eli, kun perheessä on lapsi, jolla on vakava kuolemaan johtava sairaus, onko mielestäsi oikein, että hänelle aletaan mittatilaustyönä alkiovalinnalla "hankkimaan" pikkusisarusta, jotta saadaan terveitä kantasoluja tämän olemassaolevan pelastamiseksi. Mitä mieltä olette tästä?
Itse en periaatteessa hyväksy lainkaan peukalointia noissa alkiokysymyksissä. Niin vanhanaikainen kai sitten olen, että minusta syntymä on ikäänkuin luonnollinen tapahtumA, johon ei saisi vaikuttaa ulkoapäin. Toisaalta taas...onhan ehkäisykin jonkinlaista peukalointia. Mun on ainakin todella vaikea muodostaa lopullista mielipidettä.
Toisaalta mietin, että miten tällainen toista lasta pelastamaan teetetty lapsi kokee oman ihmisarvonsa? Tuntuuko hänestä, että hän on elossa vain, jotta olisi pelastanut sisarensa tai veljensä. Traumoja ja mielenterveysongelmia saa vähemmästäkin.
Ja anteeksi, jos käytin karskia kieltä herkässä asiassa, mutta en osaa paremminkaan muotoilla asioita.

 

Ihan rehellisesti, en ole mitään mieltä.
Perheen oma asia ja niin rankka tilanne että siinä on ulkopuolisten paha sanoa yhtään mitään mikä on oikein ja väärin.
Eli mietin moista tilannetta vasta sitten jos omalle kohdalle osuu.

 

jos sä kohtelet lasta niin kuin varaosaa niin totta kai se tuntee myös olonsa sellaiseksi

 

vaikea asiahan tuo on... periaatteessa en hyväksy, kun kyllä sen lapsen pitäisi olla toivottu oman itsensä takia eikä siksi että hänen avullaan voidaan pelastaa isompi lapsi.. kun voi tosissaan aiheuttaa lapselle kaikennäköistä ajatusta vuosien mittaan.. tietystikkään eihän sitä nyt ole pakko lapselle kertoa että juuri siksi on saanut alkunsa mutta...
ja lisäks kun noi tilanteet on kinkkisiä siinä mielessä myös että mitä jos se uusi lapsi ei voikkaan pelastaa jo olemassa olevaa... keskeytetäänkö raskaus, rakastetaanko lasta vähemmän... siis nää nyt vaan on mietteitä... mutta ymmärrän toki sen että vanhemmat olisi valmiita tekemään about mitä tahansa että saisivat pelastettua jo olemassa olevan lapsensa..

 

Ihan rehellisesti, en ole mitään mieltä.
Perheen oma asia ja niin rankka tilanne että siinä on ulkopuolisten paha sanoa yhtään mitään mikä on oikein ja väärin.
Eli mietin moista tilannetta vasta sitten jos omalle kohdalle osuu.

Niin. Tosi hankalaa on tietää mitä sitten ajattelisi, jos tuo sattuisi omalle kohdalle.

 

No, huomaa ettet ole itse ollut tuossa tilanteessa. Ajattele, että oma lapsesi on menehtymässä esim. leukemiaan ja ainut mahdollisuus on luuydinsiirto. Kaiken maailman rekistereistä ei kaikille luovuttajaa löydy. Silloin on ihanaa, jos on sisarus joka voi toimia luovuttajana.
Jos joskus olet itse tällaisessa tilanteessa, (en todellakaan toivo sitä kenellekkään) voit luultavasti ymmärtää miksi ryhdytään tuollaisiin ratkaisuihin.

 

No mietipä tilanne siten, että jos sun lapsi olisi kuolemassa, niin etkö tekisi ihan kaiken, jotta hänet voisit pelastaa? Vaikka sitten sen mittatilausvauvan, jos oman rakkaan lapsesi henki sillä säilyy? Vai pystyisitkö tylysti jättään oman lapsesi kuolemaan kun vastustat alkioiden peukalointia?

Entäs sitten jos saisitte kuitenkin toisen lapsen. Ja esikoinen olisi kuollut. Etkö kantaisi syyllisyyttä, jos tämä toinen lapsi olisi voinut sisarensa hengen pelastaa, jos olisi syntynyt aiemmin?

 

Niinkun sanoin, en ole muodostanut asiasta käsitystä vielä.

 

No, huomaa ettet ole itse ollut tuossa tilanteessa. Ajattele, että oma lapsesi on menehtymässä esim. leukemiaan ja ainut mahdollisuus on luuydinsiirto. Kaiken maailman rekistereistä ei kaikille luovuttajaa löydy. Silloin on ihanaa, jos on sisarus joka voi toimia luovuttajana.
Jos joskus olet itse tällaisessa tilanteessa, (en todellakaan toivo sitä kenellekkään) voit luultavasti ymmärtää miksi ryhdytään tuollaisiin ratkaisuihin.

mutta asiassa pohdintaa aiheuttaa se että halutaanko lapsi lapsen itsensä takia vaiko sen luuytimen.. siis jos ainoa motiivi on se luuydin, niin eiväthän vanhemmat silloin halua uutta lasta, sellaisena kuin hän on... vaan tietynlaisen joka voi pelastaa isomman sisaruksensa.. ja se ainakin mulla on asia mikä mietityttää...

 

Ajattelin vain...lopulta kuitenkaan elämää ei voi hallita. Siis elämistä ja kuolemista ei pysty kuitenkaan hallitsemaan. Onko oikein että tällaisissa tapauksissa ihminen alkaa hallitsemaan elämää ja kuolemaa, kun taas muissa tapauksissa se on mahdotonta.

 

Jos noin ajateltaisiin niin se tarkoittaisi sitä että myös kaikki >ei suunnitellut lapset< eli... ainakin iso osa lapsista olisi pohjasakkaa ja vahinkoja ja mitättömiä ja kokisivat olevansa vain vahinkoja joita kukaan ei arvosta. Toisin kuin lapset jotka suunnitellaan tehdä.

Voi miten hassua ( naurettavaa jopa ? ) ajatella että synnyttämäänsä lasta ei rakastaisi olkoon se vahinko tai suunniteltu ja harkittu. Ellei ÄIDILLÄ ole mielenterveysongelmia.

Jos mun mussukka sairastuisi niin tekisin vaikka 10 mittatilauslasta ja kaikki olisivat yhtä rakkaita kuin mussukka. Tyhmää ajatella edes ettei näin olisi.

 

No, huomaa ettet ole itse ollut tuossa tilanteessa. Ajattele, että oma lapsesi on menehtymässä esim. leukemiaan ja ainut mahdollisuus on luuydinsiirto. Kaiken maailman rekistereistä ei kaikille luovuttajaa löydy. Silloin on ihanaa, jos on sisarus joka voi toimia luovuttajana.
Jos joskus olet itse tällaisessa tilanteessa, (en todellakaan toivo sitä kenellekkään) voit luultavasti ymmärtää miksi ryhdytään tuollaisiin ratkaisuihin.

mutta asiassa pohdintaa aiheuttaa se että halutaanko lapsi lapsen itsensä takia vaiko sen luuytimen.. siis jos ainoa motiivi on se luuydin, niin eiväthän vanhemmat silloin halua uutta lasta, sellaisena kuin hän on... vaan tietynlaisen joka voi pelastaa isomman sisaruksensa.. ja se ainakin mulla on asia mikä mietityttää...

Sitä minäkin ajattelin. Eli jos halutaan muutenkin toinen lapsi, niin silloinhan tämä terve lapsi on toivottu. Mutta entä jos tämä tuleekin vain varaosaksi eli idea lapsesta alkaa vasta siitä, kun elävä lapsi sairastuu.

 

Mä hyväksyn täysin. Yhtä rakas se seuraavakin lapsi olisi ja takuulla odotettu. Samalla saisi pitää toisenkin lapsen vielä itsellään jos paranisi.

 

Jos noin ajateltaisiin niin se tarkoittaisi sitä että myös kaikki >ei suunnitellut lapset< eli... ainakin iso osa lapsista olisi pohjasakkaa ja vahinkoja ja mitättömiä ja kokisivat olevansa vain vahinkoja joita kukaan ei arvosta. Toisin kuin lapset jotka suunnitellaan tehdä.

Voi miten hassua ( naurettavaa jopa ? ) ajatella että synnyttämäänsä lasta ei rakastaisi olkoon se vahinko tai suunniteltu ja harkittu. Ellei ÄIDILLÄ ole mielenterveysongelmia.

Jos mun mussukka sairastuisi niin tekisin vaikka 10 mittatilauslasta ja kaikki olisivat yhtä rakkaita kuin mussukka. Tyhmää ajatella edes ettei näin olisi.

Miten nuo kymmenen lasta asian kokisivat. Jos ei puhuta äidin tunteista vaan lasten. Ja miten pystyisit kuitenkaan hoitamaan ja huolehtimaan nuo kaikki kymmenen, jos sinulla ei olisi voimavaroja ja resursseja. Tulisi kymmenen onnetonta lasta. Eihän halu rakastaa ole sama asia kuin lapsen tunne olevansa rakastettu.

 

Todella vaikea kysymys, en pysty näin yleisellä tasolla muodostamaan edes käsitystäni, riippuu niin monesta asiasta. Esim miten hyvän avun sairas tulisi oikeasti saamaan kantasoluhoidoista, pitkittäisikö ne vaan hänen elämäänsä tjms. Jos perheessä on perinnöllisiä sairauksia, on musta ihan ok seuloa ne alkiovaiheessa pois, jos perhe niin haluaa. Itse en pystyisi moiseen seulomiseen omien eettisten arvojeni takia.

 

Ja sitten vielä. Lähtökohtaisesti itse koen, että olisi minulle erittäin järkyttävää, jos lapseni kuolisi. Myös sisaruksille tämä olisi valtava menetys. Lähteekö siis ajatus elämän ja kuoleman hallitsemisesta siitä, ettei itse kestä menetystä. Eli ikävä omaa lasta olisi niin suunnaton, että ihminen ei sitä kestäisi.

 

Jos noin ajateltaisiin niin se tarkoittaisi sitä että myös kaikki >ei suunnitellut lapset< eli... ainakin iso osa lapsista olisi pohjasakkaa ja vahinkoja ja mitättömiä ja kokisivat olevansa vain vahinkoja joita kukaan ei arvosta. Toisin kuin lapset jotka suunnitellaan tehdä.

Voi miten hassua ( naurettavaa jopa ? ) ajatella että synnyttämäänsä lasta ei rakastaisi olkoon se vahinko tai suunniteltu ja harkittu. Ellei ÄIDILLÄ ole mielenterveysongelmia.

Jos mun mussukka sairastuisi niin tekisin vaikka 10 mittatilauslasta ja kaikki olisivat yhtä rakkaita kuin mussukka. Tyhmää ajatella edes ettei näin olisi.

Miten nuo kymmenen lasta asian kokisivat. Jos ei puhuta äidin tunteista vaan lasten. Ja miten pystyisit kuitenkaan hoitamaan ja huolehtimaan nuo kaikki kymmenen, jos sinulla ei olisi voimavaroja ja resursseja. Tulisi kymmenen onnetonta lasta. Eihän halu rakastaa ole sama asia kuin lapsen tunne olevansa rakastettu.

Terve aikuinen rakastaa lapsiaan lukumäärästä huolimatta. Tuskin niitä itse hoitaisin yksin. Mulla on parin v . kuluttua 4 isovanhempaa +2 iso-iosvanhempaa lomilla lopun ikäänsä + 4 innokasta kummia ja 2 tulossa vielä lisää ainakin :-D. Myös isovanhemmat rakastavat lapsiani paljon.

Uskon että lapset kokisivat ylpeyttä. Sitä paitsi 10 oli epärealistinen luku. Todennäköisesti lapsia tehdään tuossa tilanteessa 1-2 kpl. Joka on tosi vähän.

 

Miksi lasta ei saisi auttaa olemassaolevin keinoin?

Samalla periaatteella pitäisi jättää umpparileikkauksetkin ym. tekemättä. Näin karkeasti ajatellen.