:-)
Mulla meni taju epiduraalista. Tosin lääkäri tuikkas sen väärään paikkaan 
Kyllä ne leikkaussalissa hoitaa homman loppuun.
Kyllä ne leikkaussalissa hoitaa homman loppuun.
NIINVAIN
Eikä mielestäni synnytystä tarvitse pelätä. Kaksi synnytystä läpi käyneenä kerron..että vaikka se on tuskallista, kamalaa, kivuliasta..tuntuu että kuolema korjaa..mutta se kestää vain sen "hetken"..ja tunne on sanoinkuvailemattoman ihana, kun saa oman vauvan syliin.. kaikki se kipu ja tuska helpottaa sillä sekuntilla, kun lapsi tulee maailmaan! tsemppiä kaikille, joilla synnytyksen elämää mullistava kokemus on vielä edessäpäin!
kaikki se kipu ja tuska helpottaa sillä sekuntilla, kun lapsi tulee maailmaan! tsemppiä kaikille, joilla synnytyksen elämää mullistava kokemus on vielä edessäpäin!
no vaikkei
taju lähtiskään, niin et kyllä tavallaan ole tässäkään maailmassa. sitä on jotenki niin itseensä käpertyneenä, että ajantaju ja paikantaju on jotenkin hämärää.
2x
Minulla lähti myös taju synnytyksessä ja välillä olin jossain ihan muualla, en siis tietoinen enää ympäristöstä tai mistään. Elämäni pelottavin kokemus, saan vieläkin takaumia siitä.
Mutta joo, kyllä sitä tokeni sitten niin että lapsi saatiin ulos ja kipu loppui siihen
Mutta joo, kyllä sitä tokeni sitten niin että lapsi saatiin ulos ja kipu loppui siihen
"Hannah"
Minulla lähti taju, tosin avautumisvaiheessa. Kun sain epidur.niin kesti tajukin paremmin kipua..
pökerrys
o/ Minä olen pyörtynyt kivusta neljästi (kun nilkka murtui, leikkauksen jälkeisestä vihlaisukivusta ja pudottuani hevosen selästä) ja sitten kivun, jännityksen ja väsymyksen takia B-kaksosta synnyttäessäni.
Synnytyksessä A-vauva oli jo ulkona ja eka ponnistusvaihe oli vienyt voimat. Olin rättiväsynyt, koko kroppaa särki, enkä ollut saanut sektion varalta vettä tai ruokaa koko päivänä. Kesken kaiken vain havahduin siihen, etten tiennyt missä olin, minua ravisteltiin ja minulle huudettiin. Sitten alkoi taas supistus ja tokenin hetkessä. Mies sanoi, että mulla oli ponnistuksen jälkeen kääntynyt silmät ympäri ja valahdin ihan veltoksi. Henkilöstö ei ollut siitä moksiskaan, vaan lähimmät alkoivat virvoitella ja B:tä oikeassa asennossa pitäneet jatkoivat hommiaan kuin mitään ei olisi sattunut. En siis varmasti ollut ensimmäinen joka välillä kävi muissa maailmoissa. Olin tajuttomana alle 20 sekuntia.
Synnytyksestä tai kivusta ei silti jäänyt mitään traumoja, vaan se oli kaiken kaikkiaan ihan positiivinen ja huikea kokemus. Uskaltauduin samoihin hommiin vielä kuopuksenkin kanssa.
Synnytyskivusta sen verran, että ei se niin pahaa ollut kuin mitä olin ennakkoon pelännyt. Nilkan murtuminen lapsena oli paljon pahempaa. Se kipu oli aivan halvaannuttavaa. Samoin kkm:n käynnistyskivut, silloin kuitenkin pysyin tolkuissani koko ajan.
Synnytyksessä A-vauva oli jo ulkona ja eka ponnistusvaihe oli vienyt voimat. Olin rättiväsynyt, koko kroppaa särki, enkä ollut saanut sektion varalta vettä tai ruokaa koko päivänä. Kesken kaiken vain havahduin siihen, etten tiennyt missä olin, minua ravisteltiin ja minulle huudettiin. Sitten alkoi taas supistus ja tokenin hetkessä. Mies sanoi, että mulla oli ponnistuksen jälkeen kääntynyt silmät ympäri ja valahdin ihan veltoksi. Henkilöstö ei ollut siitä moksiskaan, vaan lähimmät alkoivat virvoitella ja B:tä oikeassa asennossa pitäneet jatkoivat hommiaan kuin mitään ei olisi sattunut. En siis varmasti ollut ensimmäinen joka välillä kävi muissa maailmoissa. Olin tajuttomana alle 20 sekuntia.
Synnytyksestä tai kivusta ei silti jäänyt mitään traumoja, vaan se oli kaiken kaikkiaan ihan positiivinen ja huikea kokemus. Uskaltauduin samoihin hommiin vielä kuopuksenkin kanssa.
Synnytyskivusta sen verran, että ei se niin pahaa ollut kuin mitä olin ennakkoon pelännyt. Nilkan murtuminen lapsena oli paljon pahempaa. Se kipu oli aivan halvaannuttavaa. Samoin kkm:n käynnistyskivut, silloin kuitenkin pysyin tolkuissani koko ajan.