mitä jos, öljy ei tulekaan...

tietäiskö joku, mitkä ovat kuluttajan oikeudet, tilanteessa jos öljy on luvattu viimeistään perjantaina, eikä sitä kuulu vielä seuraavan viikon alussa. on tuottaja velvollinen korvaamaan asian jotenkin?
 
nep
Jos se riippuu syystä, johon myyjä ei pysty vaikuttamaan, myyjä ei ole korvausvelvollinen (ns. kontrollivastuu ei täyty). Kyseisen esteen tulee olla myös ennakoimaton sopimuksentekohetkellä ja sellainen, jota ei ole pystytty välttämään. Esim. hinnanalennusta tms. ei ole oikeutta saada pelkän viivästyksen perusteella, tosin todellisuudessa myyjä voi jotain vastaavaa tarjota.
En ole erikoistunut velvoiteoikeuteen, mutta asian peruspiirteet menevät noin. Kaikki nuo löytyvät oikeustoimilaista ja vahingonkorvauslaista, itse en ehdi alkaa em. lakeja nyt lukemaan, työt painaa päälle. :)
 
nep
Tuli vielä mieleen, että sinänsä tuo ei ole vähäpätöinen virhe (jos öljy on kotona loppunut/aivan loppumassa) eli on myös oikeus purkaa koko sopimus ja tottakai on oikeus pidättäytyä omasta suorituksestaan eli maksamisesta kunnes öljy tulee.
 
vastaus kysymykseen onko jotain taloudellista menetystä...

jos öljy ei tule huomenna on hyvinkin mahdollista että vanha loppuu kesken, joka siis aiheuttaa sen että tilaaja joutuu palelemaan ja pahimmassa tapauksessa putket jäätyvät.
 
ihan vaan
Alkuperäinen kirjoittaja rovva:

Ihan mitään tietämättömänä kysyn, että eikö sitä olisi voinut hieman aiemmin tilata..kun aika usein sattuu viivästyksiä asiassa kuin asiassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihan vaan :

olis voinu... :saint:
 
Hakekaa huoltoasemalta kanisterin kanssa ensiapua, hölmöt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :

näinpä juuri!

Alkuperäinen kirjoittaja hömppö:

Peesi tälle!!!

Helpommalla pääsee.

Onko teillä muuten sähköön liitetty öljykattilaa? Jos on niin sen pitäis automaattisesti siirtyä sähkölle öljyn loputtua.

kiitos, oi viisauden huipentuma. Me hölmöt emme aina tajua kaikkea, mutta onneksi on tuollaisia neroja jotka auttavat.
Kun sehän olikin tämän ketjun asian ydin, että miten me sitä öljyä nyt oikein saisimme....
kiitos
 
Alkuperäinen kirjoittaja Caran dAche:

Juu, helpommalla pääsee, mutta tulee aivan tosi paljon kalliimmaksi hakea sitä bensikseltä, kun tilata suoraan auto pihaan...
:saint:
 
Uudenvuoden pyhät ja loppiainen on sotkenu noitten aikatauluja. Myökin tilattiin öljyä jo viime vuoden puolella ja ois pitäny tulla heti vuodenvaihteen jälkeen. Normisti tulee 1-3 päivän sisällä ja yleensä tullu seuraavana päivänä, ni nyt tuli öljy vasta eilen. Kuski vaan sano, et on ollu helkutinmoinen kiirus ajella öljyjen kanssa ja menny nyt vähän pidempään kuljetuksissa pyhien takia. Onneks meillä oli iki 1000l vielä säiliössä öljyä, ni ei ois ollu maailmanloppu vaikkei ois vieläkään tullu. Mut tilattiin nyt ku on halpaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja rovva:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja rovva:
vastaus kysymykseen onko jotain taloudellista menetystä...

jos öljy ei tule huomenna on hyvinkin mahdollista että vanha loppuu kesken, joka siis aiheuttaa sen että tilaaja joutuu palelemaan ja pahimmassa tapauksessa putket jäätyvät.
Hakekaa huoltoasemalta kanisterin kanssa ensiapua, hölmöt.
kiitos, oi viisauden huipentuma. Me hölmöt emme aina tajua kaikkea, mutta onneksi on tuollaisia neroja jotka auttavat.
Kun sehän olikin tämän ketjun asian ydin, että miten me sitä öljyä nyt oikein saisimme....
kiitos
No mitäs sitten spekuloit palelemisella ja putkien jäätymisellä, jos toimitus ei tulekaan? Haet muutaman kymmenen litraa huoltikselta ja vaihdat toimittajaa. Vai annatko putkien jäätyä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Alkuperäinen kirjoittaja Caran dAche:
Alkuperäinen kirjoittaja hömppö:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja rovva:
vastaus kysymykseen onko jotain taloudellista menetystä...

jos öljy ei tule huomenna on hyvinkin mahdollista että vanha loppuu kesken, joka siis aiheuttaa sen että tilaaja joutuu palelemaan ja pahimmassa tapauksessa putket jäätyvät.
Hakekaa huoltoasemalta kanisterin kanssa ensiapua, hölmöt.
näinpä juuri!
Peesi tälle!!!

Helpommalla pääsee.

Onko teillä muuten sähköön liitetty öljykattilaa? Jos on niin sen pitäis automaattisesti siirtyä sähkölle öljyn loputtua.
Juu, helpommalla pääsee, mutta tulee aivan tosi paljon kalliimmaksi hakea sitä bensikseltä, kun tilata suoraan auto pihaan...
:saint:
Oikeastaan tarkoitin siis jos putket jäätyy sen takia ja tulee jotain vaurioita niin välttyisi jäätymiseltä ja mahdolliselta korjaamiselta. 20 litraakin jos hakee niin pärjää sillä nykylaitteilla pari päivää jos tankkiauto myöhässä, tietysti vaikuttaa tuo pakkanen ja kulutus.

;)

Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja rovva:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja rovva:
vastaus kysymykseen onko jotain taloudellista menetystä...

jos öljy ei tule huomenna on hyvinkin mahdollista että vanha loppuu kesken, joka siis aiheuttaa sen että tilaaja joutuu palelemaan ja pahimmassa tapauksessa putket jäätyvät.
Hakekaa huoltoasemalta kanisterin kanssa ensiapua, hölmöt.
kiitos, oi viisauden huipentuma. Me hölmöt emme aina tajua kaikkea, mutta onneksi on tuollaisia neroja jotka auttavat.
Kun sehän olikin tämän ketjun asian ydin, että miten me sitä öljyä nyt oikein saisimme....
kiitos
No mitäs sitten spekuloit palelemisella ja putkien jäätymisellä, jos toimitus ei tulekaan? Haet muutaman kymmenen litraa huoltikselta ja vaihdat toimittajaa. Vai annatko putkien jäätyä?
Asian ydin oli, että onko öljyn myyjä velvollinen korvaamaan jotenkin viivästymän, ei suinkaan se että jäätyykö meidän putkemme ja että mistä me sitä öljyä nyt voisimme saada.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kersantti karollina:
Meille on kerran unohtunut tuoda. Sillon toimittaja lupas 3-5 päivässä. Kun 7. tai 8.päivä oli mennyt, soitin ja niin oli aamulla auto pihassa....
Huomenna ajattelin soittaa ja tiedustella miten on asian laita.
Voi tosiaan olla että pyhät ovat sekoittaneet aikatauluja.
 
Josa
Eikös kaikissa pannuissa ole sähkövastukset varalta. Meillä loppui muutama vuosi sitten talvella 20 asteen pakkasilla öljy. Pannu kävi hetken sähköllä ja sit haettiin kanisterilla huoltikselta muutama kymmenen litraa. Se nyt on aivan sama mitä se kanisterillinen maksaa enemmän kun vaan saa lämpöä tupaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Josa:

tuosta en tiiä, mut meillä on öljykattila kaksoikattila, jossa toisella puolella voi polttaa puuta. Eli jos öljy loppuu, ni ei kun pökköä pesään vaan...
 
Yhteistyössä