Pienelle lapselle mainitsemillasi asioilla tuskin on väliä, mutta kasvaessa lapset alkavat huomata että muilla perheillä on ehkä toisin ja vertailla omia elinolojaan muihin. Joskus tähän voi liittyä häpeää ja ulkopuolisuuden tunnetta.
Olen samaa mieltä. Merkkivaatteiden haluaminen saattaa kummuta kaveriporukasta, eli mikäli kaveriporukassa monella on merkkivaatteita, ryhtyy muukin joukko noudattamaan tätä "pukukoodia", sitten jossain vaiheessa. Mutta ehkäpä tässä mielessä lapsi on jo varhaisteini tai teini, eli esimerkiksi 11-13-vuotias.
Jos mietitään sitä, kuinka pienet lapset tiedostavat omistavansa, niin aika pienenä tämäkin tuntuu joillain alkavan.
Tunnen siis henkilökohtaisesti pari perhettä, joissa on pieniä lapsia, iältään 2-3-vuotiaita näissä tapauksissa. Perheiden vanhemmat ovat tavallisia ihmisiä, tavallisissa ammateissa. Tulotasoltaan ovat käsittääkseni keskituloisia. Perusasiat perheillä on kunnossa. Perheiden kotoa löytyy perusmukavuudet, eli televisio, tietokone/tabletti, lapsille dvd-levyjä, ja muita samantyyppisiä asioita, joita suurin osa suomalaisista omistaa.
Se, mikä minua hämmentää, on kyseisten perheiden lasten käytös, eräänlainen omistamisen korostaminen. Jo nämä pienet saattavat "pröystäillä" sillä mitä heillä on, mutta mitä jollain toisella ei ole. Kyse on tietysti näin pienillä vielä suhteellisen pienistä asioista, eli jostain lelusta, vaatekappaleesta, kirjasta tai vaikkapa dvd-levystä, mutta kieltämättä tuo on jotenkin hämmentävää ainakin kun omieni käytöstä mietin; kyllä meiltäkin löytyy sitä sun tätä, mutta lapsilla (pienimmät ovat samanikäisiä ko. lasten kanssa) ei tunnu olevan tarvetta mitenkään korostaa sitä (mikä on totta kai hyvä asia).
Lähinnä siis mietin, mistä tällainen korostamisen tarve omistajuuteen liittyen johtuu. Eli puhutaanko näissä perheissä erityisen paljon siitä, mitä kenelläkin on tai mitä kukin omistaa tai että on hienoa omistaa - vai mistä tämä voi johtua?