Mitä ajattelet jos henkilö kokee että elämä on helppoa?

Kuvitellaan tilanne että henkilö itse tiedostaa että periaatteessa hän saa kaiken minkä haluaa, mutta tiedostaa rajansa eikä tavoittele kuuta taivaalta. Hän kokee että elämä on helppoa, mitään mahdottoman epäreilua katkeroittavaa tai psyykettä pysyvästi järkyttävää mullistusta ei ole tapahtunut.

Oletko itse sellainen, tunnetko sellaista ja vaikket tuntisi mitä ajattelisit tuollaisesta henkilöstä? Toivoisitko että ko. henkilö on hiljaa eikä missään nimessä julista elämän helppoutta?

 

Olisikohan sellainen tyyppi vain ettei stressaa turhasta/helposti. Eipä siinä mitään eikä haittaa itseäni. On kyllä erilainen kuin itse olen

 

Koen itse, että elämäni on helppoa. On minulla pitkäaikaissairauksia, mutta niiden kanssa osaan elää. Minulla on töitä, perhettä, ystäviä ja koti. Ei suurempia vaikeuksia, tai ainakaan en osaa tavallisia vastoinkäymisiä pitää elämää vaikeuttavina asioina. Semmoista tämä elämä vaan on.

 

Taidan itse olla tuollainen. Elämän peruspalikat ovat tukevasti paikoillaan, ja työttömyydestä, läheisten sairasteluista yms huolimatta koen että elämä on aika helppoa. Ehkä olen nähnyt maailmaa nurjine puolineen sen verran, että olen kiitollinen omasta "helposta" elämästä, tai sitten peruspositiivinen luonne estää turhan murehtimisen.

 

Itse koen että olen päässyt elämässäni helpolla. Koulut olen päässyt hyvillä arvosanoilla lukematta kokeisiin ja ostamatta kirjoja jne.
Ja töihin pääsin ihan heittämällä, vahingossa. Työpaikkoja on ollut ihan jonoksi asti, vaikka omasta mielestäni olen kyllä aika laiska työntekijä.

Kerran kuitenkin nuorena menin ulkomaille töihin hoitamaan eläimiä taskurahaa vastaan. Ja se oli aivan kamalaa. Soitin kotiin ja itkin, ja anelin (no en kai oikeasti edes lupaa ois tarvinnut, mutta tiedätte kai sen sellaisen hyväksynnän mitä nuori haluaa vanhemmiltaan?) että saisin tulla takaisin kotiin. Iskä ois päistikkään varmasti ajanut läpi Euroopan hakemaan minut kotiin, mutta äiskä pysyi tiukkana ja sanoi että jatkat nyt sopimuksen loppuun.

Myöhemmin hän sanoi että teki sen ihan vain sen takia että oppisin ja tajuaisin että elämä ei oikeasti ole niin helppoa kuin mitä se minulle oli siihen asti ollut. Että aina ei vain voi saada huippuhyviä työpaikkoja ja kaikki ei aina vain onnistu pelkästään sen takia että MINÄ haluan.

En ole tuosta katkera, ja muistelen tuota viheliäistä aikaa ihan hyvänä kokemuksena. Ja nyt olen taas ihan älyttömän hyvässä työpaikassa, ja käyn koulua (amk) tässä samassa. Sen pääsisin läpi varmasti helposti ja nopeasti, jos en vain olisi niin pirun laiska ja mukavuudenhaluinen

Ei olla rikkaita, mutta minusta ainakin tuntuu että voin tehdä "mitä vain", ja olen kaikin puolin tyytyväinen elämääni En tosin siitä leuhki tai muutenkaan pidä meteliä.

 

Toivoisin, että sellainen henkilö saisi elää mahdollisimman pitkään tuon tunteen kanssa. Jotenkin vaikuttaa niin viattomalta ja hyvällä tavalla naiivilta ihmiseltä. Jollainlailla tekisi mieli halata ja sanoa, että niin se elämä on helppoa ja ihanaa, vaikka itse onkin joutunut kokemaan sen niin eritavalla. Ehkä sisimmässäni toivon vielä että, voisin itsekin uskoa noin.

Tavallaan kumminkin tietäisin, etten henkilön kanssa voisi sen syvempää ystävyyttä luoda. Kun taas ihmiset, jotka ovat joutuneet taistelemaan samojen asioiden kanssa kuin itse, heihin koen henkistä yhteyttä.

 

Minusta myös tuntuu että mun elämä on ollu helppoa. Rakastava ja huolehtiva lapsuudenkoti, ei mitään suurempia huolia ole koskaan ollut. Nyt ihana mies ja useampi lapsi ja olen saanut olla tosi kauan kotiäitinä. Tämä kotiäitiys saattaa loppujen lopuksi olla se sudenkuoppa joka tulee tuomaan vaikeuksia tulevaisuudessa, siis kun olen niin kauan ollut kotona.

 

[QUOTE="Mimi";28884801]

Tavallaan kumminkin tietäisin, etten henkilön kanssa voisi sen syvempää ystävyyttä luoda. Kun taas ihmiset, jotka ovat joutuneet taistelemaan samojen asioiden kanssa kuin itse, heihin koen henkistä yhteyttä.[/QUOTE]

:O

 

Onhan elämä tavallaan helppoa, vaikka olisi vaikeuksiakin kokenut. Elän yhä, koska se on se helpoin vaihtoehto. Ja koska olen utelias. Jos jollekulle on sattunut elämä ilman suuria murheita ja huolia niin hyvä heille. Toisaalta se on kai asennekysymys. Mieheni pitää elämäänsä helppona, vaikkei se minusta sitä ole ollut hänen osaltaan.

 

Mä enneminkin ajattelen niin että elämässä on erilaisia aikakausia. Jos mulle tultaisiin sanomaan että elämä on helppoa niin, juu voihan se olla mutta se voi muuttua hankalaksi heti seuraavana päivänä

 

Ihan jees.

 

[QUOTE="Mimi";28884801]Toivoisin, että sellainen henkilö saisi elää mahdollisimman pitkään tuon tunteen kanssa. Jotenkin vaikuttaa niin viattomalta ja hyvällä tavalla naiivilta ihmiseltä. Jollainlailla tekisi mieli halata ja sanoa, että niin se elämä on helppoa ja ihanaa, vaikka itse onkin joutunut kokemaan sen niin eritavalla. Ehkä sisimmässäni toivon vielä että, voisin itsekin uskoa noin.

Tavallaan kumminkin tietäisin, etten henkilön kanssa voisi sen syvempää ystävyyttä luoda. Kun taas ihmiset, jotka ovat joutuneet taistelemaan samojen asioiden kanssa kuin itse, heihin koen henkistä yhteyttä.[/QUOTE]

No huh. Mulla on aika paljon ns. rankkoja kokemuksia omaan ja läheisteni terveyteen yms liittyen. Silti koen, että elämäni on aika helppoa verrattuna moniin muihin joihin olen reissuillani törmännyt ja joita olen työkseni auttanut. Mun ajatusmaailma on sellainen, että vaikeudet kuuluu elämään mutta niihin ei jäädä kiinni. Moniin ns. vaikeisiin asioihin -kuten syöpään- ei voi paljoa itse vaikuttaa ja murehtimalla asiat eivät muuksi muutu. Olen ilmeisesti kuitenkin kuvailemasi naiivi tyyppi, tosin sillä erotuksella että niitä rankkojakin kokemuksia löytyy. Perspektiivi vain on omaa napaa kauempana.

 

[QUOTE="Mimi";28884801]Toivoisin, että sellainen henkilö saisi elää mahdollisimman pitkään tuon tunteen kanssa. Jotenkin vaikuttaa niin viattomalta ja hyvällä tavalla naiivilta ihmiseltä. Jollainlailla tekisi mieli halata ja sanoa, että niin se elämä on helppoa ja ihanaa, vaikka itse onkin joutunut kokemaan sen niin eritavalla. Ehkä sisimmässäni toivon vielä että, voisin itsekin uskoa noin.[/QUOTE]

Hämmentävää. Itse en koe näkeväni asioita pinkkien lasien läpi tai vastaavaa. On läheisuvussa ollut rankkoja sairauksia ja kuolemantapauksia, ja takana on aika ikävä parisuhde mieheen jolla oli sekä päihderiippuvuus että kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Mutta ne ovat takanapäin, ja olen jostain syystä tosi hyvä jättämään ne taakse, vaikka noin yleensä olen pitkävihainen ja märehdin asioita kauan. Mutta mitä järkeä on elää menneisyydessä? Nykyään minulla on ihana mies, enkä koe tarvetta esim. peilata edellistä suhdetta tähän. Tai en osaa pelätä esim. syöpään sairastumista/kuolemista, vaikka lähisukulaisia on siihen kuollut turhan monta ja itseltäni on löytynyt kasvain.

 

Suomi on murheiden maa eikä täällä ole sosiaalisesti hyväksyttävää sanoa että elämä on helppoa. Missään tilanteessa.

 

Mä olen vähän tuon kaltainen, mutta tosiaan aika vähään tyytyvä. Musta elämän helppoudesta saa puhua, mutta ymmärrän kyllä jos joku voi pahoittaa siitä mielensä. Ehkä se clue on siinä, että ymmärtää olevansa onnekas ja tiedostaa, ettei elämä ole kaikille yhtä helppoa.

 

Uskon, että elämän helppous on aika pitkälle asennekysymys. On olemassa ihmisiä, jotka aina valittavat ja stressaavat kaikesta. Lisäksi he usein jäävät pitkäksi aikaa murehtimaan jo tapahtuneita asioita.

En tarkoita sitä, että tunteeton pitäisi olla, mutta kyllä positiivisuus on voimavara, joka saa yleensä asiat tuntumaan ainakin vähän helpommilta.

 

Mä olen kokenut menneisyydessäni monia niin ahdistavia ja vaikeita asioita, että nyt elämä tuntuu helpolta. Vaikka olenkin "vain" työtön, koyhä, sairas totaaliyh. Mut asiat on olleet niin paljon huonomminkin, että osaan iloita tästä kaikesta mitä olen silti saanut itse saavutettua

 

Kuvitellaan tilanne että henkilö itse tiedostaa että periaatteessa hän saa kaiken minkä haluaa, mutta tiedostaa rajansa eikä tavoittele kuuta taivaalta. Hän kokee että elämä on helppoa, mitään mahdottoman epäreilua katkeroittavaa tai psyykettä pysyvästi järkyttävää mullistusta ei ole tapahtunut.

Oletko itse sellainen, tunnetko sellaista ja vaikket tuntisi mitä ajattelisit tuollaisesta henkilöstä? Toivoisitko että ko. henkilö on hiljaa eikä missään nimessä julista elämän helppoutta?

Harvinainen ihminen. Yleensä ikä katkeroittaaa melkein kaikki - menee vain ja kävelee kaupungin ihmisvilinässä. Näkee että vääryys jättää jäljet ihmisiin.

Se, että asettaa omat tavoitteet melko matalalle, ei kai siinäkään ole mitään pahaa.

Mielestäni ihminen saa elää noin ja on hienoa elää noin. Niin kauan kaikki on ok kun ei aiheuta muille haittaa.

 

Ihminen kokee vääryytenä monenlaista. Kun vaikka eilen amerikkalaisista sotilaista tuli sarjaa, nekin kai kokivat että heitä kohdeltiin väärin kun joku sotakaveri kuoli. Kun itse olivat ensin menneet vieraalle maalle taloudellisen hyödyn toiveissa. Ja voittaja kirjoittaa tietysti historian.

 

[QUOTE="Mimi";28884801]Toivoisin, että sellainen henkilö saisi elää mahdollisimman pitkään tuon tunteen kanssa. Jotenkin vaikuttaa niin viattomalta ja hyvällä tavalla naiivilta ihmiseltä. Jollainlailla tekisi mieli halata ja sanoa, että niin se elämä on helppoa ja ihanaa, vaikka itse onkin joutunut kokemaan sen niin eritavalla. Ehkä sisimmässäni toivon vielä että, voisin itsekin uskoa noin.

Tavallaan kumminkin tietäisin, etten henkilön kanssa voisi sen syvempää ystävyyttä luoda. Kun taas ihmiset, jotka ovat joutuneet taistelemaan samojen asioiden kanssa kuin itse, heihin koen henkistä yhteyttä.[/QUOTE]

Tosi tyhmä asenne. Ylimielinen paska. On ihmisiä jotka ovat kärsineet kaiken, ja jotenkin vaan eivät välitä vaan ovat kaikille edelleen kivoja, nöyriä ja hyviä.
Mutta he ovat niin vähemmistö. suurin osa on kuten sinä. Että nostaa itsensä ja kärsimyksensä.

 

Täälläkin yksi rouva "helppo elämä". Ainakin kuten ystäväni minulle hyväntahtoisesti toisinaan sanovat. Se on varmaan jonkunlainen totuus, mutta itse näen että se "helppo elämä" on itselleni syntymälahjana suotu ominaisuus ja positiivinen mielentila. Minulla on aikuisiällä alkanut hengenvakava sairaus joka ei toki vaikuta päivittäiseen elämääni, takana avioero kahden lapsen äitinä jne.Sellaisia asioita, jotka eivät minun nähdäkseni tarkoita "helppoa elämää", mutta joka ainoa hetki minusta tuntuu, että eteenpäin mennään kuin mummo lumessa ja murehtiminen on joskus ok mutta ei siitä pidä elämäntapaa tehdä. Nykyään olen naimisissa ja odotan kolmatta lasta. Varmaan helpolla elämällä tarkoitetaan osaksi myös osanamme olevaa taloudellista hyvinvointia, mutta täysin toisenkin puolen kokeneena olen kiitollinen tästä.
Koen, että saan tavoittelemani asiat, ja jotenkin musta tuntuu, että kun uskon itseeni ja ajattelen asioista parhain päin, niin se ajaa myös hyviä asioita tapahtumaan. Ystäviäni on moneen junaan, ja monella ei sitten välttämättä niinkään helppoa aina, mutta toivon, että minä en aiheuta katkeruutta, vaan päinvastoin pyrin jakamaan hyvää eteenpäin, ja tuen ympärilläni olevia ihmisiä!

 

Tiedän, että olen onnekas ja olen kiitollinen siitä. Olen saanut ihanan pullantuoksuisen lapsuuden.. Koulut meni hyvin. Okei.. Olin koulukiusattu, mutta sen verran kirjoihin uppoutunut, että tajusin oikeastaan tuon koulukiusaamisen vasta jälkikäteen Minut siis jätettiin systemaattisesti kaiken ulkopuolelle, mutta ei se minua haitannut oikeastaan ollenkaan. En ole siinä ammatissa, mistä haaveilin, mutta olen opiskellut yhden ammatin ja työtoverit ja asiakkaat arvostavat minua ja ammattitaitoani. Olen hyvä työssäni, vaikkei se olekaan unelma-ammattini. Aviopuolisoni tapasin 11 vuotta sitten ja hän on unelmieni mies edelleenkin. Lapsemme ovat syntyneet 10 kk siitä hetkestä kun on jätetty ehkäisy pois. Nämä penskat ovat aivan ihania ja saan olla heidän kanssa vielä vuoden kotona kunnes palaan töihin.

Ei minulla ole suuria vaatimuksia ollut elämältä koskaan. Olen vain toivonut, et minulla olisi hyvä olla ja saisin olla rakkaideni kanssa. Kaikki muu varallisuus ja elintaso tullut siinä ohessa yhteistyöllä puolison kanssa.

Tavallinen olen, mutta niin kiitollinen elämästä, jonka olen saanut.

 

Uskon, että elämän helppous on aika pitkälle asennekysymys. On olemassa ihmisiä, jotka aina valittavat ja stressaavat kaikesta. Lisäksi he usein jäävät pitkäksi aikaa murehtimaan jo tapahtuneita asioita.

En tarkoita sitä, että tunteeton pitäisi olla, mutta kyllä positiivisuus on voimavara, joka saa yleensä asiat tuntumaan ainakin vähän helpommilta.

Näin. Elämän helppous on asennekysymys, ja mikä toisesta voi tuntua helpolta, on toiselle aivan valtavan vaikeaa. Mulla on objektiivisesti ajatellen ollut paljonkin vastoinkäymisiä, mutta silti katson elämän olevan helppoa enkä stressaa turhista. Eli ap:n kysymykseen - ajattelisin, että onpa kiva että meitä on muitakin Suomessa on pääosin vallalla aika negatiivinen elämänasenne, mikä näkyy varmaan esim. itsemurhatilastoissa... edelleen jos objektiivisesti yrittää ajatella, niin elämä ei varmasti ole helpompaa jossain kehitysmaassa kuin täällä, mutta silti ihmisiä vaan ahistaa niin hirmuisesti koko ajan ja on vaikeeta.

 

Minä koen, että minulla on helppo elämä nykyään. Sitä se tosin aina ei ole ollut, vaan olen kohdannut tässä elämässä myös paljon vaikeita ja kipeitä asioita, sairauksia, läheisten menetyksiä, mielenterveysongelmia, väkivaltaa, kodittomuutta, työttömyyttä jne. Nykyään en jaksa enää stressata pienistä asioista vaan olen tyytyväinen siihen, että elämän perusasiat ovat kunnossa nykyään ja arki rullaa normaalisti.