Mitä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nestettä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Nestettä

Vieras
Vähän tyhmä kysymys, mutta on vaivannut vähän.
mainitsin joskus neuvolassakin ja pyysivät seuraamaan tilannetta.
rv on 36+1 ja mulla lorahti taas eilen (on siis tapahtunut n.viikko sitten ennekin yhden kerran) siis lorahti nestettä pöksyihin. Tuntu lämpimältä ja nestemäisen juoksevalta..se imeytyi pöksyihin heti, mutta housuihin jäi vähän harmahtavaa väriä. Voisko valkovuoto olla noin vetistä?

Se tuli lorahtamalla niinkuin pissa, mutta selvästikin ihan sieltä emättimen puolelta tuli. Ei siis pissaa.

Neuvolasta sanottiin silloin, että tarkkailen tilannetta ja että lapsivesi on kirkasta. Joten kyse varmaan v.vuodosta.
Voisiko lapsivettä edes lorahdella tolla tavalla ensin yhden kerran ja sit viikon päästä uudelleen.

Vaikea uskoa varsinkin kun neuvolassa kohdunkaula oli hyvä tässä ihan vähän aikaa sitten.

Mä olen toista kertaa synnyttämässä ja keho ihan erilainen kun ekalla kerralla.
 
Mulla lorisee joka aamu kun nousen ylös sängystä.Nukun ilman alushousuja ja nestettä valuu siis jalkoja pitkin.Jonkun verran sitä tulee ja sitten loppuu.Olen ajatellut sen olevan valkovuotoa.Rv on 32.Huomenna neuvola jos muistaisi ottaa asia puheeksi. Muuten mulla ei mitään ihmeellisiä vuotoja.
 
Kuulostaa vähän hälyyttävältä, että lapsivettä voi lorahtaa vaikka kohdunkaula kiinni ja kiinteä. Niin se lääkäri sanoikin tossa viime viikolla kohdunkaulan olevan.

Mun täytynee soitella tästä neuvoja synnäriltä. Ei vain yhtään tee mieli olla epätiedossa..toisaalta ei houkuttele joutua tutkimuspöydälle, mutta ei kyllä tee mieli olla kotonakaan miettimässä.

Sitä nestettä kun lorahti ihan kunnolla.
 
heips.
mulle sanottii neuvolassa että lapsi voi rapata mahassa jotain niin että se kalvo menee rikki ja lapsi vettä tulee sitten pikkuhiljaa ulos (aika sekavasti selitetty)
mutta sen voi kokeilla sillai että käyt alapesulla ja kuivaat paikat oikein kunnolla jos tämän jälkeen alushousut kastuvat nii se on lapsivettä mutta jos jää kuivaksi nii se on valkovuotoa tai pissaa.
 

Yhteistyössä