Olen kertonut täällä tästä työpaikkakiusaamisesta, jonka vuoksi halusin lopettaa työpaikassani ja olinkin ihan pikkuista vaille lähdössä, vaikka työttömäksi, mutta sitten pari päivää ennen kun piti lopettaa sisuunnuin ja vaihdon vuoroa, jolloin en näe kiusaajaani kuin liukumien puitteitteissa.
Tämän viikon hän on pois töistä eli ei ole tietoa siitä miten hän nyt käyttäytyy.
Kiusaamiseen ei ole syytä, jonka minä tietäisin, riitaa ei ole ollut jne. Ko. hlö jutteli aina paljon kanssani, kuten muidenkin kanssa juttelee - kyseessä on turkkilainen mies.
1,5kk sitten kuulin yhtä äkkiä ettei me kuulemma olla väleissä ko. hlön kanssa toiselta työkaverilta, ja toden totta, hän oli kuin minua ei olisi olemassakaan, mutta haukkui selän takana minua, syytti valehtelijaksi (henk.koht. asioissani, ei työhön tai häneen liittyvää) aiheetta ja varmaan paljon muuta.
Eristämistä, työssä viihtymiseni alkoi olla nollan luokkaa, nukuin huonosti, halusin vain pois työpaikaltani.
Ihan loppuvaiheessa kerroin asiasta työnjohtajalle, joka puhui ko.hlön kanssa, joka sitten yritti puhua kanssani, mutta en enää halunnut puhua.
Nyt sitten luottamusmies on valmis viemään asian pääluottamusmiehelle, mutta mitä mieltä olette onko se liian rajua jo??
Kyseessä on ihminen, joka nimittelee, haukkuu, puhuu pahaa toisista, meluaa ihan koko ajan, on koko ajan myös riidoissa jonkun, yleensä useamman ihmisen kanssa - siis mykkäkoulua riittää. Oikeasti todellinen työpaikkakiusaaja, joka on valmis vaikka kuinka lapsellisiin juttuihin, siis ihan uskomattoman alas menee.