Mitä tekisitte...kadonneen pleikkarin arvoitus?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Minna
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Minna

Vieras
Olin nuorimman kanssa neuvolalla ja sillävälin oli meille tullut yks poikien koulukaveri. Pelasivat meillä kotona pleikkaria ja ennekun tulin kotiin, oli kaverin pitänyt lähteä omaan kotiinsa. Illalla huomattiin, ettei pleikkariavekotinta ollut missään. Pleikkari oli mystisesti kadonnut, mukanaan johto, joka on aina kiinni seinässä (meidän lapset ei itse sitä irrota vaan on aina valmiina). Pleikkarin sisällä oli myös muistikortti... Lapset ovat iältään 10 vuotiaita. Asutaan tosi pienellä paikkakunnalla ja tilanne on hankala. Miten voisimme selvittää kadonneen pleikkarin arvoituksen. Koti on jo käännetty (eli ei ole täällä missään). Kummallista on myös, ettei meidän lapsia pyydetä sinne ikinä kylään. Harmittaa, kun poika oli vaan ilmaantunut meille ja vielä kun me vanhemmat ei oltu kotona...
 
Näin toimisin jos asuisin kaupungisssa...mutta täällä maalla ollaan niin pitkävihaisia...ja epäilen että päästäisivätkö meitä edes sisään...jotenkin omituisia koko perhe. Nyt ollaan teroitettu lapsille, ettei niiden lapset saa tulla meille. Harmittaa, kun muutenkin niin vähän kaverimateriaalia ja nyt vielä tämä juttu
 
joo, en mä sen perheen vihaa pelkääkkään, mutta sitä perhettä pidetään niin arvossaan täällä. Isompi lapsista kiusasi meidän tyttöä koulussa ja puutuin asiaan niin koulunjohtaja kehtas sanoa mulle, että hyshys...sellainen se tyttö on ja on ollut muitakin kohtaan. Mutta mitään juttua ei saa nostaa, koska sen isä tekee ilmaseks hommia koululla (lumitöitä jne.)...no se juttu selvittettiin rehtoria myöten...ja siitäkin on jo vihat päällä.
 
Soita ja kysy ensin tyyliin "onko poika piilottanut pleikan teillä johonkin paikkaan, kun ette sitä löydä". älä siis heti syytä, että olisi mukanaan vienyt (vaikka todennäköisesti kai onkin).

Pienten paikkakuntien ihmiskiemurat on vaikeita, tiedän, mutta mulla on ainakin sellainen periaate täällä tuppukylällä, että ketään en ala pokkuroimaan statuksen takia. Samanarvoisia ihmisiä me kaikki kuitenkin ollaan.
 
Eiköhän toi mahollisimman nopeasti kannattais selvittää. Teiän oma lapsi ei tietysti nähny eikä tiedä mitään? Ensin sen kanssa selvitätte mitä oikein on puuhailtu, sitten vois kysyä siltä kaverilta ja sen vanhemmilta. Kyllä aikuisten pitää pystyä järkevästi setvimään tollaset jutut, ilman vihanpitoa, vaikka kuinka skutsissa elettäisiinkin.
 
Juu, mun kans ei tartte pokkuroida. Inhottaa vaan jotenkin koko juttu. Sitten tulee heti mieleen, kun niitten tyttö oli meillä, kun meiän tytön kännykkä katos mystisesti pari vuotta sitten... Hirvee olo itsellä, kun ei huvittais lähteä syyttelemään ketään...mutta toisaalta varastaminen on rikos ja tosi väärin. Voihan se olla ettei ne vanhemmat avaa mulle ees ovea, kun eivät tervehdikkään. Mun omasta mielestä ne lapset vaikuttaa ihan kivoilta ja mitä oon seurannut, niin kivasti leikkivät meidän lasten kanssa ja ei oo siinä ollut ongelmia. Oon kait hölmö, kun ees annan niitten leikkiä meidän lasten kans, mutta kuten jo totesin eipä oo paljoa valinnanvaraa kaverien suhteen (kun luokalla on vaan 5 oppilasta 3 tyttöä ja 2 poikaa)
 
Meillä on 3 poikaa...eivätkä pojat tiedä mihin kone on hävinnyt. Sanoin, etten oo vihainen (aattelin et jos on vaik vahingossa tippunut ja sitten se on piilottettu ja muka kadonnut). Pojat olivat olleet hyppimässä trampoliinilla ja mistä mä tiedän jos se poika on sanonut että mä käyn vessassa ja samalla ottanut vekottimen. Mä en ainakaan kannata mitään vihanpitoa...(oon ite kaupungista muuttanut)...mutta näillä näyttää olevan verissä tällanen vihanpito. Kun muutettiin, niin ekana mulle kerrottiin kaikista ihmisistä niitten pahat puolet ja heikkoudet...
 
ehdottomasti toi pitää selvittää! varsinkin jos tosiaan se poika on sen ottanut, sehän vaan innostuu lisää ja alkaa rosvoamaan lisää jos pääsee kuin koira veräjästä!
 
Soittaisin vanhemmille ja selittäisin että pleikkari on kadonnut jäljettömiin lapsen vierailun aikana, että voisivatko he kysyä lapseltaan muistaako hän mihin se olisi voinut joutua, omat lapset kun kieltävät ottaneensa sitä irti. En suoraan syyttäisi heidän lastaan ottajaksi vaan jos hänellä olisi tietoa asiasta..
 
Jestas, ja pleikkari painaakin lähemäs 5kg, joten ei sitä niin vaan raahata huomaamatta minneen.

Jos vaikka joku naapuri tai vastaantulija on nähny?
Millä se poika oli liikkeellä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mykkä kissa on mauton:
Kännykkä pöllitty aikaisemmin ja nyt lähti pleikkari :o
Kyllä asia pitää ehdottomasti selvittää ja kierre katkaista. Satakoon niskaan mitä p...aa tahansa ja vaikka ikuiset vihat, mutta onhan tuo nyt ihan törkeetä!

Peesi. Uskomatonta myös tuonkoulujohtajan puheet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mykkä kissa on mauton:
Kännykkä pöllitty aikaisemmin ja nyt lähti pleikkari :o
Kyllä asia pitää ehdottomasti selvittää ja kierre katkaista. Satakoon niskaan mitä p...aa tahansa ja vaikka ikuiset vihat, mutta onhan tuo nyt ihan törkeetä!
Ei muuta kun kissa pöydälle. Jos tulee vihat niskaan niin tulkoon. Tommosia kamuja en edes haluais omistaa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Foortti harmaana:
Jestas, ja pleikkari painaakin lähemäs 5kg, joten ei sitä niin vaan raahata huomaamatta minneen.

Jos vaikka joku naapuri tai vastaantulija on nähny?
Millä se poika oli liikkeellä?

Tuskin painaa edes 1kg se litteä.
 

Yhteistyössä