?
,,,
Vieras
Eli mulla on pienoinen ongelma..
Ahdistaa, sillä tuntuu että minusta on tullut liian aikuinen ja tylsä.
Asumme mieheni kanssa yhdessä, meillä on 2 kissaa ja koira.
Minulla on tunne että minun kuuluisi olla tämän mieheni kanssa yhdessä loppuelämäni tai sitten edessä olisi karmiva ero.
Jonkinlaista sitoutumiskammoa kait.. Pohdin koko ajan onko mies minulle tarpeeksi hyvännäköinen ja luonteeltaan tarpeeksi hyvä yms.. tyhmää. Vai odottaako jossakin vielä parempi vaihtoehto, johon en kuitenkaan törmää koska seurustelen.
Ok.. tähän astihan ratkaisu olisi helppo, mutta minulla on ollut samanlaisia tuntemuksia jo edellisissäkin suhteissa ja kun eroan ja olen sinkkuna niin kohta olen uudessa suhteessa taas. Osaan kyllä olla onnellinen yksinkin mutta mieluummin olen jonkun kanssa. Jotenkin tuntuu että kun seurustelen niin se vain on sitä arjen pyöritystä ja sitä se on koko loppuelämän. Vaikkakin näemme kavereita ja teemme kaikkea hauskaa..
Mitä siis te olette 20 v:nä tehnyt ? Olenko outo jos en harrasta irtosuhteita ja baareilua jatkuvasti, enkä "elä elämääni "
Olenko aikuistumassa liian nopeasti ?
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia ? Haluaisin vain olla onnellinen mieheni kanssa mutta mietin vain onko hän minulle riittävän hyvä ja rakastanko häntä oikeasti.. Ja tavallaan tiedän että tämä kaikki selittyy sillä että yksi suhteeni päättyi todella traagisesti ja se on ihan normaali psykologinen reaktio että tulevissa suhteissa oikein etsimällä etsii vikoja.. Annanko asian vain olla ja katson ajan kanssa ?
Ahdistaa, sillä tuntuu että minusta on tullut liian aikuinen ja tylsä.
Asumme mieheni kanssa yhdessä, meillä on 2 kissaa ja koira.
Minulla on tunne että minun kuuluisi olla tämän mieheni kanssa yhdessä loppuelämäni tai sitten edessä olisi karmiva ero.
Jonkinlaista sitoutumiskammoa kait.. Pohdin koko ajan onko mies minulle tarpeeksi hyvännäköinen ja luonteeltaan tarpeeksi hyvä yms.. tyhmää. Vai odottaako jossakin vielä parempi vaihtoehto, johon en kuitenkaan törmää koska seurustelen.
Ok.. tähän astihan ratkaisu olisi helppo, mutta minulla on ollut samanlaisia tuntemuksia jo edellisissäkin suhteissa ja kun eroan ja olen sinkkuna niin kohta olen uudessa suhteessa taas. Osaan kyllä olla onnellinen yksinkin mutta mieluummin olen jonkun kanssa. Jotenkin tuntuu että kun seurustelen niin se vain on sitä arjen pyöritystä ja sitä se on koko loppuelämän. Vaikkakin näemme kavereita ja teemme kaikkea hauskaa..
Mitä siis te olette 20 v:nä tehnyt ? Olenko outo jos en harrasta irtosuhteita ja baareilua jatkuvasti, enkä "elä elämääni "
Olenko aikuistumassa liian nopeasti ?
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia ? Haluaisin vain olla onnellinen mieheni kanssa mutta mietin vain onko hän minulle riittävän hyvä ja rakastanko häntä oikeasti.. Ja tavallaan tiedän että tämä kaikki selittyy sillä että yksi suhteeni päättyi todella traagisesti ja se on ihan normaali psykologinen reaktio että tulevissa suhteissa oikein etsimällä etsii vikoja.. Annanko asian vain olla ja katson ajan kanssa ?