heippa!
anteeks vaan se ensimmäinen viestini tähän ketjuus, joka oli aika rajua luettavaa, mut toivoin vain saavani sinut ajattelemaan asiaa kunnolla. et uskokaan kuinka iloinen olin lukiessani päätöksestäsi pitää lapsi.
älä välitä noista mielipiteistä, et kuustoistavuotias ei muka pystyisi lasta hoitamaan. oon itekin 22v ja siis 8kk:n äiti ja odotan toista, eli tiedän mitä lapsen hoito on, eikä mulla edes ole mitään huippuavuliasta miestä ja apunakin on vaan toiset isovanhemmat, myöskin raha-asioissa saa kiristellä, et on mulla kait varaa sanoo tää mielipiteeni.
ja tunnen muuten itseäni pari vuotta nuoremman naisen, joka tuli raskaaksi 16 vuotiaana, piti
lapsen, ja nyt on jo toinenkin tullut, eli eipä vissiin pitänyt sitä mitenkään mahdottomana urakkana.
niin, ja elämä on todellakin muutakin kuin hyvä työpaikka ja omistusasunto, sen oon tähän ikään mennessä jo ehtinyt oppia. omistusasunto oli meilläkin, mut eräiden rankkojen asioiden johdosta vuokralla asutaan tällä hetkellä ja näillä näkymin ainakin vielä muutama vuosi. työpaikka ei oikeastaan edes kiinnosta, koska haluan hoitaa lapseni kotona niin pitkälle kuin mahdollista, ja koska taloudelliset paineet on kokolailla mennyttä,niin mikäs siinä on kotona ollessa. lisätään nyt vielä, ennen kuin joku ehtii siitäkin syyttää,että mies kyllä käy ansiotyössä, eli mitään yhteiskunnan elättejä ei olla.
ja opiskella voi todellakin lapsen saatuaankin, nykyäänhän painotetaan ns.""jatkuvan"" opiskelun tärkeyttä, niin että missähän vaiheessa niitä lapsia sitten voisi hankkia, jos kerran opiskelu on sitten mahdotonta?