mitä tehdä vajaa 3-veelle joka ei syö???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja djfaslkj
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
D

djfaslkj

Vieras
Meidän lapsi oli hyvä syömään aina 1-vuotiaaksi asti. Päiväkodissa on syönyt aina hyvin, jopa hämmästyttävän paljon. Kotona ei syö juuri mitään. Turhauttaa niin hirveästi tehdä ruokaa tai välipalaa tai ihan mitä vain kun ei tytölle maistu. Syö ehkä yksi tai kaksi lusikallista, haukkaa pari kertaa leivästä ja that´s it. Sanoo että ei tykkää tai ei jaksa. Kohta sitten valittaa nälkäänsä. En todellakaan anna hälle mitään muuta kuin ruoka-aikoina. Mutta sekään ei auta. edeleenkään se ei syö ruoka-aikaan.

Esimerkki tältä aamulta. Annoin tahallaan vain puolikkaan näkkärin aamupalaksi ja maitoa. Söi sen melkein kokonaan. Sitten halus paahtoleipää. Tein paahtoleivän, josta söi ehkä 1/3. Sitten oltiin kaupoilla ja äskön lämmitin kasvispihvejä lounaaksi. Yksi lusikallinen ja sylkäisy ulos. Ei tykkää.

Mutta kasvaa hyvin ja on energinen. Ja tarhassa syö hyvin. Nyt ei vain ole tarhassa kuin 2-3 päivänä viikossa, mutta kotipäivinä ei syö. Jatkanko edelleen turhaa ruuan laittoa vai mitä?
 
mä oon sitä mieltä että tarjota pitää, mutta jos ei syö niin olkoon syömättä. eikä tosiaan mitään välipaloja. kyllä se syö kun on nälkä. turhauttavaa tehdä ruokaa jos ei syödä, mutta minkäs teet? tee jotain helppoa ja pieniä annoksia.
 
Meidänkään vajaa 3-vuotias ei syö juuri mitään. Ainut ruoka mitä yleensä on syönyt on perunat ja jauhelikastike, nykyisin ei syö oikein sitäkään. Salaattia, hedelmiä ja banaanijugurttia syö kyllä mielellään ja juo maitoa. "Herkuistakaan" ei oikein uppoa kuin jäätelö... Kesälomalla söi marinetti grillipihvejä mielellään, kun niitä mökillä grillattiin, mutta ei niitäkään viitsis noin pienelle syöttää...
 

Yhteistyössä