Mitä tehdä temperamenttisen 5-vuotiaan kanssa?

[agskdölfijöaoiharwehöo]

Kauanko tämä 5-vuotisuhma kestää? Meille on syntynyt vauva, tähän asti tyttö on saanut olla ainut lapsi.

Herrajumala että tulee patoutunutta vihaa täällä vanhempia kohtaan ja varsinki äitiä kohtaan. Kerhostakin jouduttiin ottaa pois väliaikaisesti, kun alkoi olla niin hankalaa. Ajateltiin, että positiivinen ja kannustava ote auttais, mutta loukkaantuu siis ihan pienestäkin asiasta.

Tänään on suuttunut jo 4 kertaa. Olen yrittänyt selittää ja ymmärtää, mutta jos esim. leikkii jotain leikkiä ja kiellän, että ei saa pomppia verhojen päällä kun verhotanko tippuu, niin alkaa mököttää ja huutaa, raivota. Tämä kestää pahimmillaan tunninkin. Kiukuttelu tiettyyn rajaan asti on sallittua, mutta en jaksa aina ja koko ajan. Turhaa kiukuttelua yritän saada hallintaan jäähyllä. Nyt huutaa ku raivopää parasta aikaa, kun en anna huomiota.

Onko muilla vastaavaa? Ja kauanko tuo vaihe kestää, kun tuntuu, että lapsi on tullut hulluks ihan yhtäkkiä.

Aina on ollut tulisielu, mutta nyt on kyllä ihan kiitettävästi jaksamista tässä arjessa....

 

["vieras"]

Auttaisko lyöminen?

 

[Anatolia]

Jos sillä on tylsää? Kun ei kerhossakaan nyt käy?

5-6 v ikä osaa olla perseestä. Se oli sitä esikoisen kanssa, ja nyt keskimmäinen on eskariuhmassa. Huomiota, huomiota, positiivista huomiota...porkkanaa, ei keppiä. Hyvän käytöksen vahvistamista, törttöilyjen huomiotta jättämistä (jos joka toinen sana on "ei" ja joka toinen "älä" tai "lopeta", niin se on lapselle tosi kuluttavaa, viis siitä että nuo sanat sanotaan ihan syystä). Silleen meillä on menty, ja pärjätty.

Lisäksi tosiaan oon huolehtinut siitä, että muksuilla on/oli tarpeeksi ikään ja kehitystasoon sopivaa tekemistä ja kaveriseuraa. Muuten hyppivät seinille.

 

["Vieras"]

Ai se todella liittyy ikään? Meilläkin 5- vuotias saa jatkuvasti raivokohtauksia ja kiukuttelee ja riehuu. Olen ihmetellyt mikä aiemmin niin hyväntuulisen lapseen on oikein mennyt ja hakenut vikoja omasta käytöksestäni.

 

[Anatolia]

Juu, se tosiaan liittyy ikään.

Seuraava vaihe on odotettavissa eskarissa ja ekalla luokalla. Sitten esimurkkukiukut, murrosikä, jne.

Jee.

 

["aino"]

Ei se mitään uhmaa ole. Mulla on vaikeuksia joskus hyväksyä koko sanaa, koska siitä tulee mielikuvia, että lapsen tehtävä olisi olla rettelöimättä aina ja kaikkialla. Kun tosiasiassa kuitenkin se uhmaaminen on lapsen työtä, kun täytyy oppia olemaan oma ihminen omine haluineen ja tahtomisineen, ja sovittamaan se olemisensa muiden ihmisten sekaan ja kokea, että on kuitenkin arvostettu lisä maailmaan.

Ja nyt viisivuotias on laitettu tilanteeseen, jossa äidille on tullut kiva uusi lapsi. Sopii verrata tilanteeseen, jossa miehesi toisi uuden vaimon huusholliin. Lapsella on valtavasti vihaa käsiteltäväksi, ja jos halveksit hänen tunteitaan laittelemalla jäähylle ilman että asiasta keskusteltaisiin jälkikäteen niin, että selität ymmärtäväsi että tyttö on vihainen vauvan takia - et todellakaan auta häntä vastamäessä, vaan törkit alamäkeen.

 

[Aloittaja....]

Itse asiassa olen luonteeltani myös itse tosi tosi temperamenttinen lapsi ollut. En ihmettele, jos tyttöni omaksuu saman taidon. Ei tuo mieskään mikään rauhallisuuden perikuva ole, joten ei yllätys, että jotain geenejä on...

Tänne piti vaan tulla purkautumaan... En usko, että olen ainoa ihminen, kenellä on ns. temperamentiltaan haastava lapsi. Nuo 5-vuotiaat on vielä sen verran älykkäitä, että osaavat jo manipuloinninkin. Vaikeinta vanhempana on olla, kun välillä miettii, että tekeekö oikein. Taas jäähyn jälkeen huomasin, että tuli tehtyä oikein. Lapsi koki aitoa katumusta, halasi, kerroin kuinka rakastan aivan yhtä paljon kuin ennenkin vaikka kiellän lastani ja tunteet saa jäähyllä näyttää kunhan ei satuta itseään tai riko paikkoja... Jäähy alkaa vasta, kun on rauhoituttu ja kestää 5 min. Sen verran saattaa vaan kattila kiehua yli, että pahimmillaan tyttö on raivonnut 35 min, ja kun ei enää jaksanut, alkoi jäähy ja sitten pyysi anteeksi (tyttö joutui kerrasta jäähylle, kun löi mua eikä uskonut, mitä sanoin) ja ei muuten ole lyönyt enää sen jälkeen.... Oma jaksaminen vaan on välillä vähän niin ja näin... tekis mieli mennä ulos itkemään.

Nyt on tietoisesti meidän isomman kanssa ihan äidin ja isän kanssa sitä laatuaikaa järjestetty. Saa kahdestaan täyden huomion joka päivä. Rutiinit on laitettu tarkoiksi ja perheen yhteiset säännöt opeteltu. Lisäksi meillä on kaikilla ihan erityinen juttu, joka on ollut kyllä toimiva. Eli tietoisesti tehdään toiselle hyvää mieltä. On toiminut ja tyttö näkee konkreettisesti onnistumisensa. Täytyy myöntää, että nyt tyttö vasta alkaa reagoimaan tähän pikkusiskon syntymään. Vauva on nyt 4 kk ja lasken vaan päiviä siihen kun alkaa helpottaa.

Mutta olen kyllä tosi ylpeä omasta tytöstäni. Pärjää kyllä elämässä kunhan saa tunteitaan vähän paremmin kontrolliin.