Mitä tehdä tällaisen läheisen suhteen?

[hully]

Läheiseni ns. matkii minua jatkuvasti eli aina kun olemme tekemisissä. Hän kertoo minun mielipiteitäni ominaan, kertomiani ajatuksiani/ tuntemuksiani ominaan ja yleensäkin ihan mitä vain sanon, niin hän voi sanoa sen ihan pokkana myöhemmin ikään kuin omana juttunaan.

Matkitut jutut voivat olla vähäpätöisiä tai isompia mutta muuten hän ei minua matki, ainakaan minun läsnäollessani (eli vaatteet, kiinnostuksen kohteet jne. ovat eri).
En tiedä matkiiko hän muita ihmisiä, kuin minua.

Muuten hän vaikuttaa usein jotenkin tunteettomalta ja eleettömältä ja valehtelee paljon.
Ei myönnä tekemiään virheitä, vaan kieltää ne, eikä pyydä koskaan anteeksi oma-aloitteisesti.
Hän on jotenkin piiloärsyttävä eli ei juuri koskaan sano suoraan/hauku päin naamaa, vaan ärsyttää omalla tavallaan (tietoisesti tai tiedostamatta- tiedäpä sitä).

Olen melkoisen kyllästynyt tilanteeseen, enkä usko että asiasta suoraan sanominen auttaa (?) Tänäänkin olin hemmetin pahalla päällä hänen seurassaan ja omakin käytökseni menee ihmeelliseksi (vaati pitkän lenkin ja yksinolon että tuli normaali olo)...

Periaatteessa voin ottaa häneen välimatkaa mutta totaalinen tapaamattomuus ei ihan hevillä onnistu.

Miten sinä toimisit kyseisessä tilanteessa?

 

[.....]

Kuulostaa oudolta koko juttu....
Mutta jos jonkun seurassa on enimmäkseen ärsyttävää, niin olisin niin vähän tekemisissä, kun mahdollista. Mitäs sitä itseään kiusaamaan enemmän kun tarvis.

 

[vierailija]

Kuulostaa oudolta koko juttu....
Mutta jos jonkun seurassa on enimmäkseen ärsyttävää, niin olisin niin vähän tekemisissä, kun mahdollista. Mitäs sitä itseään kiusaamaan enemmän kun tarvis.

Eipä tuollainen ainakaan toivottavasti kovin tavallista olekaan.
Kysyn näin, että mitä tekisit, jos tuolla tavoin käyttäytyvä olisi puolisosi tai ex-puolisosi ja teillä olisi lapsi/lapsia?

 

[vierailija]

Harvinaisen tuttua. Kaveri läksi siinä vaiheessa kun en enää avautunut mieltymyksistäni enkä kertonut arvomaailmastani yms enää mitään.
Kokeilin tätä ihan tietoisesti, viettämällä ihan normaalisti muuten aikaa kanssaan kun halusi, mutta juttelin enää niitä näitä. Aika pinnallisia tai miten sanoisin luonteettomia juttuja. Eli kiva ilma ja niin ees. Tai mitä vaikka olin nähnyt sinä päivänä,..

Sitten kun olis isompi porukka, niin olin avoimempi ja niin ees. Kaveria ketutti suunnattomasti kun sillä ei yllättäen ollut enää oikein muille kerrottavaa. Tavallaan hän kuin "varasti" aina persoonallisuuteni, ja kun en avautunut siitä enkä tuonut sitä ulos, hänellä ei ollut kuvaa siitä minkälaista ihmistä hänen tulisi esittää.

Mutta eipä siinä sitten kauan pyörinyt enää niinkuin sanoin. Tavallaan hän kai itse piti itseään niin tylsänä että kertoi aina muiden juttuja ominaan. Jotenkin noloa välillä, kun se paljaistui muidenkin samojen tuttujen kautta, kun kuuli ihan saman tarinan kun hän oli omanaan kertonut. En kylläkään ikinä sanonut mitään. En halunnut mitenkään "nolata" kuitenkaan..