L
lämpö puuttuu
Vieras
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 7 v ja naimisissa ollaan oltu 4 v. Saatiin eka lapsi melko nuorena, parikymppisinä.
Mies on ainakin omien sanojensa mukaan ihan tyytyväinen elämäämme, mutta minulla on joku hemmetin kriisi. Minulla ei ole ollut KOSKAAN mitään kamalia palavia ihastumisen tunteita miestäni kohtaan alunperinkään, vaan kun olinkin vuoden seurustelun jälkeen yllättäen raskaana, päätimme mennä naimisiin - sitä ennen olimme eroamassa.
Arki on ollut ihan tavallista ja hyvää, olemme kasvaneet vanhemmiksi, olemme opiskelleet molemmat hyvät ammatit ja saaneet hyvät työpaikat ...
Jotenkin MULLA on tässä parin vuoden ajan ollut tunne, että jotain puuttuu. Kun ei ole intohimoa miestä kohtaan. Perhepsykologilla ollaan käyty, mutta kun ei siitäkään ole ollut apua kuin hetkeksi. Kun katson miestäni, tuntuu vain ärsytys ja vitutus. Katkerasti mielessäni ajattelen, että hän on pilannut elämäni, kun elämäni on niin... Meillä ei ole mieheni kanssa mitään yhteistä, yhteyttä, hän ei halua jutella tai keskustella kun sanoo vaan ettei osaa. Torjuu. Katsoo telkkaria ja tekee töitä.
Olen jäänyt näiden vuosien aikana vaille naisena. Haluaisin, että hän katsoisi minua rakastaen ja ihaillen. Hän torjuu halaukseni eikä halua julkisilla paikoilla olla lähelläni. En ymmärrä! Olen kuitenkin vielä nuori nainen ja erittäin viehättäväkin!
Suureksi ongelmaksi ja kompastuskiveksi onkin muodostunut se, että olen tavannut elämässäni (ja avioliittoni aikana) upeita miehiä, mutta joihin en ole voinut sen tarkemmin tutustua tietystikään siinä mielessä koska olen naimisissa ja varattu. Vähän aikaa sitten ihastuin erääseen aivan... no sanoinkuvaamattoman mahtavaan mieheen, sukat pyöri jalassa, mutta pakit jouduin tietysti antamaan, koska olenhan naimisissa.Sanoin, ettemme voi pitää mitään yhteyttä (sillä olin varma että muuten pettäisin ja lankeaisin!)
Tuntuu että oma sydän on niin särkynyt ja rikki. Kaipaan sitä että joku koskettaa ja rakastaa, eikä työnnä pois. Olen niin täynnä läheisyyden ja rakkauden kaipuuta ja maailma kun on täynnä myös niitä ihania miehiä... ja minun elämäni täynnä tuo kylmä ja etäinen aviomies. Itseasiassa mies eilen tunnusti, että hän ei olisi mennyt kanssani naimisiin, jos en olisi tullut raskaaksi.
Mua vituttaa, etten voi kokea sellaista rakkautta, mitä lähipiirissäni olevilla pariskunnilla on!
Mies on ainakin omien sanojensa mukaan ihan tyytyväinen elämäämme, mutta minulla on joku hemmetin kriisi. Minulla ei ole ollut KOSKAAN mitään kamalia palavia ihastumisen tunteita miestäni kohtaan alunperinkään, vaan kun olinkin vuoden seurustelun jälkeen yllättäen raskaana, päätimme mennä naimisiin - sitä ennen olimme eroamassa.
Arki on ollut ihan tavallista ja hyvää, olemme kasvaneet vanhemmiksi, olemme opiskelleet molemmat hyvät ammatit ja saaneet hyvät työpaikat ...
Jotenkin MULLA on tässä parin vuoden ajan ollut tunne, että jotain puuttuu. Kun ei ole intohimoa miestä kohtaan. Perhepsykologilla ollaan käyty, mutta kun ei siitäkään ole ollut apua kuin hetkeksi. Kun katson miestäni, tuntuu vain ärsytys ja vitutus. Katkerasti mielessäni ajattelen, että hän on pilannut elämäni, kun elämäni on niin... Meillä ei ole mieheni kanssa mitään yhteistä, yhteyttä, hän ei halua jutella tai keskustella kun sanoo vaan ettei osaa. Torjuu. Katsoo telkkaria ja tekee töitä.
Olen jäänyt näiden vuosien aikana vaille naisena. Haluaisin, että hän katsoisi minua rakastaen ja ihaillen. Hän torjuu halaukseni eikä halua julkisilla paikoilla olla lähelläni. En ymmärrä! Olen kuitenkin vielä nuori nainen ja erittäin viehättäväkin!
Suureksi ongelmaksi ja kompastuskiveksi onkin muodostunut se, että olen tavannut elämässäni (ja avioliittoni aikana) upeita miehiä, mutta joihin en ole voinut sen tarkemmin tutustua tietystikään siinä mielessä koska olen naimisissa ja varattu. Vähän aikaa sitten ihastuin erääseen aivan... no sanoinkuvaamattoman mahtavaan mieheen, sukat pyöri jalassa, mutta pakit jouduin tietysti antamaan, koska olenhan naimisissa.Sanoin, ettemme voi pitää mitään yhteyttä (sillä olin varma että muuten pettäisin ja lankeaisin!)
Tuntuu että oma sydän on niin särkynyt ja rikki. Kaipaan sitä että joku koskettaa ja rakastaa, eikä työnnä pois. Olen niin täynnä läheisyyden ja rakkauden kaipuuta ja maailma kun on täynnä myös niitä ihania miehiä... ja minun elämäni täynnä tuo kylmä ja etäinen aviomies. Itseasiassa mies eilen tunnusti, että hän ei olisi mennyt kanssani naimisiin, jos en olisi tullut raskaaksi.
Mua vituttaa, etten voi kokea sellaista rakkautta, mitä lähipiirissäni olevilla pariskunnilla on!