Toggle sidebar

mitä tehdä kun pää on täynnä huolia ja murheita eikä vaan jaksa olla iloinen siitä mitä on

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Neith"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
N

"Neith"

Vieras
taas näitä päiviä ja viikkoja, apea ja alakuloinen olo
ihan liikaa mielessä, asioita mihin en voi vaikuttaa, pahaa oloa lisää muilta tulevat jutut
vaikka kuinka koitan iloita muiden puolesta niin silti tekisi mieli sanoa heille pahasti, katkeroituminen ei ole kaukana.. vaikka se ei ole kenekään vika (tai no miehen kyllä ehkä osittain)
kun löydän itsestäni vikaa, poden huonoa omaatuntoa siitä mitä en ole (edelleen mielessä on se omituinen kuva siitä mitä mun pitäisi olla)
murehdin pojan asioita, jonka seurauksena olen näkevinäni huolestuttavia asioita josita huolestun enemmän ja murehdin lisää
onka mieleni taas synkkenemässä, olenko kohta taas yhtä solmussa kuin aiemmin
 
Mulla on usein samanlainen olo :(

Mitä sä murehdit? Kotiasioita, työjuttuja, elämä ei menekään niinkuin olet kuvitellut?
Lasten asioita mäkin murehdin usein ja paisuttelen niitä mielessäni. Ei tarvi ku pojan kulmakarvan olla tietyssä asennossa, ni jo mä ehdin luulla vaikka mitä.

Jos elämä taas miehen kanssa ei suju, siihen voit vaikuttaa kyllä. Kunhan keräät rohkeutesi ja voimasi.
 
Pitää miettiä mitä itse voi tehdä, jotta huolet ja murheet helpottavat.
Jos asiat eivät ole sellaisia mihin itse voi omalla toiminnalla vaikuttaa niin sitten asiat pitää hyväksyä sellaisina kuin ne on.
Itsestä kaikki on kiinni. Toisia ihmisiä ei voi muuttaa vaan vain omaa suhtautumista eri asioihin ja yrittää itse toimia niin, ettei aiheuta itselleen/muille huolia ja murheita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja samaa kans:
Mulla on usein samanlainen olo :(

Mitä sä murehdit? Kotiasioita, työjuttuja, elämä ei menekään niinkuin olet kuvitellut?
Lasten asioita mäkin murehdin usein ja paisuttelen niitä mielessäni. Ei tarvi ku pojan kulmakarvan olla tietyssä asennossa, ni jo mä ehdin luulla vaikka mitä.

Jos elämä taas miehen kanssa ei suju, siihen voit vaikuttaa kyllä. Kunhan keräät rohkeutesi ja voimasi.
Click to expand...

lapsensaanti ongelma (ja mies ei vieläkään ole hoitanut sitä sen testausta, vaikka ollaan asiasta juteltu, vaikka on sanonut menevänsä vaikka tietää miten paljon mie sitä asiaa odotan ja pahoitan mieleni kun se ei sitä hoida)
nyt kaverini alkaa olemaan lähellä synnytystä, siskoni ilmoitti olevansa raskaana ja tieto on myös mennyt suvulle, ja mä en halua nähdä ketään niistä, en puhua kenenkään kanssa ja vielä vähemmän olla intopiukassa siskon raskaudesta.. koska suren sitä etten minä ole.
kun en ole mielestäni tarpeeksi hyvä äiti (siis taas on iskenyt nämä ajatukset päähän, että mun pitäis olla jotain enemmän.. äidillisempi, kodinhengetär, tasapainoisempi, iloisempi.. poden huonoa omaatuntoa kun hermostun lapselle, olen huonotuulinen kun se uhmaa ja kiukkuaa jne)
ja pojan vilkkaus on alkanut huolestuttamaan, maalailen niitä pahimpia kuvia mieleeni.. ja sinänsä ihan turhaan.. elto käy pojan tarhassa seuraamassa pojan toimintaa, virikepäiviä lisätään ja pojalle pitäisi keksiä joku harrastus.. koska kyse saattaa olla vain siitä että tarvitsee enemmän energianpurku keinoja ja ikäistään leikkiseuraa.. mutta nyt huolestun ihan kaikesta ns ongelmahetkestä.. että onkohan pojassa oikeasti jotain vikaa
 
[QUOTE="totuus on";23391980]Pitää miettiä mitä itse voi tehdä, jotta huolet ja murheet helpottavat.
Jos asiat eivät ole sellaisia mihin itse voi omalla toiminnalla vaikuttaa niin sitten asiat pitää hyväksyä sellaisina kuin ne on.
Itsestä kaikki on kiinni. Toisia ihmisiä ei voi muuttaa vaan vain omaa suhtautumista eri asioihin ja yrittää itse toimia niin, ettei aiheuta itselleen/muille huolia ja murheita.[/QUOTE]

Näinhän se on.
Miehen kanssa tietysti kannattaa keskustella siitä, miksi hän ei ole toiminut sovitusti. Voisiko olla, että lapsen saanti ei ole hänelle niin tärkeää, mutta hän ei halua pahoittaa mieltäsi kertomalla siitä sinulle ja sitten venyttää asian hoitamista?
Asita kasvaa pään sisällä uskomattomiin mittasuhteisiin, mutta kun ne sanoo ääneen, ne useinkin kutistuvat oikean kokoiseksi, sen kokoiseksi, että ne asiat, jotka koskevat juuri tätä hetkeä, voi käsitelä ja muita ei tarvitsekkaan.
"Tänään elän vain yhden päivän, enkä yritä ratkaista heti koko elämäni ongelmaa"
 
Ihmisten murheita ei voi verrata, mutta voit olla onnellinen siitä, että sinulla on rakkaita ihmisiä ympärilläsi. Kunpa minäkin olisin. Minulla on syöpä ja odotan sairaalassa mitä tapahtuu. Minulla ei ole ketään, ei yhtään ainutta ystävää. Työkaverit eivät ole käyneet ikinä ja vanhempani muuttivat Espanjaan. Minä olen niin aivan yksin, kukaan ei huomaisi jos nyt jotain kävisi. Sinulla on edes joku jonka kädestä ottaa kiinni..
 
[QUOTE="Peppi";23392129]Ihmisten murheita ei voi verrata, mutta voit olla onnellinen siitä, että sinulla on rakkaita ihmisiä ympärilläsi. Kunpa minäkin olisin. Minulla on syöpä ja odotan sairaalassa mitä tapahtuu. Minulla ei ole ketään, ei yhtään ainutta ystävää. Työkaverit eivät ole käyneet ikinä ja vanhempani muuttivat Espanjaan. Minä olen niin aivan yksin, kukaan ei huomaisi jos nyt jotain kävisi. Sinulla on edes joku jonka kädestä ottaa kiinni..[/QUOTE]

olen pahoillani puolestasi, pieniähän mun murheet on verrattuna muiden isompiin.
voimia kovasti sinulle
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Näinhän se on.
Miehen kanssa tietysti kannattaa keskustella siitä, miksi hän ei ole toiminut sovitusti. Voisiko olla, että lapsen saanti ei ole hänelle niin tärkeää, mutta hän ei halua pahoittaa mieltäsi kertomalla siitä sinulle ja sitten venyttää asian hoitamista?
Asita kasvaa pään sisällä uskomattomiin mittasuhteisiin, mutta kun ne sanoo ääneen, ne useinkin kutistuvat oikean kokoiseksi, sen kokoiseksi, että ne asiat, jotka koskevat juuri tätä hetkeä, voi käsitelä ja muita ei tarvitsekkaan.
"Tänään elän vain yhden päivän, enkä yritä ratkaista heti koko elämäni ongelmaa"
Click to expand...

mie olen keskustellut ja ilmeisesti ongelma on edelleen se itse "luovutus toimenpide"
ehkä myöskin pelko siitä että jos jotain vikaa löytyy niin mä jättäisin sen (vaikka tästä on puhuttu ja puhuttu vähän lisää ja mä oon sanonut että en jätä, en vaihda jne)
olen koittanut puhua, mutta mulla on siis ongelmia mun pään kanssa ollut aiemminkin, masennusta ja ahdistusta.. luulin päässeeni niistä jo irti, mutta ilmeisesti kun tulee monta pientä vastoinkäymistä/takaiskua/pahaamieltä niin olotila huononee, mieli mustenee enkä enää pysty näkemään niitä hyviä juttuja.
 
Vaikka sun pojalla olisikin jotain "vialla", niin hän saa nyt jo ilmeisesti apua. Eli oikealla tiellä ollaan. Ja vaikka olisikin jotain, ei elämä lopu siihen ja senkin asian kanssa voi oikein hyvin elää. suomen koulut on täynnä nuita vilkkaita tapauksia. Älä ainakaan sitä murehdi :)

Tuosta lapsiasiasta teidän täytyy vaan jutella ja jutella miehen kanssa. Auttaisko mitään, jos kävisit vaikkapa jollekin terapeutille juttelemassa. Se auttaa kummasti kun joku ulkopuolinen osaa esittää kysymyksiä ja asioita eri näkökulmista.
 
[QUOTE="Neith";23392169]mie olen keskustellut ja ilmeisesti ongelma on edelleen se itse "luovutus toimenpide"
ehkä myöskin pelko siitä että jos jotain vikaa löytyy niin mä jättäisin sen (vaikka tästä on puhuttu ja puhuttu vähän lisää ja mä oon sanonut että en jätä, en vaihda jne)
olen koittanut puhua, mutta mulla on siis ongelmia mun pään kanssa ollut aiemminkin, masennusta ja ahdistusta.. luulin päässeeni niistä jo irti, mutta ilmeisesti kun tulee monta pientä vastoinkäymistä/takaiskua/pahaamieltä niin olotila huononee, mieli mustenee enkä enää pysty näkemään niitä hyviä juttuja.[/QUOTE]


Aina ei saa kaikkea mitä haluaa. Nyt kyse myös miehen oikeudesta omiin ongelmiinsa. Ei sinuakaan voisi "pakottaa" aborttiin vain miehen halusta ja nyt sinäkään et voi painostaa miestä tutkimuksiin vain sinun halustasi. Miehelläkin on oikeus omaan kehoonsa ihan niinkuin sinulla on oikeus omaan kehoosi ja kumpikin tekee päätöksen loppujen lopuksi itse niin abortin suhteen kuin tutkimustenkin suhteen. Ja sitä päätöstä pitää aikuisen osata kunnioittaa oli se mikä tahansa sinulla abortti tai lapsi, miehellä tutkimukset tai ei tutkimuksia!
 
Alkuperäinen kirjoittaja samaa kans:
Vaikka sun pojalla olisikin jotain "vialla", niin hän saa nyt jo ilmeisesti apua. Eli oikealla tiellä ollaan. Ja vaikka olisikin jotain, ei elämä lopu siihen ja senkin asian kanssa voi oikein hyvin elää. suomen koulut on täynnä nuita vilkkaita tapauksia. Älä ainakaan sitä murehdi :)

Tuosta lapsiasiasta teidän täytyy vaan jutella ja jutella miehen kanssa. Auttaisko mitään, jos kävisit vaikkapa jollekin terapeutille juttelemassa. Se auttaa kummasti kun joku ulkopuolinen osaa esittää kysymyksiä ja asioita eri näkökulmista.
Click to expand...

:9 mie tiedän että murehdin pojasta sinänsä turhaan, täytyy vain koittaa saada pää ymmärtämään se vielä, miehen kanssa koitin taas aamulla jutella vähän (kun kerroin että äitee soitti ja "hehkutti" siskoni raskautta.. sai sen eilen siis tietää)
olen mä miettinyt että pitäisköhän taas mennä juttelemaan johonkin, kun se viimeksikin auttoi, se vaan loppui kun "akuutein" vaihe oli ohi.. (olin silloin itsetuhoinen ja halusin kuolla, mutta hiljalleen olotila koheni lääkkeiden ja terapian avulla.. se vaan on kallista ja kunta ei halua maksaa "turhasta")
 
[QUOTE="totuus on";23392231]Aina ei saa kaikkea mitä haluaa. Nyt kyse myös miehen oikeudesta omiin ongelmiinsa. Ei sinuakaan voisi "pakottaa" aborttiin vain miehen halusta ja nyt sinäkään et voi painostaa miestä tutkimuksiin vain sinun halustasi. Miehelläkin on oikeus omaan kehoonsa ihan niinkuin sinulla on oikeus omaan kehoosi ja kumpikin tekee päätöksen loppujen lopuksi itse niin abortin suhteen kuin tutkimustenkin suhteen. Ja sitä päätöstä pitää aikuisen osata kunnioittaa oli se mikä tahansa sinulla abortti tai lapsi, miehellä tutkimukset tai ei tutkimuksia![/QUOTE]

no sittenhän miehen varmaankin pitäisi todeta että ei halua eikä näin ollen aio mennä tutkimuksiin, samoin kuin jos ei oikeasti nyt sitten lasta halua niin sekin pitäisi varmaan ääneen sanoa.. eikä pitää toisen toivoa yllä kuukausi ja vuosi tolkulla..
mies tekee tottakait sen päätöksen, enkä mä voi pakottaa, en kiristää enkä uhkailla.. mutta sen tiedon ja varmuuden asiasta mä haluan ja siihen olen oikeutettu
 
Ensinnäkin,puhu miehesi kanssa tuosta siuta vaivaavasta asiasta.
Sitten mietin tuota,että ajattelet,että siun pitäisi olla jotakin enemmän.Miksi?Luot itsellesi kamalat paineet ja stressin tuollaisesta,vaikka varmasti olet juuri tuollaisena se hyvä,rakastettu,pidetty ihminen.Ja sitten,kun murehdit lapsesta ja hänen asioista...Käännä asia vaikka niin,että jos onkin jotain vikaa,niin hyvä,että siihen puututaan ja saa apua.On niitäkin,jotka eivät halua myöntää,että on jotain ja lapsi elää ilman apua/diagnoosia,vaikka sitä apua juuri tarvitsisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Neithmies siis ei o:
no sittenhän miehen varmaankin pitäisi todeta että ei halua eikä näin ollen aio mennä tutkimuksiin, samoin kuin jos ei oikeasti nyt sitten lasta halua niin sekin pitäisi varmaan ääneen sanoa.. eikä pitää toisen toivoa yllä kuukausi ja vuosi tolkulla..
mies tekee tottakait sen päätöksen, enkä mä voi pakottaa, en kiristää enkä uhkailla.. mutta sen tiedon ja varmuuden asiasta mä haluan ja siihen olen oikeutettu
Click to expand...

tulipas omituinen nimimerkki, mistä lie tuon tekstin tuonne taas pukkas :O
 
Tuttuja tunteita... Oon jo hyväksynyt sen että nää kuuluu tähän elämään ja ehkä juuri mun osani on olla katkeroitunut. Elämä on lapsuudesta asti potkinut päähän, kauan kaivattu esikoisemme syntyi kehitysvammaisena ja toista lasta emme saa. Miten voikaan olla niin katkera sellaisesta asiasta, että me emme sa "tavallista, tervettä" lasta vaan on "tyydyttävä" tähän mitä on, eli kehitysvammaiseen lapseen.
Muiden raskausuutiset oksettaa, tunnen todella voimakasta pahaa oloa. Heidän onnellisuutensa iskee ja syvälle rintaan. He eivät tiedä mitä kaikkea voi tapahtua, mitä jos hänenki vatsassaan on vammainen lapsi ja he eivät sitä tiedä? Iloitsevat vauvastaan kaikille vaikkei ole edes syntynyt. Mitä jos putoavat pilvilinnastaan alas ja kovaa, kuten mekin... Näitä ajattelee aina kun ystävä tai muu läheinen tulee raskaaksi. Ja saavat useita lapsia. Ja me emme enään saa. Ainakaan biologisia.

Miten epäreilua elämä voi olla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Neithmies siis ei o:
no sittenhän miehen varmaankin pitäisi todeta että ei halua eikä näin ollen aio mennä tutkimuksiin, samoin kuin jos ei oikeasti nyt sitten lasta halua niin sekin pitäisi varmaan ääneen sanoa.. eikä pitää toisen toivoa yllä kuukausi ja vuosi tolkulla..
mies tekee tottakait sen päätöksen, enkä mä voi pakottaa, en kiristää enkä uhkailla.. mutta sen tiedon ja varmuuden asiasta mä haluan ja siihen olen oikeutettu
Click to expand...

Mielestäni tuon voisit kertoa suoraan miehellesi mitä nyt kirjoitit! Siitä se lähtee ja tsemmpiä keskusteluun!
 
[QUOTE="katkera ämmä";23392288]Tuttuja tunteita... Oon jo hyväksynyt sen että nää kuuluu tähän elämään ja ehkä juuri mun osani on olla katkeroitunut. Elämä on lapsuudesta asti potkinut päähän, kauan kaivattu esikoisemme syntyi kehitysvammaisena ja toista lasta emme saa. Miten voikaan olla niin katkera sellaisesta asiasta, että me emme sa "tavallista, tervettä" lasta vaan on "tyydyttävä" tähän mitä on, eli kehitysvammaiseen lapseen.
Muiden raskausuutiset oksettaa, tunnen todella voimakasta pahaa oloa. Heidän onnellisuutensa iskee ja syvälle rintaan. He eivät tiedä mitä kaikkea voi tapahtua, mitä jos hänenki vatsassaan on vammainen lapsi ja he eivät sitä tiedä? Iloitsevat vauvastaan kaikille vaikkei ole edes syntynyt. Mitä jos putoavat pilvilinnastaan alas ja kovaa, kuten mekin... Näitä ajattelee aina kun ystävä tai muu läheinen tulee raskaaksi. Ja saavat useita lapsia. Ja me emme enään saa. Ainakaan biologisia.

Miten epäreilua elämä voi olla?[/QUOTE]


Kaikella on syynsä ja seurauksensa ja tarkoituksensa. Kohtalo, karma, oikeudenmukaisuus jne...Maailma on oppimista varten ja jokaisella meistä on oma läksynsä opittavana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jalmir harmaana:
Ensinnäkin,puhu miehesi kanssa tuosta siuta vaivaavasta asiasta.
Sitten mietin tuota,että ajattelet,että siun pitäisi olla jotakin enemmän.Miksi?Luot itsellesi kamalat paineet ja stressin tuollaisesta,vaikka varmasti olet juuri tuollaisena se hyvä,rakastettu,pidetty ihminen.Ja sitten,kun murehdit lapsesta ja hänen asioista...Käännä asia vaikka niin,että jos onkin jotain vikaa,niin hyvä,että siihen puututaan ja saa apua.On niitäkin,jotka eivät halua myöntää,että on jotain ja lapsi elää ilman apua/diagnoosia,vaikka sitä apua juuri tarvitsisi.
Click to expand...

nuo mun ajatukset siitä etten ole tarpeeksi juontaa juurensa vuosien taakse, ne aina aika ajoin nousee pintaan, yleensä silloin kun on jotain muuta pielessä ja huolena.. nyt siis tuo pojan juttu taisi "laukaista" sen, koitan kokoajan päästä eroon siitä ajatteluista että mun pitäisi olla jotain muuta, ja hetkellisesti olenkin luullut päässeeni noita ongelmista.. mutat en näköjään sitten ole : /
miehen kanssa aion taas jutella, ja vaadin jonkun ratkaisun.. koska ei tää enää toimi näin, että mä odotan mitä tapahtuu ja välillä saan toivoa ja sitten taas petyn ja mielessäni jo päätän luopua toivosta, myydä kaikki vauvakamat kunnes mies taas anta toivoa
 
[QUOTE="Neith";23392313]
miehen kanssa aion taas jutella, ja vaadin jonkun ratkaisun.. koska ei tää enää toimi näin, että mä odotan mitä tapahtuu ja välillä saan toivoa ja sitten taas petyn ja mielessäni jo päätän luopua toivosta, myydä kaikki vauvakamat kunnes mies taas anta toivoa[/QUOTE]

Miksi sysäät ratkaisun miehelle? Miksi et tee itse ratkaisua, että sitä lasta ei sitten tule ja piste. Laitat vauvakamat myyntiin ja jatkat elämää sellaisena kun se nyt on.
 
Neith, olisko mahdollista, että annat miehellesi jonkin "takarajan", mihin mennessä hänen on tehtävä ratkaisu suuntaan tai toiseen? Ei mieskään voi ikuisesti vetkuttaa tuota asiaa edestakaisin. Se on väärin sua kohtaan.

Kukaan meistä ei ole täydellinen. Sun ei tarvi olla yhtään mitään muuta kuin olet. Vaikka sun silmissä toisten elämä voi näyttää hienolta ja upealta, kaikilla on jotain ongelmaa tai haluavat että elämässä olisi jokin asia toisin. Yritä nauttia ja hakea sitä hyvän olon tunnetta harrastuksista, ystävistä jne. Asioista jotka saa ajatukset irti kodista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ---:
Miksi sysäät ratkaisun miehelle? Miksi et tee itse ratkaisua, että sitä lasta ei sitten tule ja piste. Laitat vauvakamat myyntiin ja jatkat elämää sellaisena kun se nyt on.
Click to expand...

niin no niin, ehkäpä siksi että mä haluan sen lapsen.. ja niin kauan kun on toivoa asian kanssa niin en pysty siitä näköjään luopumaan (yritetty on)
ratkaisu on miehen kun se on siitä kiinni edistyykö asia vai ei
 
Tiedän tunteen... Mulla noi huonot hetket menee onneksi kuitenkin aina sitten päivässä-parissa ohi, jos ei jopa tunneissa..

Muoks. ja siis mulla ei kyllä ole kyse lapsettomuudesta. Ihan vain siitä tajuttomasta riittämättömyyden tunteesta.. ym.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja samaa kans:
Neith, olisko mahdollista, että annat miehellesi jonkin "takarajan", mihin mennessä hänen on tehtävä ratkaisu suuntaan tai toiseen? Ei mieskään voi ikuisesti vetkuttaa tuota asiaa edestakaisin. Se on väärin sua kohtaan.

Kukaan meistä ei ole täydellinen. Sun ei tarvi olla yhtään mitään muuta kuin olet. Vaikka sun silmissä toisten elämä voi näyttää hienolta ja upealta, kaikilla on jotain ongelmaa tai haluavat että elämässä olisi jokin asia toisin. Yritä nauttia ja hakea sitä hyvän olon tunnetta harrastuksista, ystävistä jne. Asioista jotka saa ajatukset irti kodista.
Click to expand...

täytyy jotain kehittää tähän, vaikka sitten se aikaraja (sitä olen siis aiemmin jo harkinnut mutta en ole pystynyt pitämään kun mies on antanut toivoa)
mutta ehkäpä se nyt pitää oman mielenterveyden takia hoitaa ja pysyä siinä, vaikak vaikeaa se on
mie koitan nyt piristyä ja saada positiivisemman vireen tähän päivään.. se on vaan yllättävän vaikea karistaa synkkämielisyys kun on kerran siihen uponnut.
mutta leivontahommat odottaa ja sitten pitäis pojalle kehittää askartelua
 
Sun pitää vaan yrittää asennoitua siihen että kaikki järjestyy. Se on aivan pakko toimia näin!
Yritä nähdä niitä hyviä asioita elämässä äläkä anna niiden huonojen asioiden vievän sua yhtä huonompaan kuntoon.
Vaikka sun murheet ovat pieniä esim syövän suhteen kuten pepin ongelma niin silti jokaisella on omat murheensa, omat huolensa ja omat ongelmat. Sulla on nyt tämä ja koita nähdä asiat valoisammin
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa