mitä tehdä kun lapsi ei syö?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huolestunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huolestunut

Vieras
kyse siis 4 vuotiaasta joka syö todella huonosti, päiväkodissakin jo kiinnitetty huomiota asiaan ja kehotettu ottamaan yhteyttä terveydenhoitajaan. Lapsi todella laiha. Syyksi lapsi itse sanoo aina että hänellä tulee maha kipeäksi jos syö, aiemmin otettu verikokeilla keliakia ja maitoallergia koe ja ihan puhtaat tulokset. Eli osaa syödä kyllä itse mutta syömisestä ei tule mitään ja lopulta pitää syöttää tai muuten jää ruoka syömättä. Monesti myös melkein itkee siksi että joutuu syödä. Terkkarille varattu aika kyllä nyt mutta mahtaako kellää olla kokemusta samanlaisesta tai ideoita mitä asialle voisi tehdä?
 
Meillä on aika allergisia lapset. Laktoosi on kaikilla pois ruokavaliosta. Oletko koittanut hetken pitää lapsen laktoosittomalla ruokavaliolla( kaupasta saa lähes kaikkia maito tuotteita laktoosittomana)(siis on vähälaktoosista ja laktoositonta). Tuleeko maha sitten kipeäksi. Nimittäin itselläni laktoosi aiheuttaa kauhean turvotuksen ja maha on oikeesti todella kipeä. Joskus tekee itkua vääntää. Yhdellä tytöllä on oireena vain kova maha ja todella kipeä turvotus. Toisilla taas menee maha todella kuralle. Onko otettu verestä laktoosi testiä.

Nykyajalla lääkäreissä on kahta koulukuntaa, jotka sanovat että laktoosi-intorelanssi ei voi tulla kuin murrosiässä, toisen myöntää että se on vanha tieto. Mutta meillä ainakin on todettu, ei kestä niin ei kestä. Sen takia äidin pitää ensin koittaa ruokavaliolla, voiko olla kyse laktoosista, ennen kuin rupeavat sitä tutkimaan. Laktoosi-intorelanssin näkee geeneistä verikokeella. Jos sinulla on vakuutus lapselle, tai muuten raskit maksaa mene yksityiselle ja siellä saat parissa päivässä vastaukset. Mutta varaudu lääkäri ensin maksaa 50 euroa ja ne verikokeet 200-300 euroa. Joten vakuutus olis kova sana... Vaikka meillä on jo vanhemmilla lapsilla todettu asia, niin terkka puolella ei olla saatu apua nuoremmille lapsillekaan...

Nuorimmaisella ei näkynyt vilja-allergiat verikokeissa. Mutta kun jätin kaikki kotimaiset viljat pois. Ripulikin loppu (kuukauden kestänyt vesiripuli). Nyt minun täytyy koittaa jokainen vilja erikseen. Onnekseni olen todennut, että vehnä passaa. Seuraavaksi pitää koittaa kaura.

Miehelläni oli maha vaivoja pitkään. Kävi kaiken maailman testit, työpaikan kautta sai testautettua. Mitään ei löytynyt, kaikki testit puhtaita. Mutta oireet jatkui. Mutta 5 vuotta etsimme, koitimme mitä kestää ja mitä ei. Nyt tiedämme, hän ei kärsi laktoosia, ohraa ja ruista.
 
Meidän 3v on myös ollut pitkään vatsakipuja, ja huonosti syönyt aika-ajoin. On tutkittu, eikä mitään poikkeavaa todettu. Nyt olen antanut Levolacia kovan vatsan vuoksi ja ihmeekseni voin todeta, että vatsakivut loppuneet ja syökin paremmin. Meillä siis johtui ummetuksesta. Kipu oli siis aiemmin lähes jokapäiväistä.
 
Testaa itse kotona maidottomalla pari viikkoa, muistat vaan antaa kalciumit. Kaikki allergiat ei välttämättä näy testeissä. Voi olla allergiaa ihan mille vaan tuotteelle, viljoille , pähkinälle jne.
Samoin ummetus voi olla syynä. Ei auta kun ryhtyä salapoliisiksi itse kokeilla ja testailla mikä auttaa.
 

Yhteistyössä