Mitä tehdä kun ei ole ketään kenelle voisi oikeasti puhua?

["vieras"]

Mulla on ongelmana se, että on paljon kavereita, jonkunlaisia ystäviäkin, mutta tosiasia on, että en ole noille ihmisille niin tärkeä kuin he minulle.

Heillä on siis lapsuudenystäviä (he asuneet aina täällä minä olen muuttanut tänne aikuisiällä)jotka on heille ne luotetut.

Mulla on ihana mies, mutta miehellä on jonkunlaisia ongelmia käsitellä negatiivisia asioita tai ristiriitoja, ja en enää koe voivani jakaa huoliani ja murheitani hänenkään kanssaan, koska hän menee aika lukkoon tai stressaa kovasti niistä.

Mutta kun elämässä on tiettyjä, osin lähisukulaisiin, osin taloudelliseen tilanteeseen liittyviä huolia joita en jaksaisi enää yksin kantaa.
Mikä siis avuksi?
Päiväkirjaa en osaa pitää.
Varsinaista ammattiapua en tarvitse, koska ongelmat ovat kuitenkin ihan normaalin rajoissa ja pärjätään aika hyvin, huolia vaan on ja koen olevani niiden kanssa niin yksin. Välillä tämä väistämättä heijastuu parisuhteeseen ja lapsiin, ei jaksa olla iloinen ja läsnäoleva.

Onko muut selvinny miten tällaisessa tilanteessa?

 

["vieras"]

Ymmärrän sua aikas hyvin vaikka ei siinäänsä mitään ongelmia ookkaan.. Asutaan miehen kotipaikkakunnalla ja itsellä ei tääl kavereita oo jotain tuttuja vaan, joita voi moikata. Omat ystävät asuvat parin sadan kilometrin pääs. Oma mies on aivan ihana ja kyl ymmärtää ja kuuntelee, ei tosin aina vaan kuulemma jaksa mun valitusta ku ei oo kavereita.. Joskus ois vaan kivapuhuu jonkun muukin aikuisen kans..

 

[Lex]

Ymmärrän sinua täysin. Mulla itsellänikin on jopa paljon kavereita, joita itse pidän läheisimpinä ystävinäni.

Tosiasia on kuitenkin se, että heillä kaikilla on joukko vielä paljon läheisempiä ystäviä, ja heille olen kuitenkin vain se yksi kaveri isossa joukossa.

Ei minulle kukaan koskaan soita, pyydä kylään tai itse poikkea.
Itse täytyy pitää yhteyttä, ja tavataan sitten jos heillä ei satu olemaan "muuta".

 

[Arwen Undomiel]

Ymmärrän sinua täysin. Mulla itsellänikin on jopa paljon kavereita, joita itse pidän läheisimpinä ystävinäni.

Tosiasia on kuitenkin se, että heillä kaikilla on joukko vielä paljon läheisempiä ystäviä, ja heille olen kuitenkin vain se yksi kaveri isossa joukossa.

Ei minulle kukaan koskaan soita, pyydä kylään tai itse poikkea.
Itse täytyy pitää yhteyttä, ja tavataan sitten jos heillä ei satu olemaan "muuta".

Tää on ihan kuin mun näppikseltä, paisti että mä olen niin kyrpiintynyt että en pidä yhteyttä sen enempää kuin hekään. olen itse kovin masentunut joten lienee hyvin tunnuksen omaista etten ala miksikään kynnysmatoksi.

 

["vieras"]

Kiitos vastauksista! Kertokaa miten te sitten selviätte huolista? Onko teillä joku harrastus tai muuta sellaista mikä auttaa jaksamaan kun ei voi huolia jakaa kenenkään kanssa?

 

["Viikuna"]

Kuulostaa tutulta. Sama homma minulla. Kaipaisin ihmistä, jonka kanssa jakaa, päivitellä, surkutella, ihmetellä ja mietiskellä näitä arkielämän tavallisia huolia ja murheita. Miehen kanssa puhun joitain asioita, mutten ihan kaikkia, kun mies on stressiherkkä. Hänellä on keskivaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö, jotka oireilevat vaihtelevasti - en halua pahentaa niitä. Ja tietenkään (toimivan) parisuhteen pikkuärsytyksistä en voi miehen kanssa puhua; olisi mukavaa, jos olisi joku, jolle jakaa ärsytys miehen joistain tavoista tms...

Tässä meilläkin on asiat hyvin, parisuhde on toimiva - ei vain ole ketään, jolle purkaa mieltään näistä sinänsä mitättömiltä tuntuvista asioista!

 

[Arwen Undomiel]

No mä olen huono kertomaan kun olen saanut itseni sellaseen henkiseen jumiin että oksat pois... Varmaan yksi hyvä lisä listaan aiheuttajista on tukiverkon puuttujista tässä se ettei mulla ole sellasia luottoystäviä joille soittelisin tai joita näkisin, sellasia joita elokuvissa näkee

 

["vieras"]

Nostelen vielä...

 

[Jorrma]

Puhu itsekses, niin mun isomummuki tekee.

 

[Orion-]

No mä olen huono kertomaan kun olen saanut itseni sellaseen henkiseen jumiin että oksat pois... Varmaan yksi hyvä lisä listaan aiheuttajista on tukiverkon puuttujista tässä se ettei mulla ole sellasia luottoystäviä joille soittelisin tai joita näkisin, sellasia joita elokuvissa näkee

Voiko sellasta ollakaan ku vaan elokuvissa..?

 

[Orion-]

Ei sitä tarvi mitään erikoisempaa ongelmaa olla jotta menis johonki puhumaan... Jos on puhumisen tarve eikä oo ketään.

Mä oon pari kertaa nyt käyny psyk.sairaanhoitajan juttusilla, oon kyllä tykänny.

 

["anna"]

Sinuna yrittäisin puhua jollekin niistä, joiden koet pitävän sinua ei nyt ihan niin kauhean tärkeänä ystävänä.
Sinulle hän on tärkeä.

Mitä itse ajattelisit, jos jolla kulla tuttavallasi olisi huolia ja hän ei tohtisi kertoa niitä sinulle, koska kokisi ettei ole sinulle tärkeä?
Me emme tule toisillemme tärkeiksi kuin uskaltamalla puhua huolistamme, iloistamme ja elämästämme muille ihmisille.

Et ole koskaan tehnyt niin? No kokeile nyt. Tuskin sinä mitään häviät, mutta sen sijaan siinä sinun avautumisessasi voi olla uuden kauniin ystävyyden alku.

 

[sikinsokin]

En tiedä auttaisko tuo sinua mitenkään...:hug:
Apua yksinäisyyteen | Punainen Risti
ellet sitten kysyisi neuvolan perhetyöntekijää käymään, jos siis teidän kunnassa se tarkoittaa vain keskustelua eikä kodinhoitoa?

 

[sikinsokin]

Ei sitä tarvi mitään erikoisempaa ongelmaa olla jotta menis johonki puhumaan... Jos on puhumisen tarve eikä oo ketään.

Mä oon pari kertaa nyt käyny psyk.sairaanhoitajan juttusilla, oon kyllä tykänny.

Joo näin on, ei se ongelma ole se pointti vaan omasta voinnista täytyy pitää huolta. Ja jos asiat pyörii päässä eikä kellekkään voi luottamuksella puhua niin eihän se tee hyvää.
Tuntuu, että nykyään sellainen Tykkään Susta- meininki katoaa, kun virtuaalisesti paljon asioita puidaan ja hoidetaan...Halauskin pelastaa monesti päivän

 

["vieras"]

Joo se on totta että se on ihan eri tavata joku ihan kasvotusten vaik kahvikupin ääres( ja niin ois paljon parempikin)... ku nykyään asiat hoidetaan vaan virtuaalisesti... Ja sit kun suomalaiset ei oo osaa puhua ennen ku on tullu otettua väkevänpiä...

 

[Lex]

Työn kautta yleensä sitten löytyy juttuseuraa. Jopa niin paljon, ettei sitä enää vapaa-aikana niin kauheasti kaipaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="anna";25714312]Sinuna yrittäisin puhua jollekin niistä, joiden koet pitävän sinua ei nyt ihan niin kauhean tärkeänä ystävänä.
Sinulle hän on tärkeä.

Mitä itse ajattelisit, jos jolla kulla tuttavallasi olisi huolia ja hän ei tohtisi kertoa niitä sinulle, koska kokisi ettei ole sinulle tärkeä?
Me emme tule toisillemme tärkeiksi kuin uskaltamalla puhua huolistamme, iloistamme ja elämästämme muille ihmisille.

Et ole koskaan tehnyt niin? No kokeile nyt. Tuskin sinä mitään häviät, mutta sen sijaan siinä sinun avautumisessasi voi olla uuden kauniin ystävyyden alku.[/QUOTE]

Hyvin kirjoitettu! On uskallettava ottaa riski ja puhua asioistaan näille sun mielestä hyville ystäville, vaikka heillä jo läheisempiä ystäviä onkin, niin voithan säkin mahtua tähän joukkoon, ystäviä kun ei ole koskaan liikaa.

 

[Salomontytär harmaana]

Kiitos Punaisen ristin linkistä! Soitin juuri ystäväpalveluun, ja toivon että saa sitä kautta ystävän joka jaksaisi kulkea rinnalla vaikeassa elämäntilanteessa, jonka kanssa virkistyisi ja saisi iloa elämään. Tänään kävin vaikeuksien takia psyk.sairaanhoitajalla, mutta koska kerroin siellä avoimesti, että olen alkanut juoda viikottain pahaan olooni, hän ei suostu laittamaan lähetettä psykiatrille vaan mun pitää varata aika päihdetyöntekijälle. Sikäli kakkamaista, koska tuskin olisin alkanut edes tissutella ilman niitä elämän ongelmia. Joita ei nyt voida hoitaa a-ongelman takia Toivottavasti uusi ystävyys auttaisi. Vaikka eihän hänkään voi terapeutti olla!

 

[vierailija]

Minä menen ainakin nyt nukkumaan. Olen jo 17 vuotta mennyt yksin nukkumaan puhuen itsekseni itselleni. Tällaista täältä. Jatkakaa !.