Mitä tehdä kun ei enää jaksa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullinen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surullinen äiti

Vieras
Alan olla siinä pisteessä etten enää jaksa yhtään mitään. Lapsella paha uhmaikä, pienempi vielä vauva ja vaativa sellainen. Olen ollut kotona kolmisen vuotta lasten kanssa ja sosiaalinen elämä on lähes nollassa ollut jo pari vuotta. Mitään harrastuksia en osaa aloittaa, kavereita ei ole.
Mies käy töissä ja harrastuksessa käy kolme kertaa viikossa.
Tunnen itseni paskaksi äidiksi koska huudan taaperolle ja monasti olen ajatellut että voi kun noita lapsia ei olisi.
Miehen kanssa tulee tapeltua meilekin päivittäin ihan tyhmistä asioista ja sitten ne jäävät vaivaamaan pitkäksi aikaa kun en osaa/halua niitä purkaa.
Kaikkea tätä varjostaa oma sairauteni joka tekee tavallisesta elämästä välillä vaikeaa. Kivut ovat kovat ja lääkemäärät suuria.
Nyt tuntuu siltä että haluan luovuttaa.. Haluan päästä pois tästä tilanteesta keinolla millä hyvänsä. Rakastan lapsiani mutta en tunne olevani hyvä äiti heille. Voi kun voisi vaan lähteä ja unohtaa kaiken. Mitä mä teen??!!
 
Hankit niille lapsille hoitajan ja otat vähän omaa aikaa. Menet rohkeasti mukaan paikkakuntasi MLL kahvilatoimintaan ja avoinkin on varmaan, jos kuulut seurakuntaan.
 
Oman ajan ottaminen tuntuu siltä että teen väärin. En osaa edes mennä kauppaan ilman lapsia kun tuntuu että ilman niitä en ole mitään. Kahvilatoimintaan olen miettinyt meneväni mutta aina jotenkin vaan jätän menemättä kun pelkään etten osaa olla siellä. Perheneuvola tuntuu liian rankalta ratkaisulta. Pelottaa jos lapset viedään sen takia kun kerron olevani väsynyt tilanteeseen.
 
Mä puhuisin neuvolassa, tai jopa ottaisin ihan vaan yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin. Olen itsekin ollut asiakas kun vähän otti jossain vaiheessa koville elämä, ei siis mitään kovin dramaattista vaan ihan vaan rankka periodi elämässä :D

Oot tosi fiksu kun haluat itse hakea apua. Sellaista omatoimisuutta kunnioitetaan kyllä.
 
Voisiko mies vahtia lapsia joskus iltaisin, että saisit edes vähän omaa aikaa? Jos et osaa aloittaa harrastusta, niin kävisit vaikka kirjastossa lukemassa, kahvilassa rauhassa istumassa tms...
 
Olet aika syvällä hetteikössäsi. Jos aiot sieltä omin avuin ulos, niin nyt on lopetettava pelkääminen ja mentävä. Mentävä ihan kaikkialle ja unohtaa se "väärin tekemisen" kokemus.

Luultavasti tarvitset monenlaista tukea, mahdollisesti masennuslääkkeitäkin, keskusteluapua ja muuta. Ne ovat yhteiskunnalle niin paljon halvempia kuin huostaanotto, että niitä yritetään ensin.
Tämä uusi ls-laki tekee tällaisia tilanteita. Kun ei voi kellekään puhua kun kaikkien täytyy virkansa puolesta tehdä ls-ilmoitus.
 
[QUOTE="emmi";22271340]Voisiko mies vahtia lapsia joskus iltaisin, että saisit edes vähän omaa aikaa? Jos et osaa aloittaa harrastusta, niin kävisit vaikka kirjastossa lukemassa, kahvilassa rauhassa istumassa tms...[/QUOTE]

Joo, mies varmasti olisi lasten kanssa mutta ongelma on se etten vaan saa irti itsestäni sitä että menisin yksin mihinkään. Ystäviä/kavereita ei ole. Tuntuu siltä että tää ongelma on mun omassa päässä ja mun pitäis vaan tehdä elämelleni jotain ja alkaa käymään harrastuksissa mutta se on niin vaikeeta. Olen jo pitkään pitänyt näitä tunteita sisälläni ihan sen takia ettei mies joudu kärsimään mun takia mutta nyt alkaa olla se tilanne etten enää jaksa.
 
Sä olet nyt vaan jumahtanut sinne neljän seinän sisään. Nyt vaan pakotat itsesi liikkelle. Aloitat vaikkapa siitä perhekahvilasta, äläkä turhaan mieti osaatko olla vai et. Kaikki siellä on erilaisia äitejä kuitenkin ja lapsethan siellä ovat "pääosassa". Ja sitten ehdottomasti iltaisin ja viikonloppuisin otat omaa aikaa, menet käymään yksin kaupassa, käyt kahvilassa istuskelemassa ja lukemassa lehtiä. Lapset saavat sillä aikaa touhuta rauhassa isänsä kanssa. ainakin meillä lapset tykkäävät kovasti välillä viettää aikaa pelkästään isänkin kanssa, tehden "miestenjuttuja."
 
Rohkeasti vaan perhekerhoon! Kun kerran repäiset itsesi sinne, niin kyllä se siitä. Ihmisiäkin siellä vaan on.

Ulkoile paljon lasten kanssa. Laita mieskin hommiin eli ainakin kerran viikossa omaa aikaa vaikka lenkillä, jumpassa jne. Aluksi voi tuntua vaikealta, mutta teet palveluksen itsellesi, lapsille ja isälle!
 
[QUOTE="vieras";22271402]Sä olet nyt vaan jumahtanut sinne neljän seinän sisään. Nyt vaan pakotat itsesi liikkelle. Aloitat vaikkapa siitä perhekahvilasta, äläkä turhaan mieti osaatko olla vai et. Kaikki siellä on erilaisia äitejä kuitenkin ja lapsethan siellä ovat "pääosassa". Ja sitten ehdottomasti iltaisin ja viikonloppuisin otat omaa aikaa, menet käymään yksin kaupassa, käyt kahvilassa istuskelemassa ja lukemassa lehtiä. Lapset saavat sillä aikaa touhuta rauhassa isänsä kanssa. ainakin meillä lapset tykkäävät kovasti välillä viettää aikaa pelkästään isänkin kanssa, tehden "miestenjuttuja."[/QUOTE]

Kaikki sun mainitsema olisi niin paljon helpompaa jos olis joku jonka kanssa mennä. Kyllä mies on ehdottanut lähtevänsä lasten kanssa mummolaan tai ulkoilemaan että saisin olla kotona rauhassa mutta sitten olisin taas ihan YKSIN.
 
[QUOTE="mutsi";22271509]Missä asut? Mulla on pieni vauva myös ja lenkkiseura aamupäivisin olis tervetullutta, jos sattumalta asut Helsingissä.:)[/QUOTE]

Asun n.100km päässä helsingistä eli ei taida onnistua.. Mutta kiitos kuitenkin tarjouksesta :)
 
Asun n.100km päässä helsingistä eli ei taida onnistua.. Mutta kiitos kuitenkin tarjouksesta :)

No harmi! Mutta älä ihmeessä jää neljän seinän sisään, ulos vaan niin pikkuhiljaa helpottaa. Mullakin on vähän jämähtämisen oiretta ollut, mutta täytyy vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä ulos. Mäkin tänään just päätin, että perjantaina uskaltaudun vauvakerhoon ekaa kertaa. Hui että jännittää, mutta pakko uskaltaa! Siellähän niitä muita äitejä sitten tapaa. Jospa säkin tekisit itses kanssa samanlaisen sopimuksen?
 
[QUOTE="mutsi";22271586]No harmi! Mutta älä ihmeessä jää neljän seinän sisään, ulos vaan niin pikkuhiljaa helpottaa. Mullakin on vähän jämähtämisen oiretta ollut, mutta täytyy vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä ulos. Mäkin tänään just päätin, että perjantaina uskaltaudun vauvakerhoon ekaa kertaa. Hui että jännittää, mutta pakko uskaltaa! Siellähän niitä muita äitejä sitten tapaa. Jospa säkin tekisit itses kanssa samanlaisen sopimuksen?[/QUOTE]

Kai se on pakko. Mulla päivän kohokohta on tähän asti ollut se kun mennään perheen kanssa ruokakauppaan miehen päästyä töistä. Nyt pitää alkaa tekemään jotain tälle elämälle. Kiitos kaikille vastaajille, kiitos siitä että sain ymmärrystä teiltä.
 
Kai se on pakko. Mulla päivän kohokohta on tähän asti ollut se kun mennään perheen kanssa ruokakauppaan miehen päästyä töistä. Nyt pitää alkaa tekemään jotain tälle elämälle. Kiitos kaikille vastaajille, kiitos siitä että sain ymmärrystä teiltä.

Vielä sen verran, että mä olen kokenut just ne aamupäivälenkit vauvan kanssa tosi terapeuttiseksi. Tekee hyvää tallustaa ympäri kaupunkia ihmisten keskellä, vaikka ei sinänsä seuraa olekaan. Enkä edes oo mikään lenkkeilijäihminen, mutta oon huomannut, että mieli pysyy paljon pirteämpänä kun vähintään sen kerran päivässä poistuu kotoa ihmisten ilmoille. Suosittelen lämpimästi! Tsemppiä sulle, kyllä sä jaksat! Lapset on pieniä vaan lyhyen ajan, niin ainakin itse oon ajatellut kun tuntuu raskaalta. :)
 
Mulla oli kesän lopussa aivan loppuunpalanu. Meille syntyi keväällä neljäs lapsi, joka oli todella itkuinen. Kesän kuumuus, kolme alle kouluikäistä+ itkuinen vauva oli aivan karmea yhdistelmä. Tuntui siis, että kohta mä oikeasti sekoan. Elokuun lopussa sit päätin, että tää ei voi jatkua näin. Ensi töikseni varasin viikonlopun pituisen matkan Tukholmaan siskojeni kanssa. Jätin tuon meidän puolivuotiaan myös isälleen. Sielä mä tajusin kuinka tärkeää on päästä välillä pois ja saada olla ihan itsekseen. Nyt aloin opiskelemaan avoimessa ihan kotoa käsin. Se on mulle tosi tärkeä henkireikä ja oma juttu. Oon alkanu käymään lenkillä iltaisin. Nää tuo ihan hirveästi virtaa ja tuntuu, että pikkuhiljaa alan taas nauttimaan tästä kaikesta.

Mutta on totta, että kun tuossa tilanteessa on, tuntuu tosi vaikealta katkaista se kierre ja oikeassti lähteä. Aloita vaikka noilla lenkeillä. Ja jos sielä on jotain perhekerhoja tms. Nekin tuo päivään tekemistä.

Ja voimia hirmuisesti! Kannattaa puhua sille miehelle kuinka loppu olet, jos saisit apua. Meillä mies joutui ottamaan vähäksi aikaa kyllä suuren vastuun, että mä jaksoin!
 
Hei, kuulostaa siltä että sulla on vähän masennusta, just tuo että itsetunto on noin nollassa on aika huolestuttavaa. Mutta varmasti tilanne kohenee nyt kun olet itse sen havainnut ja mietit jo ratkaisukeinojakin. Vähän kun keräät rohkeutta niin pääset alkuun ja kokeilemaan ihmisten ilmoille menemistä. Kyllä se siitä sitten vähitellen alkaa sujua, alku on kyllä varmasti aika jännää eikä välttämättä mene kuin tanssi, mut muista olla sinnikäs. Jokainen rohkea askel on askel kohti parempa elämää, vaikka se ei välittömästi siltä tuntuisikaan.

Ja kuule, ei perheneuvolan puhelinpalveluun soittaminen ole mikään dramaattinen askel. Siellä käy ihan tavalliset perheet pohtimassa asioitaan silloin kun on rankat ajat. Eihän ne nyt sun lapsia halua viedä jos sä olet väsynyt ja yksinäinen! Päinvastoin, heidän työnsä on tukea sun jaksamista jotta lapsillakin olisi parempi olla. Ja just sitä vartenhan veroja maksetaan että sitten saadaan apua kun on vaikeaa. Ehkä heillä olisi joku mammaryhmä missä voisit käydä juttelemassa (ja lastenhoito järjestetty siksi aikaa), tai jotain muuta pientä apua. Ennen kaikkea sä tarvitset rohkaisua ja tukea sun itsetunnon nostamiseen.

Entäpä jos tekisitte yhdessä jotain miehesi kanssa, ihan kaksisteen? Olisiko lapsille ketään hoitajaa mahdollista saada vaikka pariksi tunniksi kerran viikossa? Luulen että mies ja teidän parisuhde olisi sulle se tärkein tukipylväs tuossa tilanteessa, että saisit hänelle kerrotuksi miltä tuntuu ja tuosta yksinäisyydestäsi. Jos vaikka jotain harrastaisitte yhdessä tai tekisitte ihan mitä vaan mikä teistä on kivaa, siinä tulisi juteltua ja oltua ihmisten ilmoilla. Tekisi varmasti hyvää, ja ylipäänsä parisuhdetta on syytä huoltaa, muuten se katoaa jäljettömiin ja kohta mietitte mikä muu meitä yhdistikään kuin lapset.

Eikö sulla ollut yhtäkään kaveria silloin kun ei ollut lapsia? Voisihan vanhaa kaveruutta yrittää elvyttää, laita vaikka viesti tyyliin että mitä kuuluu, on ollut raskasta pienten lasten kanssa mutta olisi tosi kiva nähdä pitkästä aikaa. Siitä voisi sitten ihan luontevasti alkaa juttelu, luulen että jo se että saisit jonkun kanssa puhutuksi voisi auttaa sua eteenpäin.

Kyllähän sä tiedät että sun lapset voivat paremmin jos heidän äiti pitää huolen itsestään. Ja äidin paras ei ole koskaan se että antaa ihan koko elämänsä ja kaiken aikansa lapsille, eikä se siis ole lastenkaan paras. Sä olet ihan kokonainen ja ihan yhtä arvokas ihminen ilman niitä lapsiakin, muista se!
 
Kiitos brisa rohkaisevista sanoista. Vanhoista kavereista sen verran että monet ovat muuttaneet kauemmaksi, osa elää opiskelija/sinkkuelämää ja puheenaiheet yms ei käy enää yksiin. Pari sellaista kaveria, joita tapasin usein esikoisen ollessa vauva, ovat aloittaneet työelämän taas ja tuntuu että minulle ei löydy aikaa.
Pitääpä alkaa pommittaan heitä viesteillä ja sopia tapaaminen.. Nyt alan ymmärtää että miten paljon se on itsestä kiinni kuinka oma mieli voi.
 
Sellainen vinkki vielä lisäksi, että ota puoli tuntia-tunti omaa aikaa jo aamusta. Se, että saa rauhassa juoda kahvin ja laittaa itsensä freesiksi ja kauniiksi tekee ainakin itselleni paljon. On paljon helpompaa lähteä ihmisten ilmoille itsevarmana kuin hyvä-kun-ehdin-hampaat-harjata-kuosissa. Ja jos tuntuu TOSI vaikealta, aloita ihan lähtemällä pihalle sen kummemmin päättämättä, lähdettekö jonnekin vai ette. Sitten kun päätät lähteä, aloita lapsiperhetoiminnasta päivisin ja yksin tehdyistä kauppareissuista iltaisin, asioita joihin et ns. tarvitse ulkopuolista seuraa. Sitten pikkuhiljaa siirryt esim. ohjattuun toimintaan ja sitä kautta alat käydä esim. kahvillakin yksin. Äläkä lannistu pikku vastoinkäymisistä!
 
Rohkeasti mukaan sinne perhekerhoon! Siellä käyminen oli ainakin mulle ihan henkireikä silloin kun oli kaksi pientä vaippaikäistä.

Ja jätät lapsesi hoitoon miehellesi, sukulaiselle tai palkatulle lastenhoitajalla ja lähdet vaikka ravintolaan syömään niiden sinkkukavereittesi kanssa. Tai sitten lähdet iltaisin jumppaan, ei siihen kaveria tarvita, mutta pääset vähän tuulettumaan. Tsemiä!
 

Yhteistyössä