K
"kaikenlaista"
Vieras
Kyseessä 14-v tyttö. Mä oon kuvitellut, että meillä on avoimet välit ja oon luottanut tyttöön. Oon kuvitellut, että teini kertoo mulle asiansa ja että kaikki on ok. Tyttö on saanut olla parhaalla kaverillaan ja mummollaan yökylässä viikonloppuisin ja lomilla, ja kaveri on saanut tulla meille yöksi. Kylillä ovat saaneet olla maks 21 tai 22 saakka. Vapauksia on ollut paljonkin, mun mielestä, mutta eipä näköjään oo riittäneet. Tyttä oli kertonut äitipuolelleen, että karkailee öisin täältä kotoaan, jotkut pojat tulee hakemaan (asutaan vähän kauempana keskustasta). Mä en ole huomannut yhtään mitään.
Aamulla puhuin tytön kanssa asiasta, on kuulema vain yhdesti tehnyt niin, silloin kun kaverinsa oli meillä yötä. Hermostui, kun kuuli että äitipuolensa oli mulle asiasta kertonut. Sanoi syyksi sen, että kaveri usutti ja että hänellä ei ole kohta enää yhtään kavereita jos ei saa "tehdä tyhmiä asioita niinkuin kaikki muut".
Kotiarestia annoin, ei koneelle eikä yhtään mihinkään ainakaan enää tällä viikolla. Sanoin, että luottamus koki melkoisen pahan kolauksen ja että mun on nyt mietittävä miten tästä eteenpäin. Sanoin myös soittavani tytön isälle, josta hermostui vielä enemmän. Uhkas ettei mene enää ikinä isälleen, jos kerron. Sanoin ettei uhkailut auta mitään. Ja että tyhmien asioitten tekemisestä on seuraukset myös. Uhkasi, että karkaa tänään kotoa, "ihan sama vaikka soitat poliisit perään". Huoh.
Yritin selittää, että mun on tiedettävä missä tyttö liikkuu, mitä jos jotain sattuu eikä kukaan tiedä missä teini on. Ei tuntunut ymmärtävän asiaa ollenkaan.
En tiedä mitä nyt pitäis tehdä. Mikä ois sopiva rangaistus, miten tästä jatkossa? Rajoitanko tytön vapauksia pysyvästi, tästä lähtien yökyläilyt vähenee reippaasti, kylille ei enää mennä, vai mitä mä teen? En usko että on päihteiden kanssa tekemisissä, ainakin vannoo niin, enkä ole huomannut mitään merkkejä siihen suuntaan.
Nyttenkin kinuaa, että saisi nähdä kaveriaan edes hetken, ei kuulema kotiarestissa ole mitään järkeä eikä opi siitä yhtään mitään. En suostu.
Neuvoja, pliis?