I
"ilona"
Vieras
Mitähän tässä taas ajattelis/tekis...? Huomasin just et ilmeisestikin anoppi on tutkinut minun tiliotteita jotka ovat makuuhuoneen työpöydällä. Minulla ja anopilla mennyt välit poikki joku aika sitte juurikin sen takia että hän aina meillä käydessään naplas koko ajan jotain (siivos, petas pedit, väänteli pattereita täysille ym. ym.) Toisin sanoen käyttäyti kuin omistais koko paikan. Ei oo ainoo syy mut tuosta se viimenen riita johtu.
En oo anoppia nähny nyt kolmeen kuukauteen mutta hän on käynyt meillä poikaamme katsomassa silloin kun mieheni on pojan kanssa kahdestaan. Nyt torstaina oli ollut hetken kahdestaan pojan kanssa ja silloin oli tiliotteitani näpelöity. Anoppi on vuosien varrella syyllistynyt samaan ja jopa joskus kertonut että on jonkun papereita tutkinut eli on niin sairaalloisen utelias ettei osaa edes hävetä tekemisiään. Aiemmin ei ole jäänyt kiinni meidän papereiden tutkimisesta mutta nyt tuli mieleen että yrittääkö tonkia minusta jotain negatiivista jolla sitten saisi minut mustamaalattua.
Huoh, alan olla kyllä niin kypsä tähän tilanteeseen kun kohta joutuu alkaa omassa kodissa piilottamaan henkilökohtaisia tavaroitaan. Sairashan se ihminen on mutta kyllä tässä alkaa otsasuoni pullistelemaan kun aina saa tulla töistä kotiin päällimmäisenä ajatuksena et mitäköhän se tällä kertaa on täällä tehny.
Miestä en viitsis millään tällä asialla kuormittaa kun on jo muutenkin niin stressaantunut äitinsä takia. Ja ennen kuin joku kysyy niin kyllä, hän on ainoa poika!
Tulipahan taas purkauduttua, kiitos ja anteeks. 