Mitä teette tilanteessa, jossa ette halua jotain ihmistä yhtään läheisemmäksi/ystäväksi?

[elä sen kanssa]

[QUOTE="höh";26365806]Oletpas sinä inhottava ihminen.[/QUOTE]

Ai, kun ei halua olla kenen tahansa ihmisen ystävä? Tervetuloa todelliseen elämään sieltä pumpulimaailmasta. Täällä ihmiset todellakin haluavat käyttää vähän vapaa-aikansa niiden ihmisten kanssa, joista he pitävät ja joiden seurassa he viihtyvät.

Minulla on ollut velvollisuusystäviä eli sellaisia, joiden kanssa olen tapaillut ja viettänyt aikaa, vaikka ei sitten yhtään synkkaa ja en ole pitänyt heistä. Sellaisista ihmissuhteista jää vain pas*an maku suuhun eikä kenelläkään ole kivaa. Niinpä en enää tuhlaa aikaani sellaiseen. Ihmisestä vaistoaa hyvin nopeasti, kohtaavatko henkilökemiat vai ei ja pitääkö itse toisesta ja toinen itsestä. Ihan turha lähteä väkisin vääntämään ystävyysleikkejä, jos siihen ei ole kiinnostusta. Maailma on täynnä kiinnostavia ihmisiä, joihin tutustua niiden ei-niin-kiinnostavien sijasta.

 

[en ymmärrä ongelmaa]

no mulla on kyllä näkemys, että jokaisen täytyy olla valmis jonkin verran aikaansa uhraamaan myös ihmisiin joista ei erityisemmin pidä. Mutta sitä voi suoraan ilmoittaa, että on senverran kiireinen ettei ehdi juurikaan tapaamaan.

Ei ollut puhetta lasten iästä? Itse olen kokenut lapsen hyötyneen puolivuotiaasta lähtien valtavasti jokaisesta tapaamisesta muiden lasten kanssa. Ei ole mitään velvollisuutta ottaa tuttavia sydänystäviksi, ja jos on niin kyvytön pitämään omista rajoistaan kiinni että tuon takia pitää jättää tuttavakategoria tyhjäksi ettei vain kukaan sieltä tuppaa liian lähelle kutsumatta, niin voi aina sanoa että ei halua puhua asiasta x. Ja jos toinen uskoo sinulle omia asioitaan, niihin voi vastata jotain yleisluontoista ja etäisempää.

 

[elä sen kanssa]

Hyviä kysymyksiä, itsekin pohdin, että mikä tässä on, miksen anna mahdollisuutta.

Tutustun helposti uusiin ihmisiin normaalisti, tosiystäviä on muutama ja leikki/hiekkalaatikko tuttuja ja kavereita paljon. Joku vain on joka saa hälytyskelloni soimaan, enkä ole yhtään oma itseni tämän ihmisen kanssa. Koen oloni vaivautuneeksi. En haluaisi kertoa hänelle mitään. Tilanne on minullekin uusi. Enkä tiedä toimiako vaiston mukaan vai tutustua vielä paremmin häneen.

Juuri tuo vaivautuneisuuden tai epämukavuuden tunne jossain ihmissuhteessa - alkavassa tai jo pidemmälle ehtineessä - kertoo itsellenikin sen, milloin jostain ihmissuhdekuviosta kannattaa vetäytyä. Vaistoon kannattaa luottaa. Vaisto ei ole huuhaata vaan nopeita tiedostamattomasti tehtyjä päätelmiä toisen käyttäytymisen, olemuksen, katsekontaktin, puhetavan, aikaisempien kokemusten ja toisen käyttäytymisen muiden ihmisten kanssa perusteella tehtyjen havaintojen yhdistämistä.

Ikävä kyllä, ihmiset myös muistuttavat toisiaan, koska ei kukaan ole loputtoman ainutlaatuinen tässä kuuden miljardin maailmassa. Elämää helpottaa kummasti, kun oppii myöntämään itselleen, että tiettyjen, käytökseltään, toiminta- ja reaktiotavoiltaan toisiaan muistuttavien ihmisten kanssa on parempi pitää etäisyyttä.

 

[elä sen kanssa]

surullista.... kyllä teitäkin joku "kamu" pitää riippakivenä, uskokaa vaan... suomessa voidaan just ton takii niin huonosti, kun ei haluta kuunnella toisia ihmisiä, kun ne on niitä riippakiviä.ei ikäänkuin haluta olla kavereita toiselle ja tutustuttaisiin erilaisiin ihmisiin. halutaan olla vaan niiden " mukavien" kavereita.

No, minä ainakin haluan olla tekemisissä vain itseni mielestä mukavien ihmisten kanssa. Jos se saa jonkun tuntemaan itsensä kiusatuksi, niin peräänkuulutan aikuisen ihmisen vastuuta omista tunteistaan ja hakeutumaan saamaan asianmukaista apua tunteidensa käsittelyyn. Ystävyys ei voi perustua velvollisuuteen tai sääliin. Tai voi, mutta ei se mielestäni ole silloin ystävyyttä vaan se tavallinen aatu auttavainen joutuu toimittamaan ammatti-ihmisen roolia, johon hänellä ei välttämättä riitä jaksaminen eikä kyky käsitellä toisen ihmisen vaativuutta, ripustautuvuutta ja syyllistämistä. Ystävyys on molemminpuolista antamista ja saamista, ei toisen energian imemistä, jotta itse saisi edes jonkun kuuntelijan.

 

[Kerpele]

Hmm... Jos mä en koe ihmistä ollenkaan omakseni niin sanon vain että "no ei nyt oikein käy, mutta hei, hyvää päivän jatkoa/viikonloppua (tmv.)" ja jatkan hyvänpäiväntuttuna.

En mm. anna numeroani, sovi tapaamisia ym. kenenkään kanssa jonka kanssa koen etten tule oikeasti toimeen.

Sellaisia "väliinputoaja-kavereita" on paljon, sellaisia joiden kanssa ollaan silloin tällöin vaikka kemiat ei välttämättä niin kovin kovasti natsaisikaan..

Aika harvoin tulee vastaan sitä tilannetta jossa joudun miettimään samaa kuin ap, kun en anna sellaisten suhteiden edes kehittyä mihinkään ja yleensä toinen osapuoli on kyllä samalla linjalla, kyllä se toinenkin tuntee sen milloin ne kemiat ei kohtaa ja siitä tulee loppujen lopuksi kivaa hyvänpäiväntuttavuutta, mutta ei mitään lähempää.

 

["..."]

Hei ap, ymmärrän tilanteesi. Mulla oli syksyllä yks koulukaveri (aikuiskoulutus) joka on mua 15 vuotta vanhempi ja aluks oltiin hyviä kavereita ja musta oli kivaa että sain heti koulusta kaverin. No ei mennyt kun pari viikkoa niin tää "kaveri" alko avautuu kamalasta elämästään mulle, kerto koko elämäntarinan ja soitteli koulun jälkeen viisikin kertaa itkuisena kun piti saada joku jolle puhua. Kertoi, että on kertonut minulle itsestään asioita, joita oma mieskään ei tiedä. Minulle, jonka oli "tuntenut" pari viikkoa? Oikeasti jutut oli sitä luokkaa että mua alko ahdistaa ihan hitosti, koulun käynnistä ei tullu mitään. Mä olin kuulemma tän henkilön paras ystävä, tuki ja turva. No hän kyllä lopetti koulun hyvin nopeasti todella sekavan elämänsä vuoksi, n. 1,5kk sen alkamisen jälkeen ja on yrittänyt soitella minulle usein, viimeksi äitienpäivänä. Menipä siinä sitten oma äitienpäivä pilalle kun aloin miettimään tämän henkilön elämää ja mitä sieltä olisi tällä kertaa kuulunut.. En siis ole enää vastannut puhelimeen puoleen vuoteen kun tämä kaveri on yrittänyt soittaa, muttei näköjään tajua mun pointtia. Joskus mietin, että mitäköhän kävis, jos törmättäis jossain. Toivon, että ne jutut mitä tää kaveri kerto, olis ollu vaan sen omaa mielikuvitusta, mutta mene ja tiedä :/ Heti tuli parempi olo kun kuulin, ettei enää jatka samaa koulua mun kanssa.

Eli siis lyhyestä virsi kaunis, keksit aina jonkun syyn sille miksi ette voi tavata, et vastaa puheluihin jne

 

["Outi"]

Varmaan jotain suoruuttakin voisi kehittää/ harjoittaa. Huh, jos ihmissuhteesta tulee tuollainen rasite, niin etäisyyttä kannattaa ottaa ja kohteliaasti, mutta päättäväisesti lopettaa tuollainen. Toiselle voi ja pitää sanoa suoraan, ettei ole resursseja toimia terapeuttina. Ja kenenkään ei tosiaankaan tarvitse olla sellainen kenellekään toiselle!

 

[ymmärrän]

Niin. Mitä jos joku pyytää kotiinsa jo ensitapaamisella. Tai liian pian. On nähty puistossa tai lasten kerhossa. Se on pelottavaaa.Ja jos et ole varma pidätkö henkilöstä ja kieltäydyt (olemattomien) kiireiden varjolla ja siitä toinen nostaa vihanpidon.
Lapsenne samanikäisiä.
Kyllähän torjutuksi tuleminen on rankkaa psyykele mutta pitäisihän aikuisen perheellisen se kestää. Meillä kuitenkin on puoliso joka meidät valinnut, eli joku tuntee ja silti pitää ihmisenä. ja on ehkä muitakin ihmisiä, jotka pitävät meistä, sukulaisia ja tuttuja.

 

[vierailija]

Oletpas sinä inhottava ihminen.

Ai, miten niin hän on inhottava? Eikö kuitenkin jokainen saa itse päättää keiden kanssa haluaa omaa aikaansa viettää?