Mitä tarkoitat, kun sanot huutavasi lapselle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mie"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"mie"

Vieras
Eli huudatko sillain ihan huutamalla? Sillä tavoin, kuin sinun pitää huutaa lapselle, jotta tämä kuulee äänesi leikkipuiston toiseen laitaan, mutta siis vihaisessa mielessä? Mietin tässä, että siis huutaako joku oikeasti lapselleen, huutamalla. En tajua. JOs on joku hätätilanne ja täytyy varoittaa tms. niin se eri juttu. En ymmärrä, miksi joku vihapäissään huutaisi pienelle lapselle.
 
Mä lasken huutamiseks sen, kun korotan ääntä. En yleensä suutu lapselle niin et huutaisin ihan raivopäänä. Korotan ääntä sen takia, kun tuntuu välillä, et menee viesti paremmin ja selkeemmin jakeluun, kun ei oo ihan se perusääni mikä sen viestin kertoo.
 
Ensimmäistä kertaa ihan jäin miettimään asiaa, koska usein myönnän huutavani lapsille, mutta tarkemmin ajateltuna en todellakaan huuda pää punaisena, verenpaineet tapissa. Tai no, verenpaineet kyllä voi olla tapissa, mutta kyllä se on sitä, että korotan vain ääntä. Monelle äänen korottaminen, mitä minuun tulee, olisi huutamista, koska minulla on kieltämättä kantava ääni, mutten muista yhtään kertaa, että olisin oikeasti karjunut (ilman välimatkaa) lapsille.
 
Mulla on tosi kova ja kantava ääni muutenkin, joten painokas komento kuullostaa varmasti huutamiselta.
Harrastan myös kovaa kertakarjaisua esim. "NYT toi tappelu!!"

Pienille lapsille en kyllä huutanut näin kun 9v ja 6v:lle nykyään.
 
hyvin harvoin mä oikeasti huudan, siis kun asiaa oikein miettii
ääntäni korotan (mies kutsuu sitä auktoriteetti ääneksi :D) mutta en mä huutamalla huuda enkä karju
 
Eiköhän siinä ole yleensä kyse siitä että hermot on menneet?
Harvempi HALUAA haluamalla huutaa pää punaisena lapselleen.
Mun mielestä äänen korottaminen on ok (mitä en lue huutamiseksi)ja ainakin itse käytän tätä vain painottaakseni sanaani ja yleensä tehoaakin hyvin. :)
 
Viimeksi muokattu:
Huutamiseni tarkoittaa painokasta sanomista. Joskus se on ihan hiljaista ja toisinaan sen kuulee naapuritkin. Muutenhan lapsille huudetaan esim. syömään, jos ovat pihalla kauempana, mutta jos puhutaan komentamis mielessä tapahtuvaa "huutamista", niin ei se äänenkäytöstä ole kiinni vaan sanomasta.
 
Ei mielestäni tarvitse hermotkaan mennä, että puhun lapselle huutamisesta. Tarkoittaa vain, että on ollut sellaista asiaa, että on tarvinut sanoa suoraan keskustelematta (toki sen jälkeen voi keskustellakin).

Niin no mulle huutaminen on = pää punaisena malttinsa menettänyt vihainen äiti jonka karjuminen KUULUU, kun nyt negatiivisessa mielessä puhuttiin kerran:D Ja muu sitten äänen korottamista...tämähän on vähän miten sen ottaa...
 
Huudan minä, ikävä kyllä. Joskus ihan huutamalla, tiedän ettei se ole hyvä, eikä suotavaa. Kamppailen itse sen asian kanssa jatkuvasti, mutta se volyymimopo välillä vaan karkaa käsistä:ashamed:
Puolustella ei pitäisi, enkä puolustelekaan, huutaminen ei ole oikein. Vaikken tiedäkään, kumpi on pahempaa nopeahko räjähdys vai hiljaisella ivallisella äänellä isketyt sanat-
Vaiko se ettei sano mitään...


Huutaminen on ehdottomasti heikoin kohtani vanhempana, etten saa pidettyä mölyjä mahassani. Vaan rähähdän.
Viimeksi tänään:ashamed: tosin se oli osaksi siitä kiinni, että olin yläkerrassa ja tytöt alakerrassa.
 
Jos kauniisti sanominen ei auta, niin kyllä korotan ääntä. Toisesta huoneesta jos pitää komentaa, niin kyllä se huutaen on tehokkaampaa. Lapsikin tottelee välittömästi muuttunutta äänensävyä. Minulla on korotettua äänensävyäkin eri vahvuuksia, osaa kutsun jo huutamiseksi jos vokaalit alkava venyä... Mutta tätä huutamista käytän siksi, että ei tarvitse sanoa useampaa kertaa. Olen ilmeisesti silloin uskottavampi.

En näe mitään tarvetta huutaa vieressä niin kovaa, että korvat menevät toiselta lukkoon eli huutamistakin minusta on eri vahvuuksia kuin karjua niin paljon kuin ääntä lähtee. Siinä viestikin jo heikkenee. Minusta lähtee täysiä huutamaalla kohtuu monta desibeliä, että siinä voi tulla kuulovaurioita :)
 
Pyydän nätisti, sitten kehotan jämerästi, sitten nostan ääntä. Ja jos menee hermot, karjun.=)

En karju korvaan, vaikka mieli tekisi. Enkä roikota korvista, vaikka mieli tekisi. =)
 
Esikoiselleni minun ei ole tarvinnut huutaa koskaan, on sitä tyyppiä, että asiat menee perille. Häntä ei oikeastaan ole tarvinnut edes kasvattaa, hän omaa sellaisen "sisäisen viisauden", jonka mukaan tuntuu toimivan oikein....kuopukseni on 3v ja uhmassaan, tosi perksiantamaton ja aktiivinen tapaus, pohjimmiltaan kultainen lapsi, mutta ikävä kyllä, hänelle on tullut jo huudettua...joskus kun MIKÄÄN muu ei tunnu tehoavan...ja kyllä se ihan oikeaa huutamista on ollut, ikävä kyllä!
 

Similar threads

L
Viestiä
2
Luettu
982
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L

Yhteistyössä