Mitä tapahtuu ls ilmon jälkeen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja en ois ikinä uskonut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

en ois ikinä uskonut

Vieras
Meillä on aika tavallinen perhe. Yksi 4v lapsi. Mies sairastui jokin aika sitten epilepsiaan, jäi työttömäksi. Tuo johti alkoholin kanssa ongelmiin. Hän on kiltti, eikä meidän ole koskaan tarvinnut häntä pelätä.

Minä kuitenkin pääosin tätä arkea olen yksin pyörittänyt.
Mittani täyttyi tuon juomisen suhteen. Useat useat keskustekut on aiheesta käyty. Mies luvannut lopettaa juomisen, mutta mitään ei tapahtunut. Viime viikolla täytin avioerohakemuksen. Annoin miehelle kaksi vaihtoehtoa. Joko hakeutuu a-klinikalle hoitoon tai erotaan. Mies päätti hakeutua hoitoon.

Sieltä kerrottiin, että tällaisessa tilanteessa tehdään automaattisesti ls-ilmoitus. Sitä en nyt ihmettelekään. Ymmärrän kyllä miksi. Lähinnä kysymys kuuluukin; mitäs nyt? Mitä tapahtuu seuraavaksi? Miten tuo prosessi toimii? Jollain tavalla kuitenkin olen yllättynyt/järkyttynyt, enkä olisi uskonut ls-asiakkaaksi päätyväni, silti suht hyvillä mielin.
 
Tulee kotiin lappu jossa kerrotaan että teistä on tehty ilmoitus, pääpiirteittäin selostus syistä ja kellonaika päivämäärineen koska mennä käymään toimistolla. Yhteystiedot myös teidän kontakteille jos olette esim. estyneitä juuri teille annettuna päivänä pääsemään tapaamiseen. Lapsia ei tarvitse ottaa mukaan (ensimmäisellä kerralla).

Menette sinne ja keskustelette mikä on tilanne. Sossut kirjaavat ylös keskustelun ja sovitte jatkotoimenpiteistä. Jos kyseessä on aiheeton ilmoitus, tekevät he paperityöt, kenties soittavat lapsen/lasten hoitopaikkaan ja kysyvät hoitohenkilökunnan mielipidettä onko huoleen - kysyvät teiltä ensin muodollisen luvan selvitystyöhön, yhteistyö on kaiken a ja o - ja jos kaikki on ihan "kunnossa", tulee kuukauden, parin päästä lappu kotiin jossa käy ilmi ettei ole tarvetta tukitoimiin ja asia on sillä selvä.

Toki rekisteriin jää tieto että teidän lapsista on tehty suojeluilmoitus, vaikka se olisikin todettu aiheettomaksi.

(Tämä ainakin pääkaupunkiseudulla, käytännöt voivat vaihdella - voin puhua vain siitä minkä tiedän todeksi täällä päin, kyseisen keissin kohdalla.)
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos selvennyksistä. Kieltämättä todella ahdistaa se, että merkintä jäisi ja se, että päiväkotiin oltaisiin yhteydessä. Tämä on ollut niin arka ja häpeää aiheuttava asia. :/

Tiedän jo nyt että todetaan varmastikin aiheettomaksi. Lapsi on sosiaalinen, iloinen ja osallistuva. Koskaan ei olla laiminlyöty yhteistyötä tarhan kanssa. Lapsen arki on täynnä rakastavia ihmisiä. Lukuunottamatta tuota alkoholiongelmaa, on elämä täysin normaalia.

Tämä menee jo saman toistamiseksi osaltani, mutta ajatukset on niin sekaisin.
 
[QUOTE="aloittaja";29904150]Kiitos selvennyksistä. Kieltämättä todella ahdistaa se, että merkintä jäisi ja se, että päiväkotiin oltaisiin yhteydessä. Tämä on ollut niin arka ja häpeää aiheuttava asia. :/

Tiedän jo nyt että todetaan varmastikin aiheettomaksi. Lapsi on sosiaalinen, iloinen ja osallistuva. Koskaan ei olla laiminlyöty yhteistyötä tarhan kanssa. Lapsen arki on täynnä rakastavia ihmisiä. Lukuunottamatta tuota alkoholiongelmaa, on elämä täysin normaalia.

Tämä menee jo saman toistamiseksi osaltani, mutta ajatukset on niin sekaisin.[/QUOTE]

Ahdistus tuossa tilanteessa on erittäin ymmärrettävää. Lastensuojelu on (holhous)yhteiskunnan mörkö, eikä kukaan halua "pudota" siihen kategoriaan johon monet luokittelevat ls:n kanssa asioivat.

Mutta kuten sanoit, lapsella on hyvä olla eikä hänen hyvinvoinnistaan ole huolta - kyllä sosiaalityöntekijät sen näkevät ja toimivat sen mukaan. Päätätte vain kotona miehen kanssa olla yhteistyökykyisiä vaikka tilanne tapaamisessa olisi kuinka ahdistava. Kovasti tsemppiä lastensuojelun ja miehen alkoholiongelman kanssa. :hug:
 
No kerrot niin kuin asia on. Miehesi alkoholinkäyttö on mennyt niin pahaksi, että eron uhka jo ilmassa ja nyt hän yrittää vielä tuota A-klinikkaa. Sinähän olet ok, etkä käytä alkoholia.
 
En voi mobiilisovelluksen takia lainata aiempia tekstejä. Tuo on totta, että monikin jättäisi apua hakematta, jos tietäisi etukäteen mitä tuleman pitää. Jos tämä on kuitenkin yksi niistä uhrauksista joita joutuu perheen hyväksi tekemään, olen siihen valmis. :)

Omalta osaltani ei ole ongelmia. Elän normaalia arkea. Käyn töissä ja hoidan lapsen. Anoppi osallistuu myös hoitamiseen mikäli mun työvuorot on hankalat. Alkoholia en itse käytä lainkaan kun olen lapsen kanssa. Viihteellä käyn max 4x vuodessa. Silloin lapsi on mummollaan. Olen siis aivan tavallinen äiti. :)
 
"Viime viikolla täytin avioerohakemuksen. Annoin miehelle kaksi vaihtoehtoa. Joko hakeutuu a-klinikalle hoitoon tai erotaan. Mies päätti hakeutua hoitoon.
Sieltä kerrottiin, että tällaisessa tilanteessa tehdään automaattisesti ls-ilmoitus. "

Siis A-klinikka tekee ls-ilmoituksen?!
 
Huomenna aamulla kello 5 ulko-ovenne läpi tulee poliisin karhuryhmä ovenkarmit kaulassa. Vanavedessään joukko sosiaaliviraston työntekijöitä, jotka kaappaavat lapsenne mukaansa, sillä aikaa kun poliisit osoittavat paikalla olevia täysi-ikäisiä henkilöitä konepistoolilla. Paikalle jätetään lappu, jossa todetaan päivystävän sosiaalityöntekijän tehneen päätöksen kiireellisestä, toistaiseksi voimassa olevasta huostaanotosta ilman tapaamisoikeutta. Lapset siirretään lastenkotiin tuntemattomalle paikkakunnalle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vt. sosiaalityöntekijä;29904624:
Huomenna aamulla kello 5 ulko-ovenne läpi tulee poliisin karhuryhmä ovenkarmit kaulassa. Vanavedessään joukko sosiaaliviraston työntekijöitä, jotka kaappaavat lapsenne mukaansa, sillä aikaa kun poliisit osoittavat paikalla olevia täysi-ikäisiä henkilöitä konepistoolilla. Paikalle jätetään lappu, jossa todetaan päivystävän sosiaalityöntekijän tehneen päätöksen kiireellisestä, toistaiseksi voimassa olevasta huostaanotosta ilman tapaamisoikeutta. Lapset siirretään lastenkotiin tuntemattomalle paikkakunnalle.

pitikä sen nikin nyt kuitenkin olla WT sosiaalityöntekijä eikä VT sosiaalityöntekijä..?
 
Kannattaa ihan rohkealla mielellä ottaa lastensuojelun tädit vastaan ja kertoa todellisuus, uskon että selviätte yhdellä käynnillä. Tuttava perheen luona kävi lastensuojelusta ihminen, kun olivat hoitopaikasta ilmoittaneet et (lapsi 6v) on välillä yksin kotona jonkin aikaa. Lastensuojelun tädit tulivat ja valittelivat kun eivät voi ottaa heitä lastensuojelun asiakkaiksi kun kaikki on OK. Ystäväni oli huojentunut, mutta ihmettelimme sitä et valittelivat (LS) etteivät voi ottaa lastensuojelun asiakkaaksi.
 
Onhan tuossa syytä varmasti selvitellä tilanne. Ja mikäli ero sitten kuitenkin tulisi, ja mies ei selviä a-ongelmastaan, syntyy aivan selkeä selvityksen tarve esim. miten lapsen ja isän tapaamiset järjestetään turvallisesti ja voiko mieheen luottaa huoltajana.
 
[QUOTE="V ieras";29904828]Siis a-klinikka tehnyt ls-ilmon koska mies haluaa päästä alkoholista eroon?
Mikä tässä on se huoli joka on aiheuttanut ls-ilmon?[/QUOTE]

Ei näihin mitään oikeita vakavia huolia liity. Koko ls-ilmotouhu on pitkälti pelkkää pelleilyä.
 
Päivitystä: Totisinta totta tää nyt on. Tänään soittivat miehelle ja sopivat tapaamisen. Tulevat meille kotiin 3.6. Luulin, että kutsuvat toimistolle. Vielä meille kotiin?! Voi huokaus kun edelleen ahdistaa. Koitan koko ajan hokea itselleni, että kaikki varmasti heidänkin mielestä kunnossa. Mä en vaan voi uskoa, että ollaan tässä tilanteessa. :(
 
Meillä on ap lähes samanlainen tarina. Miehellä meni alkoholin kanssa överiksi. Juominen oli jokapäiväistä. Olin täysin uupunut, vihainen ja katkera miehelleni. Eräänä iltana mitta tuli täyteen. Soitin poliisit hakemaan mieheni, jotta lapset pääsevät nukkumaan. Meistä tehtiin lastensuojeluilmoitus. Se oli hirveä shokki. Luulin, ettemme selviä siitä koskaan.

Meille tuli lastensuojeluun aika, kävimme keskustelemassa ja asia oli sillä selvä. Totesivat, ettei ole syytä meidän lastensuojelun asiakkaina jatkaa.

Ei ole mitään syytä pelätä lastensuojelua, koska lapsella on turvallinen, huolehtiva vanhempi eli sinä :)

Itse etsin netistä kaikenmaailman juttuja huostaanotoista ja mietin, että mitä jos sittenkin. Mutta ei ole huostaanotto mahdollista, mikäli sinulla todella on omat asiat järjestyksessä.

Minä niin tiedän tuon tunteen. Voi sitä häpeän määrää... Mutta eihän sitä koko kylälle kuuluteta! Voimia sinulle!
 
Moikka. Täällä kans yksi josta ls-ilmo tehty miehen alkon käytön takia. Tulivat kans kotiin käymään. Stressasin sitä kovasti ja mietin jo pullanleivontaa ja pihan haravointia ko. ajalle kun sossun tädit tulee;D. No, vettä satoi ja pullatki jäi tekemättä. En edes kahvia ehtinyt vierailun aikana tarjotella, koko käynti meni lastenhuoneen lattialla meillä kaikilla istuessa:). Pettymys oli (lähinnä omalle itsetunnolle, tyhmää, tiedän), kun päättivät meidät asiakkaiksi ottaa:(. Ero tuli miehen kanssa myös, mutta alko-ongelman vakavuuden jA exän epävakaan käytöksen vuoksi päättivät niin. Itseni luokittelen "normiäidiksi" , käyn töissä enkä viinalla läträä. Ls-asiakkaita oltu puolisen vuotta, eikä tuona aikana ole kuulunut sossuista mitään (?!). Hyvä kai. Tuntuu että ovat nykyään tosi varpaillaan näiden asioiden suhteen. Mutta kyllä tuntui/tuntuu pahalta. Ihan kuin ei siitä tärkeimmästä tehtävästä olisi suoriutunut:(
 
usein nuo on ns turhia käyntejä, mutta se vaan menee niin että lastensuojelun on pakko reagoida ilmoituksiin mitä heille tulee. Tai turhia ja turhia, onhan varmasti paljon ongelmia olemassa perheillä, mutta omalla kohdalla on ollut kaksi aivan turhaa, siis oikeasti. hyvä etteivät tyyliin nauraneet meitä pihalle sieltä :) hyvä ja iloinen asenne vaan, nii hyvin se menee. Lastesuojelu jo sanana on mörkö, meille sanottiin että jos meistä kuitenkin tuntuisi sille että tarvittaisiin neuvoja ym apua , niin rohkeasti vaan pitää tarttua puhelimeen, lasta ei oteta pois :)
 
Tarkistavat että oot ainaki sie täyspäinen huoltaja toisen ongelmista huolimatta ja antavat ehkä tukea teän tämän hetkisseen elämäntilanteeseen. Sitä ei kannata pelätä että lapsen/lapsia kukkaan vie, vaan ottaa sen avun vastaan mitä tarjottaan. Joskus se ei täytä vaatimuksia tai ole edes avuksi, mut toisinaan on. Ihmisestä ja tilanteista ja sos.puolen työntekijöistä kiinni.

Pelätä ei kannata ainakkaan, jos lapsen perusasiat on turvattu ja elämä normaalia, kaikki mennee hyvin. Tässä maassa sitä apua ei aina saa jos haluaa, joten jos sitä tarjotaan, se kannattaa ottaa. Ihan oikeasti.
 

Yhteistyössä