Mitä tää (kamala) vihlonta oikein on?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Auttakee kokematonta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Auttakee kokematonta

Vieras
Heips. Eli raskausviikoilla 38+2 ollaan ja tuskaa aiheuttaa kova vihlonta alapäässä. Kyseessä on siis sellainen tunne, kuin joku pistäisi sukkapuikolla kohdunkaulalla... sen paremmin en osaa tunnetta kuvailla, mutta kipeää tekee! Kun tuollainen vihlonta alkaa, pitää pysähtyä niille sijoilleen ja koettaa kaikkea mahdollista puuskuttamisesta seinään nojailuun, että sen yli kestää. Tosin ei nämä edellä mainitut sitä kipua yhtään lievitä :( Vihlonta kestää kerrallaan joko ihan vähän aikaa tai jopa noin minuutin verran.

Tätä vihlontaa tulee rasituksessa, mutta usein myös muutenkin. Ja usein niin, että vihlonnan tauottua taas vähän ajan päästä tulee uusi vihlonta. Ei kai tää kuitenkaan voi supistelua olla?? Voi nyt kuulostaa tosi typerältä, mutta kun en oikeasti tunnistanut kivuttomiakaan supistuksia, vaikka kuinka sitä vatsan kovettumista koetettiin neuvolassakin aina supistuksen kohdalle osuessa mulle todentaa. Ja mulla siis on esim. kuukautiset lähes kivuttomat tai ei ne ainakaan tältä tunnu, joten vertaukset supistuksista ja kuukautiskivuista potensssin sata eivät nekään auta nyt yhtään
:\|

Näitä vihlaisuja tulee joskus satunnaisesti päivän mittaan muutamia, mutta parina iltana niitä on tullut tunnin-jopa parin ajan ja sellaisen 4-10 minuutin välein. Tämä saikin epäilemään, että kyse kuitenkin olis supistuksista, vaikka jotenkin sana "supistus" ei yhtään vastaa tätä tuntemusta mitä koetan selittää. Ainakaan minun mielikuvissa. Kuitenkin levolla nämä on sitten loppuneet tai ihan itsestään aikansa piinattua.

Ja juu, voisin soittaa äippäpolille ja kysyä sieltä, mutta ajattelin nyt ensin josko täällä joku osais kertoa, miltä nää vihlaisut kuulostaa? Huomenna neuvolassa otan sitten asiaa myös esille. Kun näiden kanssa on aika kamalaa olla, ja haluaisin tietää, kuuluvatko asiaan kuitenkin...
 
Odotan neljättä viikolla 37+5 ja samoja vihlaisuja on täälläkin. Vauvelin pää se siellä heiluttelee itseään yhä alemmas ja alemmas. Tämä tuntuu kohdunkaulalla ja virtsarakon seudulla aika ikävinä kipuina. Näin mulle on kerrottu ja terveet kolme olen aiemmin normaalisti alateitse jotakuinkin laskettuun aikaan synnyttänyt. En siis usko, että tarvitsee olla huolissaan! Toki neuvolassa asiasta puhuminen rauhoittaa mieltä aina! Lykkyä teille molemmille tulevaan koitokseen.
 

Yhteistyössä