Mitä sä tekisit?

[nyt harmaana]

Mä en tie mitä tekisin..
Kaikki alkaa mun "elämäni miehestä".
Me avioiduttiin ja tehtiin kaks lasta. Kaikki meni mun mielestä hirveen hyvin kunnes tuli isku vasten kasvoja->
Paljastu, että mieheni oli käyttänyt tytärtämme hyväkseen.. ;(
Erohan siitä tuli ja tytär kävi terapeutilla. Mä elin mun lapsia varten.
Kun lapset oli toennu, alko mun villi kausi..
Tapailin miehiä, mutta lopulta löysin tämän nykysen, hyvän miehen joka on kaikin puolin hyvä. Sinkku, jonka kanssa tein myös lapsen.
Kaikki muu on tämän miehen kanssa hyvää, paitsi rakkaus ja seksielämä, niitä ei ole..
Lapsi on tehty yhdestä kerrasta/2kk.
Mitä mä tekisin? Veri ja mieli vetää pois mutta lapsi pitää mut paikoillaan..

 

[ap]

sanokaa ny jotain?

 

[muttamutta]

Eihän tuossa ole mitään miettimistä. Ei rakkaudettomassa liitossa voi elää, vaikka lapsen/lasten takia haluaisikin. Tottakai voisin sanoa, että olisit miettinyt ennen kuin teit lapsen tämän toisen miehesi kanssa, mutta ei siitä ole mitään hyötyä. Ihmiset tekevät virheitä elämässään. Vielä isomman virheen teet, jos vain jatkat tuota suhdetta.

 

[naurunappi]

Ajattelisin näin että sinun pitää tehdä kuin sydämesi sanoo,kannattaa miettiä että oletko jo kauan miettinyt miestä kohtaan noin,vai onko hormoonien heittelystä kyse,punnitse joka kantilta asiaa mutta kuitenkin viimeisenä kuuntele sydäntäsi,sen kuunteleminen tekee sinut onnelliseksi,kun olet ensin järjellä miettinyt. Tällänen oli minun mielipide,jota olen omassa elämässä koittanut noudattaa.Voimia ja zemppiä :hug:

 

[muttamutta]

Tuosta naurunapin viestistä vaan tuli mieleen, että joutuuko joku oikeasti miettimään, rakastaako jotakuta vai ei? Minun on niin vaikea tajuta sitä. MInun mielestäni sen vain tietää, ihan koko ajan. Myös silloin kun on vaikeaa ja toisen naamataulukin v***ttaa. Jos asiaa joutuu pohtimaan, niin silloin ei rakasta.

Meillä on ollut uskomattoman vaikeita aikoja suhteessamme ja olen joutunut miettimään eroa useinkin, mutten koskaan siksi, etten rakastaisi.

Minulla on ehkä vähän mustavalkoinen mielipide tästä asiasta, mutta minun kohdallani se kyllä pitää paikkansa.

 

[naurunappi]

Tuosta naurunapin viestistä vaan tuli mieleen, että joutuuko joku oikeasti miettimään, rakastaako jotakuta vai ei? Minun on niin vaikea tajuta sitä. MInun mielestäni sen vain tietää, ihan koko ajan. Myös silloin kun on vaikeaa ja toisen naamataulukin v***ttaa. Jos asiaa joutuu pohtimaan, niin silloin ei rakasta.

Meillä on ollut uskomattoman vaikeita aikoja suhteessamme ja olen joutunut miettimään eroa useinkin, mutten koskaan siksi, etten rakastaisi.

Minulla on ehkä vähän mustavalkoinen mielipide tästä asiasta, mutta minun kohdallani se kyllä pitää paikkansa.

Voin kyllä omalta kohdaltani todeta että nykyisen mieheni (9vuotta) olen hänen kanssaan elänyt niin ei ole koskaan tarvinnut miettiä että rakastanko,mutta aikaisempien kyllä ja jälkeenpäin olen tajunnut etten ole rakastanut heitä,mutta minulla on sellaisi ystäviä jotka ns.hormooni huuruissaan tekevät eron ja kohta sitten ovat katuneet,niin ajattelin äskön että ap.kin kannattaa miettiä tarkaan tunteet että onko niitä enää yhtään vai onko ne kadonneet vai olisiko niitä tunteita vielä löydettävissä..

 

[Starbucks]

kannattaa miettiä onko se vaan hormooneista johtuvaa, sen hetkisen tilanteen synnyttämää vai aivan oikeasti toden totta, ettei suhde enää toimi. Pikkulapsi aika on raskasta vanhemmille ja varsinkin jos suhde on tuore eikä tunne puolisoa läpikotaisin, saattaa toisesta tulla esille yllättäviäkin asioita. Kaikki se sekasotku yhteensä vaikuttaa perheen arkeen ja sitä kautta myös tunteisiin. Millä pohjalla suhteenne on? Voiko tämä olla vain kausiluontoinen juttu? voimia :hug:

 

[eräs harmaana]

Kyllä mä olen joutunut suhteessa miettimään että rakastanko ja kannattaako jäädä. Ja periaatteessa rakkaus oli loppu (vai olikohan itse sitten vain niin loppu ). Mutta päätin kuitenkin jäädä, ja olen siitä todella onnelinen, nyt monta vuotta jo taas kaikki paremmin kuin hyvin. Se oli sellainen sisäinen kriisi, joka kesti kauan mutta josta onneksi pääsin yli. Ja kyllä mullakin silloin veri veti ties mihin (ja tuli tehtyä tyhmyyksiä ). Onneksi mies antoi ajan kanssa anteeksi. Joillakin ihmisillä on niin, etteivät voi olla yhden ihmisen kanssa paria vuotta enempää (eli aina pitää olla rakkaudenhuumassa ), mutta minusta se on niin että rakkaus vuosien myötä syvenee rakastamiseksi, ja se rakastaminen opitaan, ja pitää olla myös tahtoa siihen ja tehdä työtä sen eteen.
En osaa sanoa tuleeko sitä rakkautta ja rakastamista ikinä suhteeseen jos sitä ei ole ikinä ollutkaan..? Ja kyllä minusta avioliitossa pitäis myös seksiä olla, edes joskus. Teidän tilannetta sen paremmin tuntematta. Voimia kuitenkin! Jos pohdiskelet jonkun aikaa, ja päätät itsellesi määräajan (esim. pari kuukautta) johon mennessä sun pitää päättää mitä teet, niin sitten se oikea päätös ehkä tulee sieltä "väkisin"?

 

[ap]

Mä tiedän etten mä rakasta. en mä rakastanut alunperinkään..
Mä vaan löysin oikein hyvän miehen, jonka kanssa oli hyvä olla..
Tiiän, että petin itteäni ajattelemalla, ettei se seksi tai rakkaus voi kaikkee merkitä.
Nyt jälkikäteen mä ymmärrän, että kyllä ne merkittee. paljonki..
Hitto, että tän elämän täytyy olla näin vaikeeta aina välillä..

 

[ap]

Ni..
ei tää oo mikään hormoonijuttu.v
Kyllä mä tän asian kanssa oon jo paininut pari vuotta