Minä olen tuo vastapuoli. Omassa parisuhteessani on juuri tuo sama tilanne. Nyt avovaimo sitten tietämättäni oli mennyt tekemään ostotarjouksen asunto-osakkeesta ja aikoo muuttaa lapsemme ja meillä asuvien, hänen edellisestä parisuhteesta olevien kahden murrosikäisen lapsen kanssa. Elämäni luhistui. Lopullinen kauppakirja kirjoitetaan tämän kuun lopussa. Avovaimo on raskauden loppuajan ja nyt lapsen syntymän jälkeen kokoajan löytänyt musta koko ajan jotain valitettavaa. Omasta mielestä osallistun vauvan hoitoon melko paljon, käyn kaupassa, osallistun kotitöihin jne. Avokki on tämän myöntänytkin. Me ei kuulemma olla "me". En huomioi ja arvosta häntä, teen kuulemma toin kuin sovittu. En kerro asioita. asun "meillä" mutta olen edelleen kallellaan entiseen kotiini ja sinne jääneisiin lapsiini,...listaa voisi jatkaa loputtomiin. Riitelemme myös usein. Riita alkaa kuitenkin 90% avokin toimesta, eli sanon jotain väärin, jätän jotain tekemättä... Mulla ei ole kristallipalloa, että voisin lukea toisen ajatuksia. Nyt kun pommi muutosta tuli, mietin elämää taaksepäin ja mutkien kautta löysin itseni netistä tutkimassa masennuksen merkkejä (mm. beckin masennustesti). Siinä sain itse tuomion "lievä masennus" mutta avokin tehtyä sen, tulos oli "vakava masennus". Avokki tunnustaa itsekin nyt nuo masennuksen oireet mutta samaan hengenvetoon sanoo, että ei ne selitä kaikkea. Itse olen toista mieltä. En minäkään sen piikkiin laita kaikkia ongelmiamme mutta masentuneen ihmisen oireisiin kuuluu se, että kaikki negatiiviset asiat saavat valtavat mittasuhteet. Näin myös mielestäni meillä. Kaikki pikkuongelmatkin, joista avokki olisi ennemmin korkeintaan närkästynyt, ovat nyt ylipääsemättömiä. Avokki siis näkee edessään cvuoriston, jonka yli ei pääse.... Itse suren suunnattomasti päätöstä jonka tehnyt ja jota ei näköjään pysty muuttamaan. Meillä on kallis omakotitalo, josta kumopikin omistaa puolet. Sitä ei edes ole laitettu myyntiin, niin yllätyksenä tämä tuli. Avokki joutuu nyt rahallisesti myös vaikeaan tilanteeseen mutta se ei tunnu haittaavan. Hän näkee, että ero korjaa tilanteen, Minä taas sitä mieltä, että ensin olisi saatava se "entinen" minä esille jonka jälkeen vasta pystyy harkitsemaan kunnolla päätöksiä. Ja olisihan sitä voinut asumuseroonkin muuttaa ensin ja katsoa muuttaako se hänen oloansa parempaan suuntaan. Näin kumminkin meillä. Tämän kokeneena sanoisin, että älä ainakaan eroa nyt ensimmäiseksi ajattele. Miehesi ei varmaan ymmärrä tilaasi vaan ajattelee, että toimintasi häntä kohtaan on ilkeyttä tms.
